Euroopan liittovaltiokehitys vastatuulessa

Vuoden 2012 keväällä
Espanjan ja Italian valtiolainakorot olivat rajussa nousussa. Näitä
maita uhkasi samanlainen rahoitusumpikuja kuin mitä oli juuri
tapahtunut Kyproksella; sekä sitä ennen Portugalissa, Irlannissa ja
Kreikassa. Hätääntyneet eurojohtajat laativat selkeät askelmerkit
liittovaltiolle pelastaakseen yhteisvaluutan.

Pelkät merkit ja puheet
riittivät rauhoittamaan markkinat. Markkinapaineen poistuessa
hiljalleen alkoi pohjoisten euromaiden johtajien mielikin muuttua.
The Wall Street Journalin artikkeli
raottaa ovea kulissien taakse. Nyt pohjoisen alueen päättäjät
kertovat,
että jokainen huolehtikoon omistaan.

Tiekartta liittovaltiolle

Kesällä 2012 pelättiin
yhteisvaluutan hajoamistakin. Huomattiin, että 17 maan yhteinen
rahapolitiikka, mutta 17 eri talouspolitiikkaa, oli epävakaa
yhdistelmä. Epätasapainot ilmenivät korkeista velkamääristä,
kohollaan olevasta työttömyydestä ja huojuvista pankeista.

Tehdyt toimet eivät ole
riittäneet. Näihin lukeutuvat yhteinen vakausrahasto ja sovittu
budjettikuri. Tärkeä osansa on myös EKP:n esittemällä OMT:llä,
joka on euromaiden velkakirjojen – tarvittaessa rajaton –
osto-ohjelma. Sitä ei tosin olla käytetty. Tiiviimmän integraation
saralla uupuu kuitenkin monia sellaisia elementtejä, joita nähdään
Yhdysvalloissa. WSJ:n artikkelin grafiikka kertoo karusti sen, miten
Yhdysvallat on toipunut talouskasvunsa kanssa, mutta Eurooppa jatkaa
kutistumistaan.

Puuttuvia elementtejä
ovat yhteinen budjetti, yhteiset velkakirjat, yhteinen finanssialan
valvontaelin ja yhteinen pankkitilien talletussuoja. Tärkeimmät
puuttuvat palaset johtavat siihen, ettei alijäämäiset euromaat saa
taloudellista tukea ylijäämäisiltä euromailta. Yhteisellä
budjetilla siirrettäisiin varoja kriisimaihin. Tällainen
tulonsiirto rahotettaisiin sitten yhteisillä velkakirjoilla,
eurobondeilla.

EKP:n johtokunnan
saksalaisjäsen Jörg Asmussen toteaakin, että jos tätä
integraatiota ei suoriteta loppuun, tulevat maat jäämään
alttiiksi taloudellisille sokeille.

Eurooppa-neuvoston
puheenjohtaja Herman Van Rompuy alkoikin suunnittella
liittovaltiota, ja luoda nämä puuttuvat elementit. Monet
ekonomistit molemmin puolin Atlanttia pitivät Van Rompuyn tiekarttaa
nimenomaan tavoitteena muodostaa euroalueesta liittovaltio
Yhdysvaltojen tapaan. Van Rompuyn suunnitelmista lähdettiin
toteuttamaan ensimmäistä kulmakiveä, pankkiunionia.

Kesällä 2012 Saksan
liittokansleri Angela Merkel taipui eurokriisin roihuessa
valtoimenaan. Pankkiunionin tarkoitus oli saada pankkikriisin
partaalla horjuville maille taloudellista apua. Vastineeksi
kriisimaat lupautuivat tiukempaan taloudelliseen ohjaukseen.

Savun hälvettyä…

Akuutin markkinakaaoksen
peräännyttyä loppukesllä 2012 pitivät Suomen, Hollannin ja
Saksan valtiovarainministerit omin päin kokouksen syykuussa
Helsingissä. Kolmikko yhteistuumin kertoi, ettei yhteisvastuu tule
kysymykseenkään jo aiheutuneista pankkien pääomavajeista. Juuri
näistä lymyilevistä vajeista rahoittajat ovat olleet huolissaan.

Pankkiunionin yksi
ratkaiseva tukipilari oli kaadettu. Korkea-arvoinen
italialaisvirkamies kertoikin, että sodassa saavutettu voitto
hävittiin sissisodankäynnin vuoksi, viitaten Merkelin taipumiseen
ja Helsingin kokoukseen.

Julkistalouden
integraation Merkel tyrmäsi joulukuussa 2012 eurojohtajien
kokouksessa. Van Rompuyn liittovaltion tiekartta oli Merkelin
mielestä vain ”muistio”. Kokouksessa läsnäolleet kertoivat,
että Merkel hylkäsi suorilta idean yhteisestä euroalueen
budjetista. Merkel tarkensi tarkoittaneensa, että hän on valmis
pienimuotoiseen taloudelliseen tukeen talousuudistuksia vastaan,
mutta ei missään nimessä yhteiseen budjettiin, jolla voisi hoitaa
esimerkiksi euroalueen laajuista työmarkkinatukea tai suuria
elvytysvaroja taantumien taltuttamiseen. Illallisella Merkel oli
kertonut kollegoilleen, että Saksa on jo riittävästi osoittanut
solidaarisuutta osallistumalla Euroopan vakausrahastoihin.

Tästä käänteestä
tyrmistynyt Van Rompuy lähti hakemaan tukea Ranskan presidentti
François Hollandelta. Paikallaolleiden mukaan Hollande ei
kuitenkaan lähtenyt tukemaan Van Rompuyn ehdotusta. Hollanden
mielestä Van Rompuyn tiekartta oli realiteetit huomioonottaen
pikemminkin pitkän ajan suunnitelma.

Tänä vuonna Merkel
murensi entisestään Van Rompuyn ideaa. Taustalla lienee se, että
kansalaismielipiteet ovat kääntyneet entistä enemmän poliittisen
vallan keskittämistä vastaan. Saksassa nähtiin, että Euroopan
komissio on hyvin kärkäs jakamaan saksalaisten varat korviaan
myöden veloissa oleville eteläisille kriisimaille.

Saksa ei tosin ole yksin
kansalaistensa puristuksessa. Hollannin ja Ison-Britannian päättäjät
ovat niin ikään puun ja kuoren välissä. Ranskassa
eurovaaligallupeissa kärjessä
on eurovastainen Kansallinen rintama.

Saksan näkemykset
tuleviin europäättäjien kokouksiin on selkeä: tiukempaa
talouskuria. Tällainen näkyy esimerkiksi haluna suitsia
yksikkötyökustannuksia, vaikka näitä kustannuksia ei nähdäkään
aivan yksiselitteisen
hyvinä mittareina.
Ranskan presidentti Hollanden neuvonantaja puolestaan haluaa
”sosiaalista yhteenkuuluvuutta”, mikä tarkoittanee höllempää
linjaa.

Lokakuun alun
yhteiskokouksen jälkeen pohjoisen euroalueen valtuutettu kertoi,
että eteläiset euromaat ovat kiinnostuneet vain Saksan rahoista.
Hän kertoi eteläisten euromaiden edustajien olevan ”dollarinkuvat
silmissä”. Eteläisen maan edustaja taas kertoi, että pohjoinen
euroalue haluaa vain kuria ja kontrollia. Hän kertoi tämän olevan
”poliittisesti ja taloudellisesti kestämätöntä”.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu