Äänestäisitkö ostettua politiikkoa?

Hyvin yksinkertainen kysymys. Jatkokysymyksenä kielteisen vastauksen antajille seuraavaa: mitä tehdä, kun selviää, että oletkin näin tehnyt?

Espanjassa pääministeri Mariano Rajoy on ollut ongelmissa, koska hänen edustamansa oikeistolaispuolue PP on lahjusskandaalissa ollut jo jonkin aikaa. Kaikki alkoi, kun puolueen varainhoitaja Luis Bárcenas pidätettiin. Tämä sai aukaisemaan Bárcenaksen kielen kannat. Pidätys johtui miehen henkilökohtaisen sveitsiläisen tilin epäselvyyksistä. Tilillä oli 48 miljoonaa.

Bárcenas on ilmoittanut, että hänellä on vedenpitävät todisteet systemaattisesta lahjusringistä, jossa yritysjohtajat toivat matkalaukuissa rahaa, ja että näillä rahoilla ponnisteltiin rajusti saamaan toisenlainen näkökulma politiikkojen talousajattelutapaan. Bárcenas on toistaiseksi kertonut lahjuksia ottaneiden nimiä, mutta ei lahjoittajia. Arvellaan, että suuret rakennusyhtiöt ovat tuoneet voitelurahaa saadakseen yrityksensä näyttämään riittävän kilpailukykyisiltä julkisiin rakennushankkeisiin.

Vastaavasti PP on ottanut siilipuolustuksen, ja todenneet ”rikollisen” puhuvan. Bárcenaksellahan on tuo epäselvä tili. Strategia on saada tilanne näyttämään siltä, että Bárcenas keksii valheita pelastaakseen nahkansa. Toisaalta, olisi melkoisen omituinen järjestelmä, jossa tällainen laulaja päästetään seuraamuksitta. Arvelisin enemmän omantunnon kolkuttavan. Se olisi samalla anteeksipyyntö espanjalaisilta. Itse asiassa se on enemmän kuin perinteinen ”olen pahoillani, en aio erota” -linjasta, jota Suomessa harrastetaan.

Mitä siis espanjalaiset tekevät? Hyväksyvätkö he, että tiukkaa talouskuritusta ajava puolue saa jatkaa? Siitä huolimatta, että kävisi ilmi puolueen olleen ostettu? Sopiiko tällainen menettelytapa Euroopalle? Sopisiko se sinulle?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu