Sisäistä sisäinen devalvaatio

Tään piti olla oma bloginsa, mutta editori tökkii jostain syystä, niin tulkoon pitkähköksi kommentiksi tähän. Täällä on kuitenkin pätevin talousväki päivystämässä.

Talouden korjaamisesta on nyt jokaisella koulukunnalla oma käsityksensä ja kaikki näyttävät olevan herttaisesti solmussa keskenään. Keinovalikoiman lopputulokset ovat näkökulmasta riippuen joko huonoja tai katastrofaalisen huonoja.

1. Elvytys, jossa on kaksi kiistanalaista rahoitusmallia ja sitten vielä kiista kohdentamisesta. Lisävelkaantuminen ei tule kyseeseen kahdesta syystä; a) velkaa on muutenkin liikaa ja b)velanoton kiihdyttäminen tarkoittaa melko pian luottoluokituksen alentamista ja korkojen nousua.
Valtion ja kuntien omaisuuden myynti on varsinaista hasardia tulevaisuudella, joka olisi toinen rahoitusmuoto. Uusi omistaja voi tulla mistä tahansa, joten voittojen osoite on tuntematon. Lisäksi markkinasijoittajilla ei ole mitään kansalliseen turvallisuuteen, huoltovarmuuteen tai sosiaalisuuteen liittyviä paineita. Niillä on vain tuotto-odotus.

Ne, jotka vaativat elvytyksen kohdentamista julkisen infran remontteihin, eivät ymmärrä että kunnossapito on markkinataloudessa kuluerä, jonka tuotto on panostukseen nähden taloudellisessa mielessä yleensä hyvin alhainen. Tällä on sama vaikutus kuin lisävelalla, eli luottoluokituksen menetys ja korkojen nousu. Jos sijoittajat eivät löydä Suomesta tuottavia sijoituksia, niin miksi ihmeessä niiden pitäisi satsata tuottamattomiin?

Kestävämpi elvytys täytyisi kohdentaa hirmuisella intensiteetillä vientiyritysten perustamiseen, missä on selvästi havaittavia ongelmakohtia. Niihin nimittäin on panostettu jo kaikki voitava järjellisessä mittakaavassa. Ei vientiyritystä polkaista tuosta vain käyntiin, kun kasvavat markkinat ovat meille vähän oudommilla kieli- ja kulttuurialueilla kuin Ruotsi tai englanninkieliset alueet. Se on siis hyvin hidas ja vaivalloinen tie, vieläpä melkoisilla riskeillä kuorrutettuna.

Markkinoilla on vielä hyvin yleinen käsitys suomalaisten ylimielisyydestä ja ahneudesta, mikä on paha kaupanteon este ja väitteessä on lisäksi perää. Tulopuoli on niin pitkissä kantimissa, että julkisten kulujen karsiminen on joka tapauksessa jatkuu.

On myös hiukan hirnahdettava ajatukselle julkisten palvelujen korvaamisesta yksityisillä ja niiden maksamiseen taas samasta kassasta. Jos yritykset tinkivät palkoistaan ja katteistaan, tulee säästöä, mutta taas kerran 80 % noista yrityksistä katoaa, kun ne kilpailevat toisensa hengiltä ja markkinatasapaino hetkellisesti löytyy. Kilpailemattomuuden kuviteltu tehottomuus on vain korvattu vielä huonomman kokonaishyödyn tuottavalla verisellä kilpailulla. Siinä melskeessä hoitajistakin tuppaa tulemaan hoidettavia.

2. Säästäminen, joka on vaihtoehdoista surkein, koska koko talousjärjestelmä perustuu tuhlaamiseen. Aiheuttaa massatyöttömyyden ja kansantuotteen laskemisen, vie julkisen rahoituspohjan innovaatioilta. Alentaa verotuottoja ja kaataa näistä lähtökohdista loputkin hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkit. Kreikka pakotettiin tähän vaihtoehtoon ja massatyöttömyyden lisäksi sen pitäisi myydä koko kansallisomaisuutensa. Suomi on saman valinnan edessä juuri nyt lähes vapaaehtoisesti, ensi vuonna pakon edessä.

3. Palkkaverotuksen alentaminen. Voisi periaatteessa toimia, jos kaikkia tuloja käsiteltäisiin ansiotulojen tavoin, rivakka progressio ja alimmat tuloluokat käytännössä verottomia.

Lisääntyneestä ostovoimasta ilahtuvat kaikki markkinatoimijat ja hintojen korotukset valuvat perinteisesti välttämättömyyshyödykkeisiin ja asuntojen hinnat nousisivat jälleen kerran. Lisäksi tällainen veromalli aiheuttaisi pääomapaon alhaisemman verotuksen maihin. Lämmittää siis hetken ja taas ollaan alkutekijöissään, vaikka mittariin saataisiin pontevaa talouskasvua. Istuvaa hallitusta ja finanssimarkkinoita se voisi ilahduttaa, koska niillä ei ole muita tavoitteita.

4. EKPn tukiostot. Korkman väläytti samaa, mitä FED tekee USAssa, eli EKP voisi ostaa kaikkien eurovaltioiden epäkurantteja velkoja. Se taas vaatisi yhteisen päätöksen, että lopulta EKPn tasekirjat ja siellä olevat velat menevät hamassa tulevaisuudessa silppuriin, koska eihän niille ole enää missään maksukykyisiä takaajia. Samalla annettaisiin finanssisektorille signaali, että voitte jatkossakin elää kuin siat vatukossa. Vaikutus reaalitalouteen ja sosiaalipoliittisesti arvioiden negatiivinen.
Periaatteessa pitäisi kasvattaa inflaatiota reippaasti, mutta muut talousalueet ovat ihan samassa veneessä, joten siitä tulee vain kilpajuoksu rahanpainannan eri muodoissa. Dollarin pitäisi olla jo aivan leikkirahaa FEDin tukiostojen jälkeen, mutta kurssi vaan keikkuu entisellään.

Olemme siis pattitilanteessa, koska kaikkien polkujen päässä on umpikuja. Meidän tilannettamme mutkistaa vielä huomattavasti yhteinen valuuttajärjestelmä, jonka piti olla huoltovapaa. Niinpä sen rikkoutumiseen ei varauduttu ennalta minkäänlaisilla työkaluilla. Päättäjät pitävät vain kriisikokouksia toisensa perään estääkseen koko romua kaatumasta päälle. Paikkailu on onnistunut sen verran, että avaruusromua ei ole tullut ihan kaikkien niskaan.

Taas kerran toistan itseäni, ja totean että tämän talousjärjestelmän puitteissa ei ole mahdollista pitää huolta ekologisesta ja sosiaalisesta tasapainosta. Kaikille sääntely-yrityksille on viitattu kintaalla ja käytännössä moraalinen vararikko on jo tapahtunut.

Haluaisin nyt näiltä talousviisailta ja ekonomisteilta argumentteja, joilla todistetaan tämä päättelyketju vääräksi tai tuodaan esille loogisesti perusteltavissa oleva korjaustoimenpide, joka ei tässä tullut esille.

Muussa tapauksessa näkisin, että taloustieteen oppikirjat voidaan kantaa rovioksi vaikkapa Senaatintorille ja pitää pieni grill party. Omat tuontikaljat ja makkarat mukaan, valtiolla ei ole varaa.