Elvytys, setelirahoitus, talouskuri ja leikkausohjelmat – umpikujan monet nimet

Ajattelin kantaa korteni kekoon tähän elvytys vastaan talouskuri -keskusteluun. Molemmilla osapuolilla on kannattajansa, sekä tietysti samaan aikaan vastustajansa. Olisi tärkeämpää pystyä pohtimaan, miksi kenenkin itse kannattamansa linja päätyy umpikujaan. Tilanne, joka pitäisi pystyä näkemään jo otsallaankin on se, että talouskuri on pitkittänyt ja syventänyt taantumaa. Koska yhden valtion säästötoimet vähentävät tuontia niin tämä kierre tempaa mukaansa myös sellaisia maita, jotka olisivat muuten taloudellisessa mielessä ”kunnossa”. Yksi tällainen mukaan tempaistu maa on Suomi.

Taantuman keston kasvamiseen ja tilanteen pahenemiseen en käytä suuria määriä rivejä, sillä nämä pitäisi pystyä itse kunkin havaitsemaan. Tilanteen pahenemisella tarkoitan sitä kumulatiivista ”vajetta”, mikä syntyy ajan saatossa vajaakäytöllä pyörivällä tuotannolla. Jos nuori on ollut nyt viisi vuotta työttömänä niin se tarkoittaa, että viiden vuoden ansiot ovat jääneet sivu suun. Se tarkoittaa asunnon hankkimisesta, perheen perustamisesta pakon sanelemaa tinkaamista, joka romuttaa luottamuksen tulevaisuuteen. Se aiheuttaa syrjäytymistä, kenties rikollisuuttakin. Se aiheuttaa mielenterveysongelmia, pettymystä, kapinaa ja ärtymystä. Se miellyttävä tulevaisuus, mikä oli muutama vuosi sitten lähestulkoon kosketeltavissa, on karannut horisontin taakse.

Yleisin argumenttihan tämän mielettömyyden puolustamiseen on se, että sovitetaan menot tulojen mukaan. Niin esimerkiksi Suomessakin on tehty. Sitten kävi niin, että tulot haihtuivat savuna ilmaan. Kiinnitykset tulevaan on kuitenkin tehty mm. asuntolainojen muodossa. Silloin pitäisi velatkin nollaamaan tulojen mukaan. Näin käy muutoin pakosta, ja tälle tilanteelle on aivan oma terminsä: pankkikriisi.

Elvytyksen perusta

Keskeisintä on kuitenkin katsoa, kuka tai mikä taho sen rahan määrän (siis sen arvon) määrittelee, ja onko se mielekkäällä tasolla. Jos siis sanotaan, ”ettei meillä ole varaa elvyttää”, niin se johtuu tasan siitä, että se pitää tehdä julkisen puolen velkaa nostamalla. Vai tarvitseeko?

Euroalueella rahan määrän viimekätinen päättäjä on EKP. Mikä sitä estäisi ”printtaamasta rahaa”, ja jakamaan sitä jäsenmaille alijäämiensä tilkkimiseen? Vastaus on: EKP:n säännöt. EKP on tosin joutunut rikkomaan sääntöjään kiertoteitse. Se jakaa rahaa pankeille, jotka taas ostavat sitten emämaansa velkaa. Näin ”kohtalokas yhteys pankkien ja valtioiden välillä tiivistyy”. Toisin sanoen: jos pankki ajautuu ongelmiin, niin ajautuu valtiokin. Ja jos valtio ajautuu ongelmiin, niin ajautuvat valtiota luotottaneet pankitkin.

Jos nyt siis todetaan, että talouskuri ja säästölinja on johtanut alkuperäistä ongelmaa pahempiin ongelmiin, niin loogisinta olisi silloin tietysti toimia täysin päinvastoin. Se tietäisi reippaasti elvyttävää rahapolitiikkaa, ja sen toteuttajana voisi toimia EKP siten, ettei valtioiden tarvitsisi velkaantua. Tämä tietäisi sääntömuutosta, mutta mikä ongelma se nyt on? Miksi pitää kynsin ja hampain kiinni huonosta säännöstä? Eihän se ole järkevää? Looginen päätelmä siis olisi, että EKP vain jakaa rahaa euromaille. Rahamäärän lisäys toki todennäköisesti pudottaa euron ulkoista arvoa, mutta sitähän nuo yritykset valittelevatkin: että euro on liian kallis.

Elvytyksen vaarat ja huonot puolet

Mutta ei se elvytyskään ole nykymuotoisessa Euroopassa kovin järkevää. Ensikiksin sen pitäisi olla reilua kaikille jäsenmaille. Suomi tarvitsee pientä apua, Kreikka todella suurta. Sitten Ranska, Espanja ja Italia jotain Suomen ja Kreikan väliltä. Saksa ei tarvitse lainkaan, pikemminkin päinvastoin: pääomaruiske voisi tietää vain Saksan ylikuumenemista.

Samankokoinen lippalakki ei siis sovi melonille ja omenalle.

Tähänkin voidaan etsiä kompromissi. Elvytetään vain sen verran, ettei Saksa ylikuumenisi ainakaan liikaa, ja vastaavasti Kreikan ei tarvitse tehdä näin älyttömän suuria ja haitallisia leikkauksia. Kreikka ei pelkällä tällaisella elvytysmäärällä pääsisi kuiville, mutta matka ainakin lyhenisi. Ranskalle ja Suomelle tällainen varmastikin sopii likimain täydellisesti.

McKinsley Global -instituutio tosin tukti Yhdysvaltain vastaavaa elvytystä. Siellähän kasvuluvut ovat sentään toipuneet pahemmasta rytinästä, ja nyt näyttää siltä, että Japanikin on saanut deflaationsa katkaistua vain sitä rahaa printtaamalla.

MGI tosin huomasi, että elvytysvarat ovat kanavoituneet kuitenkin enimmäkseen suurituloisille, ja se on lisännyt eriarvoisuutta. Häviäjinä ovat olleet eläkeläiset ja säästäjät, joiden säästöt ovat rapistuneet rahatulvan vuoksi. Häviäjien listaan voisi lisätä keskiluokan, sekä pienituloiset. Nämä ovat nähneet hintojen nousevan, mutta vastaavaa lisäystä ei ole näkynyt palkkakuiteissa.

En ole aivan varma, onko Suomessa esimerkiksi Vasemmistoliiton kaipaama elvytyspolitiikka loppuun asti mietittyä. Onko heidän tavoitteena kasvattaa tuloeroja, kyykyttää pieni- ja keskituloisia – ja julistaa ”sota” eläkeläisiä vastaan? Nopea arvio on, että ei ole, mutta todistusaineisto puhuu toista kieltä.

Näiden lisäksi ”köyhdytä naapuriasi” -tyylinen valuuttojen arvojen alasajo voi kiihdyttää ns. valuuttasotaa.

Kirurgintarkkaa operointia

Nyt meidän pitäisi pystyä näkemään, että sekä talouskuriin perustuva silmitön leikkausvimma, johon valtiovarainministerikin herätti Suomen; että rahan printtaamiseen perustuva elvytys eivät ole kumpikaan itseisarvollisesti hyviä keinoja taudin selättämiseen. Velkajuhlaan perustuva elvytys lienee vielä huonompi ratkaisu. Ja kuinka ollakaan: tätähän Suomikin parhaillaan tekee. Miksi?

Koska Suomen hallitus ei halua profiloitua leikkaajahallitukseksi. Sama ongelma on ollut muillakin euromailla. Leikkailu kun ei ole kovassa kansan suosiossa. Terveiset kansalaisilta tulevat sitten seuraavissa vaaleissa. Emme varmastikaan kysy, että pitäisikö sitten demokratiasta luopua. Emmehän?

Mutta mikä sitten auttaisi?

Kirurgintarkka operaatio. Toimitaan Kreikassa niin, että siellä elvytetään reippaasti. Toimitaan niin, ettei Saksassa ajauduta ylikuumentavaan elvytykseen. Toimitaan niin, että Suomessa elvytys auttaa sen verran kuin tarvitaan. Sehän voisi olla hyvinkin tilapäistä, sillä kun muuallakin toimitaan kirurgintarkasti niin sieltä palaa kysyntä myös suomalaisille tuotteille.

Miksei näin sitten toimita?

Siitä syystä, että euromailla on yhteinen rahapolitiikka, eikä kirurgintarkkaan työskentelyyn ole mahdollisuuksia. Kirurgilla on käytettävissään vain vannesaha ja pajavasara – ja tämä johtuu siitä, että ottaessaan yhden instrumentin esille, joku toinen euromaa näkee kirurgin ottaneen esille pajavasaran.

Yhteisestä rahapolitiikasta tulee siten luopua. Ja se tarkoittaa goodbye eurolle.

Mutta mikäli haluatte mielummin kärsiä vuosikaupalla, ja pilata lastennekin tulevaisuuden niin kaikin mokomin jatketaan sitten. Minä syön popkornia ja seuraan tätä draamaa ihan mielenkiinnosta sitten vaikka täältä yleisölehtereiltä.

Kyllä tämä aina Colosseumin aikaiset viihdykkeet peittoaa.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu