Pankkiunionista on tulossa halvaantunut

Otsikoissa Euroopan
pankkiunioni näyttää toimivan. On yhteinen valvonta, jonkinlainen
ratkaisuelin, yhteinen kriisirahasto ja yhteinen talletussuojakin
pitäisi saada sovituksi. Pankkiunionin pintaa ei kestä kuitenkaan
raaputtaa. Alta löytyy hyvin hutera – ja siksi myös erittäin
riskipitoinen – järjestelmä.

EKP:n pääjohtajan
Mario Draghin puheessa
Euroopan parlamentin talouskomitealle hän kertoo selkeästi, että
yhdestä ja yhteisestä ratkaisuelimestä tulisi päättää mitä
pikimmin. Hänen mielestään huono pankki pitäisi saada ajettua
Euroopassa alas yhden viikonlopun aikana. Siihen ei pystytä, mikäli
asiasta äänestetään eri toimijoiden kesken.

Pankkiunionin
yksityiskohtia on viilattu pitkään, ja sen eri osasista on
neuvoteltu suurtenkin erimielisyyksien keskellä. Esimerkiksi Suomen,
Saksan ja Hollannin valtiovarainministerit pitivät omin päin
kokouksen Helsingissä, jossa todettiin, ettei EVM:n varoja voida
käyttää pankkien vanhojen luottotappioiden korvaamiseen.

Pankkiunionille tuli outo kirittäjä

Vauhtia tuli kuitenkin
lisää, sillä europäättäjät havahtuivat todellisuuteen: jos
pankkiunionista ei päätetä nyt, niin europarlamenttivaalien
jälkeen kriittiset voimat kasvavat niin paljon, ettei pankkiunionia
saada ujutettua lävitse ”tutkan alta”. Mutkia vedettiin
suoriksi, ja tulokseen ainakin europäättäjät tuntuvat olevan
tyytyväisiä.

Finanssialan
Keskusliittokin viestii,
että ratkaisu on ollut hyvä, vaikka se sisältääkin muutamia
suuria kysymyksiä. FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi
kertoo tiedotteessaan, että pankkien nykykunto voi aiheuttaa harmia.
Kauppi kertoo myös, että sijoittavastuun onnistumisen vuoksi
ratkaisuelimen tulee voida toimia nopeasti, mutta yhteisen rahan
ollessa pelipöydällä on hyvä, ettei toimia voi suorittaa liian
yksipuolisesti.

Draghin ja Kaupin
toivomat nopeat ratkaisumenetelmät estäisivät sijoittajia
nostamasta varojaan pois ongelmapankeista. Jos rahan imeminen pois
kriisipankista mahdollistuisi, kasvaisi veronmaksajien taakka
vastaavasti suuremmaksi.

Pankkiunionista sovitut
elementit lähtevät seuraavaksi europarlamentin käsiteltäväksi.
Päättäjien mielestä tämä pitäisi saada esiteltäväksi
nykyiselle parlamentille, ei todennäköisesti tulevalle
eurokriittisemmälle parlamentille.

Valtioille EVM-välikäden rooli

Sopimuksessa kuulutetaan
kirkkain sanoin, että veronmaksajien rahoja tulee käyttää vain
viimeisenä oljenkortena. Sijoittajavastuun sisältäminen on
kiistatta hyvä yhteinen tavoite, mutta tämä on todettu jo
riittämättömäksi, ja yhteistä rahaa on tarvittu
sijoittajavastuunkin jälkeen. Sekä Espanjan, että Kyproksen
pankkikriisit tulivat niin kalliiksi, ettei kansallinen tukioperaatio
ollut mahdollista.

Eritoten kriisimaat ovat
yrittäneet ujuttaa EVM:n rahoituskapasiteettia ongelmapankkien
pääomitukseen. Tässä ideassa EVM voisi lainata rahaa pankkien
kotimaille, jotka sitten käyttäisivät näitä varoja pankkien
pääomitukseen. Näin valtio vain kierrättäisi EVM:n rahoja
rahaston sääntöjä kiertääkseen.

Ensisijainen
ulkopuolinen pääomitus tulisi kuitenkin pankkien keräämältä
yhteiseltä kriisirahastolta, jonka kooksi on kaavailtu 55 miljardia
euroa. Ongelma on, että tuo määrä olisi kasassa vasta vuonna 2026
sillä oletuksella, ettei siitä tarvitse käyttää varoja euron
hyrrää tulevina vuosina.

Olisiko kriisikassa
riittävä? Tähän on mahdotonta antaa aukotonta vastausta. Suuntaa
kuitenkin antaa esimerkiksi Slovenian päätös pääomittaa itse
kolme suurta pankkiaan kolmella miljardilla eurolla. Slovenian
pääoma-avaimen osuus
EKP:ssa on 0,327 prosenttia. Slovenia pystyi tekemään päätöksensä
valtion vähäisen velan vuoksi. Vastaava operaatio olisi ollut
suuremmissa veloissa räpiköivissä euromaissa mahdotonta. Jos
kolmasosaprosentin osuudella tarvitaan 3 miljardin euron pankkituet
niin tasaisen laskentakaavan mukaan pankkikriisirahastoksi riittäisi
900 miljardia euroa.

Luku ei tietenkään ole
eksakti. Voi olla, ettei tukirahoja tarvittaisi enää senttiäkään;
mutta voi myös käydä niin, ettei tuo liki biljoonan euron kasakaan
riittäisi. 900 miljardin euron potti toimii vain suuntaa antavasti.

Pankkien
liiketoimintasalaisuuksien vuoksi tarvittavia pääomitusmääriä on
mahdotonta ennakoida, mutta yksi ohjesääntö on käynyt selväksi:
kriisikassan tulee olla uskottavan kokoinen. 55 miljardia sitä ei
tule olemaan. EVM:n kapasiteetti on suuruusluokaltaan suurin piirtein
oikean suuntainen, mutta se sisältää myös suuren riskin. EVM
voidaan joutua käyttämään viimeistä lanttia myöden, eikä
silläkään voida taata pankkijärjestelmän pysyvän pystyssä.

Entä se yhteinen talletussuoja?

Euroalueen yhteinen
talletussuoja on ollut europäättäjille se kaikista hankalin
tekijä. Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Djisselbloem kertoo
Bloombergin
uutisessa, että pankkiunioni olisi valmis.

— Tämä on koko
pankkiunionin viimeinen rakennuspalikka, hän sanoo päättäjien
päästyä sopuun ratkaisuelimestä.

Mihin se yhteinen
talletussuoja jäi? Nimittäin talletussuojan logiikka pelaa aivan
samalla tavalla kuin yhteisen kriisirahastonkin suhteen. Jos
kriisikassaa ei ole, tai se on riittämätön niin seuraavalla
askeleella aiemmat pääomitustarpeet tulevat vastaan. Jos
talletussuojaa ei ole niin lasku siirtyy tallettajille. Mutta jos
tallettajat aavistavat vaaran niin he nostavat tilinsä tyhjiksi tai
siirtävät varansa turvallisemmaksi katsomaansa pankkiin.

Tallettajakaan eivät
halua hävitä rahaa, kuten eivät muutkaan sijoittajat halua.
Kansalliset talletussuojat eivät ole nekään riittäviä. Tämä
nähtiin Kyproksen kriisin yhteydessä, jossa ensimmäistä kertaa
ratkaisuvaiheessa pyrittiin sijoittajavastuuseen.

Kreikan kohdalla
sijoittajavastuu tehtiin velkasaneerauksessa. Sijoittajavastuuta
vesitettiin kuitenkin 30 miljardin euron hyvitysrahalla, jonka
euromaat maksoivat. Sijoittajavastuu vesittyi Kyproksella, koska
päätöstä vatvottiin iät ja ajat, ja sillä aikaa kriisipankkien
Lontoon konttorista sai vedettyä rahat turvaan.

Olen kuitenkin toiveikas
sijoittajavastuun suhteen. Mutta jos tässä sijoittajavastuussa
onnistutaan niin pientenkin ongelmien edessä ilman yhteistä
talletussuojaa on vaarana kiihdyttää talletuspakoa. Ja talletuspako
vain kasvattaa lopullisen laskun suuruutta. Yhteinen talletussuoja
taas turvaisi niiden maiden kansalaisten talletukset, jotka ajautuvat
ensimmäisten joukossa kriisiin. Kipot, kepot ja purnukat on putsattu
pohjia myöden peränpitäjien joutuessa avun tarpeeseen.

Suo siellä, vetelä
täällä.