Ja miten sitten kävikään?

Pitkälti arvostamani Ville Kauppinen kirjoitti kaksiosaisen ”Nyt nousee euroalue” -blogin tänne Puheenvuoroon (toinen osa tämän linkin kautta), jossa hän toteaa kesän myönteisistä luvuista aivan aiheellisesti käsillä voivan olla käänne parempaan. Optimistijollat, aivan ymmärrettävästi, tekivät iloisia pyrähdyksiä kertoen mm. ”odotetuista luvuista”. Persut kuulemma jatkaa räksyttämistään, mutta ei kannata välittää. Olisi kannattanut.

Totta kai voitte pitää täytenä räksyttämisenä vaikkapa omaa muotoiluani:

Saksassa bkt kasvoi ainakin silmämääräisesti katsoen varastoarvojen kohoamisen vuoksi.


Siinä on vain yksi pieni juttu: ne tuotteet pitää sitten saada kanssa
kaupaksi. Muutoin ei uutta tehdä, ja varastoarvojen muutos jää nollan
puolelle, mutta tuotanto vähenee => bkt:hen tulee putoava momentti.

Eilen julkaistut euroalueen teollisuustuotannon luvut tiesivät kertoa Saksan teollisuustuotannon kyykänneen 2,3 prosenttia heinäkuussa kuukausitasolla. Kesäkuussa nousua tuli 2,2 prosenttia. Kauppinen pohjasi oman blogikaksikkonsa huhti-kesäkuun, eli 2. neljänneksen, lukemiin. Kauppinenkaan ei siis ollut mitenkään väärässä, hän vai toi tilastotiedot esiin, ja laittoi siihen mukaan omia havaintoja. Omani olivat pitkälti hänen kanssaan samanlaisia.

Tuskinpa Saksan teollisuusluvut romahtivat siksi, että joku persu manaili netissä taas maailmanloppua. Miksei niiden persujen sanomaan voisi kiinnittää enempi huomiota, eikä siihen ryhmään?

Optimismissa ei ole mitään väärää. Katteettoman optimismin kanssa ollaan sitten vaarallisemmilla vesillä. Kaiken lisäksi huomiottajättämiskehotukset ovat ala-arvoisia. Eritoten, kun kehotetaan jättämään huomiotta ne, jotka asiasta jotain tietävät; ja jotka asioihin ovat perehtyneet.

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu