Puolifiktiivistä läppää

Eräässä periferiamaan eduskunnan kyselytunnilla muutama vuosi sitten.

Opposition kansanedustaja: ”Nyt te siellä hallituksessa olette valmiita tukemaan ulkomaisia yksityisiä rahoitusalan yrityksiä maamme veronmaksajien kustannuksella. Onko tämä oikein?”

Valtiovarainministeri: ”Nyt pitää ensinnäkin muistaa se tosiseikka, että voisiko rahastopuulaakin johtaja hakea maansa presidentin virkaa Gaalliassa (valtion nimi muutettu), jos maassa ilmenee aivan tolkuton pankkisotku? Vastuulliseen talouspolitiikkaan kuuluu sepittää satuja, kuten nyt vaikka kotimaisten työpaikkojen säilymisestä. On päivänselvää, että tukiohjelma on riittämätön, ja että tästä seuraa historian suurin konkurssi, sekä tietysti lisätukien myöntäminen. Historiallisesti suurin avustuspaketti kautta aikain ei tule tietenkään riittämään. Mutta eihän meidän veronmaksajille tällaista tarvitse kertoa. Kytätköön Big Brotheria ja formulaa.”

Puhemies: ”Minuutti.”

Pääministeri: ”Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää, ei me voida neuvotella kuitenkaan kenenkään kanssa. Mennään vaan niinkuin pässit teuraalle. Katsotaan kaikessa rauhassa mitä ne siellä ytimissä ja päättävissä pöydissä keksivät. On aivan ennenaikaista nostaa tästä mitään suurta draamaa.”

Opposition kansanedustaja: ”Tarkoittaako pääministeri sitä, että asiasta on jo päätetty muualla?”

Pääministeri: ”No kuinkas muuten? Luuleeko kansanedustaja kenties niin, että isoja rahoja pyörittävä pankkimafia, johon monet eurooppalaiset poliittiset liikkeet ovat pesiytyneet, alkaisikin yhtä-äkkiä kuunnella jotain pientä AAA-reittausluokituksen maata? Toiseksi, ei ne isot kihot ole itsekään aivan yksimielisiä. Näyttää kuitenkin siltä, että läntisillä talousmahdeilla on riittävä yliote muusta maailmasta. Nämä isot länsimaathan siinä nesteessä ovat korviaan myöden. Heitä itseäänhän tässä ollaan pelastamassa, me tietysti kuuliaisina mukana. Tiedä vaikka tästä lohkeasi paikka YK:n turvallisuusneuvostossa. Epäilen kyllä, mutta aina kannattaa huor… siis yrittää.”

Opposition kansanedustaja: ”Tällainen esitys on kyllä kerta kaikkiaan kelvoton, eikä se ole meidän etujen mukaista. Eiköhän tämä pitäisi torpata suorilta koko eduskunnan voimin?”

Valtiovarainministeri: ”Nyt on niin, että meillä ministereillä on hitusen korkeampi palkka kuin teillä riviedustajilla. Olemme turvanneet selustamme niin, että meitä nuolevat edustajat kyllä äänestävät tämän puolesta. Tunkua meinaan näin hyville liksoille on. Tätä kutsutaan hienosti henkilöstöresurssien optimoinniksi. Meidän takana on esimerkiksi edustaja, joka on aivan suoraan ilmoittanut tv-lähetyksessä, ettei hän ymmärrä näistä talousasioista tuon taivaallista. Tanssi sujuu kuitenkin kuin tanssi. On tietysti huvittavaa katseltavaa, miten te pyöritte siellä populismissa, vaikka olettekin oikeassa. Nyt mennään vahvimpien mukaan, ei viisaimpien. Ottaako päähän?”

Opposition kansanedustaja: ”Miten te selitätte sitten jatkossa sen, ettei kotimaan työpaikat säilykään tällä uhkarohkealla ja harkitsemattomalla tukipaketilla?”

Valtiovarainministeri: ”Minä maalaan tietysti vielä suurempia uhkakuvia kuin koskaan ennen. Muutama diasarja Leemanista (nimi muutettu) ja uskon, että nopeasti kansalaiset unohtavat sen, että vientiteollisuutemme kyykkää toistakymmentä prosenttia vuodessa, tai että meille iskee kassakriisi koska julkinen sektori on leväperäinen vaikka maksaessaan kaikenlaisia tulevaisuussuunnitelmia. Sitten me puhumme vähän pakollisesta kunta- ja rakenneuudistuksesta, kiristämme kunnat konkurssiin. Kukaan ei huomaa, että me täällä hallituksessa olemme tämän sopan keittäneet.”