Viiden sitaatin elämä

Näin vaihtuvan vuoden kunniaksi me tapaamme tehdä ennustuksia ja lupauksia, joista aina aika ajoin jokin kestää ja osuu.

Minä en ole kuitenkaan niin eheä, että voisin yksittäisten vuosien kohdalla aina tehdä uudet suunnitelmat, sillä ihan perusasioissakin on minulla vielä paljon oppimista. Löysin muutama päivä sitten vanhan yläasteen oppikirjan, jonka sivuille olin ilmeisesti oppitunnin tylsyydestä johtuen kirjoittanut kolme sitaattia, jotka olin kokenut jostain syystä olevan niin merkittäviä jo silloin, että niiden noudattaminen olisi hyvä uudenvuodenlupaus – vuodesta toiseen.

”En ole samaa mieltä kanssasi, mutta taistelen kuolemaani asti oikeudestasi saada sanoa mielipiteesi.”

Lopputulos: Olen kaksi henkilöä estänyt osallistumasta kirjoituksieni keskusteluihin. Niitäkään en ole mielestäni tehnyt pikaistuksissani hetken mielijohteesta. Ajattelin, että se myös palvelee niitä, jotka haluavat keskustella aiheesta, eikä siitä, miten minua voidaan henkilökohtaisella tasolla arvostella, aliarvioida ja soittaa poskeaan – viikosta toiseen.

Poistan nämä estot, ja toivon totisesti, etten joudu sitä katumaan (siis toistamaan estoja).

”En ole taipuvainen uskomaan, että sama Jumala, joka antoi meille aistit, päättelykyvyn ja älyn olisi ajatellut, ettemme käyttäisi näitä; ja että Hän olisi toisaalta antanut meille tiedon, jonka saavutamme näillä avuilla.”

Ajankohtaansa nähden (Galileo Galilei, kun hän arveli inkvisiition lähestyvän. Hän viljeli mm. kerettiläistä oppia, että Maa kiertäisi Aurinkoa – vertaa asiafanaattisuutta esim. eurokysymykseen: miltä taholta on tullut perusteellisemmat näkemykset?) yksi nerokkaimmista ”puolustuspuheenvuoroista” ikinä.

Lopputulos: Pidän argumentointitaidoissa mielipiteiden ja kantojen perustelemista hyvin tärkeänä. Olen myös huomannut, että keskustelussa perusteluissa ohittaminen ajatuksella ”tämä on itsestäänselvyys” niin sitä se ei todellakaan ole. Usein siksi, että tekstit halutaan tarkoituksella ymmärtää väärin.

Puheenvuorossa suositellaan lyhyitä ja napakoita tekstejä, mutta miten sitten sisällyttää niihin kattavat perustelut?

Toiset sanovat, että kommenteissa ne voi täydentää. Mutta kun samoja vasta-argumentteja viljellään samojen henkilöiden toimesta blogista toiseen, siitä huolimatta, että heille olen jo vastannut aiemmissa kommenteissa, mitä asia koskee, ja miksi näen asiat niin kuin ne ovat. Niitä ei siis noteerata kommenteissa. Ne on siksi sisällytettävä itse blogiin, jolloin voidaan varmuudella ajatella, että kommentoija on edes lukenut tekstin (muutoinhan voidaan aina verhoutua ”en ole nähnyt uusia kommentteja” -selityksen taakse).

Olen pahoillani, Usarin toimitus – tästä syystä teen mielummin hieman liian perusteellisempia kuin löyhäpäisiä kirjoituksia.

”Kuka tahansa osaa suuttua, antaa tai kuluttaa rahaa – ei se ole vaikeaa. Sen sijaan rahan antaminen oikealle henkilölle, oikea määrä, oikeaan aikaan ja oikeaan tarkoitukseen on vaikeaa.”

Aristoteleen vuosia sitten hoksaama viisaus on akuuttia tänä päivänäkin. Suomen tasavalta miettii rahankäyttöään EVM:n, lastensairaalan ja satojen muiden asioiden joukossa. Kevan tantat valitsee avobemarit ja teettää toisten laskuun pikkuremppoja, joku ministeri teetti rempat mielummin pimeänä työnä.

Joku kuitenkin ne verot vielä suostuu maksamaan, vaikkei harmaan talouden torjuntahenkilökuntaan nimetty ministeri halunnutkaan niin tehdä. Toiset haluaisivat, että verorahat käytettäisiin lastensairaalan kaltaisiin projekteihin, eikä länsieurooppalaisten pankkiirien tukemiseen.

Ja tämäkin tehdään suurieleisesti velkarahalla. Joku tuleva maamme hallitus nämäkin tekeleet tulee vielä edestänsä löytämään.

Artistoteles sen sanoi: vaikeaa on.

Hetkinen, lupasin otsikossa viisi sitaattia? Kaksi muuta ei löytynyt oppikirjani sivulta, vaan ne ovat sen verran tuoreempia tapauksia (alta 20 vuotta koeaikaa mennyt), etten niitä uskalla vielä omiksi elämänohjeiksi laittaa.

Mitä mieltä muut ovat? Mitkä kaksi sitaattia voisi sopia minulle – ja miksi?

Paria sitaattia olen muutaman vuoden ajan pyöritellyt sopivina kandidaatteina. Katsotaan niitä sitten, jos kukaan toinen ei niitä hoksaa.