Byrokratiaa, kiitos

Täällä on moni puheenvuorolainen kertonut, miten demarit haluavat kantaa huolen niistä ihmisistä, jotka eivät siihen muuten pysty. Se on ilahduttava ja jalo periaate. Nyt saavat europarlamentaarikko Jaakonsaaren mollaamat nynneröt demarimiehet seurata, miten tämä käytännössä tapahtuu, kun kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) käy taisteluun Suomen ehkä huutavinta vääryyttä vastaan: täysin villinä rehottavaan rakennekynsialaan.

Sitä ei moni rasvanahkademari välttämättä ole tullut rakennekynsiä ottaessaan tietoiseksi toimenpiteen jäätävistä terveysriskeistä. Näin suojellaan henkikultaa parhaimmillaan.

On ehkä kuvaavaa, että luvanvaraisuusajatus tuleekin juuri demareilta. Ne heikot ja sorretut Suomen tasavallan kansalaiset, jotka ovat täysin puolustuskyvyttöminä antautuneet riistetyksi kauneushoitolan tuoleilla, voivat saada nyt oikeutta. Ja tasa-arvoa.

Ja taas pieni annos byrokratiaa ujutetaan lainsäädäntöön sellaisten mitättömyyksien kuin eurokriisin ja Suomen talouden sakkaamisen sijaan. Hienoa, kerrassaan erinomaista.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu