Mikä kokeilluista keinoista on toiminut?

Tämäkin vuosi päättyy Suomen taloustilanteen saralla varsin murheellisesti. Yleinen tietoisuus ongelmien alkuperästä on kuitenkin lisääntynyt ja parantunut. Tämä on oma havaintoni. Olisi ehkä hyvä hetki summata lävitse Suomessa tehdyt talouspoliittiset ratkaisut. Katsotaan niistä, mihin ne ovat johtaneet. Tällöin voimme päätellä ovatko nämä ratkaisut olleet ”toimivia”, eli olleet ”hyviä” ratkaisuja.

Ensimmäiseksi pitäisi selvittää mikä on rahapolitiikan ja talouspolitiikan erot. Se nimittäin saattaa kuullostaa hiusten halkomiselta: molemmathan varmastikin liittyvät jollain lailla rahaan ja jollain lailla talouteen.

 

Rahapolitiikka kaiken takana

Rahapolitiikka on keskuspankin ohjailemaa talouspolitiikkaa. Toisin sanoen, se on hierarkiaportaikolla siellä aivan ylhäällä. Tiedämme sanonnan, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Vastaavasti voidaan ajatella, että huonolla rahapolitiikalla saadaan takuuvarmasti tuloksena epäonnistunutta talouspolitiikkaa, jota euroalueella hoidetaan kansallisella tasolla – ainakin siihen asti, kunnes Euroopan komissio hermostuu epätoivoiseen räpiköintiin.

Euroopan keskuspankin asettamia rahapoliittisia tavoitteita on inflaation pitäminen hieman alle kahdessa prosentissa (ei ole toteutunut), sekä ”lavean rahan” eli M3:n kasvuvauhti noin viidessä prosentissa (ei ole toteutunut).

EKP on siis epäonnistunut rahapoliittisissa tavoitteissaan. Ja tämä on nyt nähtävillä pitkin euromaita. Siksi me olemme kriisissä, kutsumme sitä sitten velka-, euro-, vaihtotase- tai talouskriisiksi.

Eräs puolueen puheenjohtaja on maininnut, ettei sama lippalakki sovi omenalle ja melonille. Sanonta varmasti ärsyttää joitakuita ja huvittaa toisia. Mutta se ärsyttävyys johtuu yksinomaan siitä, että se on osuva.

Jotta omenat ja melonit ymmärtäisi oikeassa kontekstissaan, olisi syytä käydä lävitse se polku, mitä on kuljettu, ja mihin tilaan sen vuoksi on päädytty.

 

Kuljettu polku

Kymmenisen vuotta sitten Saksan talous oli huojuva. Saksojen yhdistyminen aiheutti valtaisan julkistaloudellisen laskun Saksalle, ja tätä laskua maksetaan yhä edelleen. Samalla vuosituhannen vaihteessa puhjennut teknologiakupla oli romuttanut Saksan talouden peruspilarit. Saksa tarvitsi löysää rahapolitiikkaa, ja se sai sen EKP:lta alhaisilla koroilla. Entinen omena kasvoi nykyiseksi meloniksi.

Mutta samalla kun EKP ”paapoi” Saksan taloustilannetta niin sama lippalakki sijoitettiin sitten mm. Välimeren maiden päihin. Siellä ei ollut vastaavanlaisia ongelmia. Pikemminkin päinvastoin. Heille luonnottoman matalat korot ohjasivat talouksien ylikuumenemiseen ja mikä pahinta: velkarahalla.

Totta on se, että siellä tehtiin huonoa kansallisen tason talouspolitiikkaa. Se vain on niin valitettavaa, että sellaiset politiikot, jotka lupaavat taivaalta satavan mannaa, tulevat valituiksi. Ja näinhän toki kävikin. Eivät kansalaiset niinkään pohtineet sitä, miksi se manna satoi. Pääasia, että satoi. Muutama vuosi sitten kuulin portugalilaisten ihmetelleen, että miksi EU on nyt niin hirmuna, rahahan tuli EU:n runsaudensarvesta – näin heille oltiin kerrottu. Ei heille kerrottu, että tämä kaikki rahoitetaan velaksi.

 

Mitä on tehty – ja mitä se on auttanut?

Lienee hyvä katsoa, mitä euroalueella on nyt tehty kriisin taltuttamiseksi. Vertailun vuoksi rapakon takana on Yhdysvallat, jossa heidän oma asuntokuplansa jäljiltä talous on nyt n. 4 prosentin vuotuisessa kasvuvauhdissa. Kriisit ovat sattuneet melkein yhtä aikaa, joten näiden kahden keskuspankkialueen tuloksia voi vertailla suuntaa antavasti.

Euroalue on vain niukasti plussalla, ja sekin on pääosin Saksan aiheuttamaa. Muualla euroalueella mennään edelleen varsin synkissä merkeissä. Tällainen kasvuero Yhdysvaltoihin ei niinkään johdu hyvästä talouspolitiikasta, vaan väitän sen johtuvan erilaisesta rahapolitiikasta.

Kriisiä on koitettu taltuttaa talouspoliittisin toimenpitein. Kreikassa ja Espanjassa on työttömyys räjähtänyt käsiin, joskin juuri näissä kahdessa maassa kilpailukyky on kohentunut. Se kohenee siten, että kaikista vähiten tuottavimmat ihmiset irtisanotaan. Jos kilpailukykyyn laskettaisiin mukaan myös työllisyyshyöty niin tulos on vallan karmivan huono.

Irlantia on pidetty kuitenkin vyönkiristelyn mallimaana. Varmastikin. Irlanti on esimerkki siitä, että vyönkiristely toimii – kunhan sitä ei tehdä. Irlannin hyveisiin kuuluu myös nuorten maastamuutto, josta toinenkin ”sisäisen devalvaation mallimaa”, Latvia, on kunnostautunut.

Toteutettu talouspolitiikka on siis kurjistanut oloja. Toisaalta vaihtoehtoja ei oikein ole. Reippaasti elvyttävään talouspolitiikkaan ei ole mahdollisuuksia, sillä se tietäisi julkistalouden rajua velkaantumista. Siihen ei ole nykyisillä velkalasteilla juuri mahdollisuuksia. Tämä tulee eteen Suomenkin osalta.

 

Vastaus voisi olla oikea rahapolitiikka

Myönnän, että ilkeämielisesti olen piikitellyt Suomen hallituspuolueita epäonnistuneen talouspolitiikan vuoksi. Tiedän, ettei voittavia linjoja ole. Piikittelyt lähtevätkin siitä syystä, ettei muissa puolueissa olla kyetty heräämään todellisuuteen. Siihen, että tätä kriisiä ratkomiseen tarvitaan erilainen rahapolitiikka.

Se on taas EKP:n käsissä niin kauan, kun maa kuuluu euroalueeseen. Suomelle olisi parempi lähteä eurosta, jos rahapolitiikkaa ei saada meille mielekkäämmäälle tolalle. Vastaavasti jos näin tehdään niin jollain muulla olisi ongelmia. Keskimääräisesti euroalueenkin rahapolitiikka voisi olla järkevämpi kuin mitä se on nyt. Esimerkiksi nyt on aika ilmeistä, että jopa Ranska putoaa Saksan kelkasta.

EKP on kuitenkin itsenäinen keskuspankki, eli se ei ole poliittisen ohjauksen alla. Näin Suomesta(kaan) käsin ei voida vaikuttaa sen suuremmin siihen, millaista rahapolitiikkaa euroalueella tulisi toteuttaa.

Mutta tässä onkin suurin mysteeri. Nimittäin valtaosa EKP:n johtokunnan paikoista on miehitettynä niistä maista, joissa tarvittaisiin kipeästi hyvin paljon löysempää rahapolitiikkaa. Miksei siis tahti muutu?

Vastaus on sekin: Saksa. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi tietää kyllä, että ilman Saksan mukanaoloa eurosta tulisi monta astetta enemmän ”leikkirahaa”. Ja hän myös tietää, ettei Saksan Bundesbankin kanssa niin vain lähdetä painimaan. Hän oli Italian keskuspankissa silloin aitiopaikalla katsomassa, kun syksyllä 1992 rytisi vähän siellä sun täällä Euroopassa. Suomessakin.

Silloinkin me otimme (tai saimme) oman rahapolitiikan takaisin. Ja se auttoi. Muutamassa vuodessa taloutemme oli varsin mallikkaassa tilassa. Nyt on viisi vuotta kriiseilty, eikä lupaavia kasvun merkkejä näy vieläkään.

Kauanko jatkamme päämme hakkaamista tiiliseinään?

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu