Valtion tarkoitushan on… verottaa

Toisinaan minua häiritsee tarkoituksellisesti sekoitetut käsitteet inflaatio ja kuluttajahinnat. Puhekielessä sekaantumista harvemmin tulee, vaan silloin siitä käytetään jälkimmäistä. Jos kaupassa huomaa jonkun tuotteen hinnan kohonneen 10 prosenttia niin se voi johtua jostain muustakin kuin rahamäärän armottomasta lisäämisestä, inflaatiosta. Hintojen nousuun voi vaikuttaa myös moni muu seikka.

Kuluttajahinnat ovat kuluttajahintoja

Ajatellaan vaikka meidän kansallisjuomamme, kahvia. Sen hintaan voi vaikuttaa huono sato. Siihen voi vaikuttaa myös valtion vero-ohjaus: kunnon haittavero voi nostaa loppukäyttäjän hintaa valtavasti. Kaiken lisäksi heikentynyt kysyntä voi tehdä liiketoiminnan, kahvin myynnin, kannattamattomaksi. Tällöin kadonnutta kysyntää paikataan nostamalla katetta, ja se näkyy nousevasti kuluttajahinnoissa.

Reipas inflaatio todennäköisesti nostaa hintaa, koska tuotteen myyjä haluaa itsekin säilyttää ostovoimansa. Tässä yhteydessä on syytä vaihtaa kahvi toiseen hyödykkeeseen. Vaihdetaan se velkarahoitteiseen omistusasuntoon. Kahvia tuskin ostetaan velkavivulla keittiön kaappeihin.

Ja sitten se inflaatio

Kun se pankki myöntää uunituoreelle asuntovelkaiselle sen luoton asunnon ostoa varten niin sitä rahaa tulee lisää. Kokonaisuutta ajatellen velkamäärä voi kasvaa tai laskea, riippuen siitä mikä on nettomuutos: maksetaanko vanhoja velkoja enemmän pois kuin uutta nostetaan? Tällaista tilannetta Suomessa ei ole hetkeen näkynyt, mutta ennusmerkit voivat tietää muutosta.

Asuntolainat ovat yksittäisistä ostoksista se valuuttamääräisesti suurin, ja sillä on kova volyymi. Siksi kotitalouksien nettovelkaantumisaste riippuu pitkälti asuntoluottojen määrästä. Miten käyttäytyvät asuntojen hinnat, kun nettovelkamäärät kotitalouksilla kasvavat asuntolainojen myötä? Syntyy tilanne, jossa yhä useampi tekee ostotarjouksia. Jos tarjontapuolella ei tule vastaavaa piristystä niin myyjät nostavat hintoja, koska eihän se ole hullu, joka pyytää. Tällainen hintaralli on siten seurausta rahamäärän kasvamisesta, inflaatiosta.

Tässä näin pähkinänkuoressa yksityisen puolen kuvakulmasta erot kuluttajahintojen ja inflaation välillä. Valtiotasolle mentäessä tilanne muuttuu joiltain osin niin merkittävästi, että nekin on syytä käydä lävitse.

Valtio velkaantuu verotusoikeutensa turvin

Olettakaamme olevamme valtiolainoihin sijoittava taho. Haemme turvallista kohdetta, ja päädymme ostamaan Ruotsin kuningaskunnan velkakirjoja. Ideana on, että velkakirjojen tuotto on suurempi kuin mitä Ruotsin kruunu inflatoituu. Me luotamme siihen, ettei Riksbanken vedä täysin hösseliksi ja rupea punnertamaan kruunuja Ruotsin valtiolle vain siitä syystä, että Ruotsi voisi suorittaa meille velkansa.

Sen sijaan me luotamme siihen, että Ruotsissa noudatetaan järkevää talouspolitiikkaa, ja merkittäviltä osin Ruotsi hoitaa velkojaan verokruunuillaan. Veronsa se kerää omalla prosentillaan kaikesta siitä toimeliaisuudesta, mitä Ruotsin maalla esiintyy. Kun uusi Ikea avaa ovensa ja rupeaa tilittämään valtiolle verokruunuja niin sen parempi meille.

Tästä syystä korkosijoittajat eli velkojat haluavat sijoituskohteensa talouden kasvavan. Velkoja ei niinkään halua sitä, että keskuspankki monetisoi kaiken velkansa. Saatuamme lainaamamme velkapääoman takaisin korkoineen olisimmekin tilanteessa, jossa sen arvo ei olekaan enää sitä, mitä arvelimme sen olevan sijoituspäätöksemme tehtyämme.

Toki vielä vähemmän me haluamme tilannetta, että keskuspankki ei suostu tekemään mitään, ja valtio liputtaa konkurssia, mikäli se ei saakaan kerättyä tarpeeksi veroja.

Inflaatiota ei synny kaikissa tilanteissa

Ruotsin velkapapereihin sijoittamisen esimerkki oli osoittamassa sen, että kunhan talous kasvaa niin velkamäärän samantahtinen kasvu ei ole hälyyttävää. Tästä syystä talousuutisoinnissa usein käytetään velan suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Vaan entäpä jos talous ei kasvakaan? Ajatellaan vaikka sellaista tilannetta, että maassa on ns. täystyöllisyys, ja tuotantokapasiteetti on täysillä käytössä. Taloudella ei ole tilaa kasvaa. Ei voida palkata lisää työvoimaa tuotantoa lisäämään, koska työvoimaa ei ole tarjolla. Tällöin on vaarana talouden ylikuumentuminen. Mikäli lainaraha on halpaa, eli korot ovat matalalla, niin täystyöllinen väki alkaa nokittamaan toisiaan mm. niiden asuntojen hinnoissa.

Jos taas taloudella on mahdollisuuksia kasvaa niin ostovoima jakaantuu tasaisemmin, ja lisääntynyt ostovoima tietää valtiolle todennäköisesti lisääntyvää verotuloa. Toisin sanoen, ensin laskee työttömyysprosentti.

Lopuksi se myrkyllinen skenaario

Tilanne, jossa talous polkee paikallaan tai peräti supistuu, mutta kansanomaisilla termeillä hinnat nousevat, kutsutaan stagflaatioksi. Suomessa on kutakuinkin tällainen tilanne. Valtio velkaantuu, mutta talous ei kasvakaan. Velkoja jouduttaisiin monetisoimaan, mutta tässä tilanteessa meillä ei olekaan omaa rahapolitiikkaa, koska olemme luovuttaneet sen EKP:lle.

Taloutemme taantuu, koska ennen tukipilarina toiminut vientiteollisuus ei vedä. Se ei vedä siitä syystä, että ulkomailla kysyntä on hiipunut. Tästä on paljolti ”kiittäminen” nyt vellovaa talouskriisiä. Olemmekin aivan uudessa tilanteessa. Ennen julkinen sektori oli nyt suuri, mutta talous pystyi kasvamaan. Verotuloja meni pulskistuvalle julkiselle puolelle. Nyt, kun verotuloja ei enää ole samaa määrää niin nykyisen julkisen sektorin ylläpitäminen on mahdotonta.

Viennin piiputtaessa joudutaan lomauttamaan ja irtisanomaan henkilöstöä. Ostovoima kapenee. Samalla vähentyy ne verotulot. Ylläpitääkseen tilannetta valtio nostaa verotusta, mutta se vain leikkaa entistä enemmän kotitalouksien käytettävissä olevaa rahaa. Kysyntä hiipuu edelleen. Esimerkiksi ajoneuvoveron korotus aiheutti suoranaisen romahduksen autojen kysyntään. Moni (vaihto)autokauppias onkin ihmeissään.

Valtio ei voi siis muuta kuin velkaantua lisää, mikäli se aikoo ylläpitää aiemman kokoisen julkisen sektorin.

Tilanne on muuten tismalleen samanlainen kuin Kreikassa. Yksityisellä puolella kävi iso luuta työmarkkinoilla, mutta julkiselta puolella ei tehty mitään, kuin vasta nyt ihan äärimmäisessä pakossa. Vielä viime vuonna edes virka-asemaansa väärinkäyttäneet eivät saaneet potkuja. Talous meni syöksykierteellä viemäristä alas, ja niin kävi myös Kreikan verotulojen kanssa. Tästä yhtälöstä johtuen Kreikan velkamäärä on vain kasvanut kasvamistaan. Aiemmin esittämäni väitteen mukaisesti velkojat huomasivat tilanteen, että talous ei kasvakaan, joten he eivät enää halunneet myöntää Kreikalle luottoja. Siksi Kreikka joutui kääntymään tukiohjelmien puoleen.

Mitkä ovat lääkkeemme?

Kaiken edellisen johdosta on helppo tehdä päätelmät: joko meidän on sopeutettava julkinen sektori nykytilanteeseen, jotta valtion menopuolella pysytään kohtuudessa, tai meidän on saatava vienti vetämään kriisiä edeltävälle tasolle.

Ensimmäinen vaihtoehto tuo heijastusvaikutuksensa: myös niiden julkisen puolen työntekijöiden palkka on samanlaista ostovoimaa kuin yksityiselläkin puolella. Mittava sopeutustoimi tulee siis leikkaamaan kokonaiskysyntää. Otan alkupuolelta uudelleen yhden viestin, kertaus on opintojen äiti:

Kaiken lisäksi heikentynyt kysyntä voi tehdä liiketoiminnan, kahvin
myynnin, kannattamattomaksi. Tällöin kadonnutta kysyntää paikataan
nostamalla katetta, ja se näkyy nousevasti kuluttajahinnoissa.

Julkisella puolella on toki sellaisiakin menoeriä, jotka eivät suoraan leikkaa oman maan kansalaistemme ostovoimaa. Euromaiden tukipaketit ja takaukset (velkojat kyllä ottavat ne takauksetkin huomioon) ja ulkomaille myönnettävä kehitysapu ovat tällaisia menoeriä.

Toinen vaihtoehto ei taas ole enää omissa käsissämme. Omalla rahapolitiikalla voisimme pitää huolen siitä, että ulkomaille myytävien tuotteidemme hinnat olisivat kilpailukykyisiä. Krooniset julkisen talouden alijäämät, negatiivinen vaihtotase ja kohollaan oleva työttömyys (investoinnit kateissa) ovat sellaisia ominaisuuksia, joissa valuutan arvo heikkenee markkinaehtoisesti. Yliarvostetulla valuutalla vientituotteidemme hinnat ovat potentiaalisten ostajakandidaattien ulottumattomattomissa, ja tänne investoiminenkin – kuten tehtaiden perustaminen – on kannattamatonta.

Nämä ovat ne juurisyyt, jonka vuoksi kannatan Suomen eroamista yhteisvaluutasta. Hintojen helppo vertailu tai kivan näköiset eurorahat eivät oikein paina vaakakupissa eurossa roikkumisen puolesta.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu