Mihin käytimme kasvuvuodet?
EKP:n ylläpitämät tilastotiedot, josta lasketaan europankkien ”ylimääräinen likviditeetti” on painunut nyt lähelle 150 miljardia euroa. Kun likviditeetistä alkaa tulla harvojen herkkua, uhkaa pankkien välillä korkotaso nousta. Kirjoitin aiheesta marraskuussa 2012. Tuosta ajankohdasta lyhyet markkinakorot ovat olleet nousupaineissa. Esimerkiksi yhden kuukauden euribor on nykytasollaan likimain kaksinkertainen. Myös yli yön -korko EONIA on nousussa. Kohoava korkotaso ei tiedä hyvää velkakurimuksessa olevalle euroalueelle.
Marraskuista kirjoitustani edelsi aikakausi, jolloin yhden kuukauden euribor oli pitkään 0,1 prosentin tuntumassa. Sattumaa tai ei, aivan marraskuun lopussa lyhyet markkinakorot alkoivat nousta. Yleensä kohoavilla koroilla pyritään hillitsemään ylikuumenemista, mutta tällä kertaa EKP:ta myöden ollaan vakuuteltu ohjauskoronkin pysyttelevän ennätysmatalalla pitkään. Korot nousevat siis aikomusten vastaisesti.
Euroalue on päässyt juuri ulos puolentoista vuoden taantumastaan, ja kasvu on ollut sekä huteraa, että olematonta. Saksankin talouskasvu niiasi lähemmäksi nollaa viime vuonna, huolimatta jättimäisestä vaihtotaseen ylijäämästään.
Maailman Saksa-kriitikot haukkuvat väärää puuta. Olen itsekin todennut, ettei Saksan vienti ole se, mikä lyö laudalta muut euromaat. Eri euromaat tuottavat pääosin erilaisia vientituotteita. Totesin, ettei autoa tarvitseva suomalainenkaan jätä bemaria ostamatta, ja kriisitietoisuutensa vuoksi osta koko rahalla kreikkalaista vuohenjuustoa.
Saksa-kriitikoiden tulee kiinnittää huomio euron ulkoiseen arvoon. Saksalle se on muiden euromaiden mukanaolon vuoksi hyvin edullinen ja vienti vetää siksi. Vastavuoroisesti muut euromaat saavat katsella liian korkeaa euron kurssia, jota Saksan pirteä vienti vetää väkisin ylös. Tällaisen kritiikin edessä johtopäätökset tulevat kuitenkin ”hankaliksi”. Joko saavutettu kurssihyöty pitäisi jakaa niiden kesken, jotka ovat roikottamassa kurssia alas – tai koko yhteisvaluutta tulisi purkaa.
Koska kumpaakaan vaihtoehtoa tulemme tuskin näkemään, on todennäköisintä, ettei euroalue pysty pitkiin aikoihin tämän parempaan talouskasvuun. Huolenaiheena ei siltikään ole muutosprosentit, vaan absoluuttinen taso. Kriisimaissa talouskunnosta on sulanut neljännes viime vuosien aikana. Suomen bkt on tullut laimeammin alas, noin 8 prosenttia, mutta bkt:a leikkaavat säästöohjelmat ovatkin vasta aluillaan. Julkisen sektorin kulutuskin lasketaan bkt:hen mukaan.
Toisaalta tiedossamme on maamme raju velkaantuminen, eli talouslukujamme pidetään keinotekoisen ylhäällä. Tähän rahankäyttöön liittyen voisin muutamalla rivillä kirjoittaa asenneilmapiiristä, mutta jääköön se toiseen kertaan. Aihe ansaitsee aivan erityishuomionsa.
Talouskasvuluvut voivat toki piristyä, tai kohdata jonkun uuden ulkoisen sokin. Ulkopuoliset sokit eivät tietystikään ole ”euroalueen vika”. Se voisi olla markkinakaaos jossain muualla, mikä luo yleistä epävarmuutta tai heikkenevää kysyntää eurooppalaisille tuotteille.
Ne ovat silti aivan mahdollisia. Kiinan varjopankkimaailma on pullistunut hälyttävän suureksi, ja Kiinalla on ollut vaikeuksia saada suitsittua sitä kuntoon. Tämä muhii ”virallisten lukujen” ulkopuolella, eli sitä ei huomaa, jos huomion kiinnittää vain viralliseen viestintään.
Pointti on kuitenkin siinä, että mitäpä jos meidän viimeiset pari vuotta olivat samalla meidän etsikkoaikamme Euroopassa, mitä me saimme aikaan? Pelastimme muutaman pankkiirin, veivasimme kunta- ja soteuudistusta tuloksettomasti, keskityimme arvostelemaan muita puolueita saamattomuudesta, uskottelimme valheellisesti itsellemme, että olemme olleet tehokkaita kriisin ratkojia? Uskottelimme esimerkiksi saavuttaneemme hyvän pankkiunionin, joka yksinkertaisesti ottaen on yhtä tyhjän kanssa johtuen sen yksityiskohdista.
Valmistauduimmeko me parhaamme mukaan mahdolliseen laskuun? En kysy tätä siksi, että se olisi sen todennäköisempää kuin koskaan muulloinkaan. Se on vain mahdollista, ja viisaathan kuulemma varautuvat oletusarvoa huonompiinkin lopputulemiin.
Mihin siis käytimme nämä kasvuvuodet?
Tämä ”selkäranka seminaari” tuntuu suorastaan huvittavalta, kun ajattelee kaikkea sitä mitä esim. US-blogeissa on ehditty parin kolmen vuoden aikaan kirjoitella ja varoitella. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128864262133…
Mieleen tulee myös Uuspaavalniemen eduskunnan puheenvuorot n. neljä vuotta sitten http://www.youtube.com/watch?v=XWfUSa7_TMQ
http://www.youtube.com/watch?v=i0xx7tb3Ju4
Varoitukset eivät ole kelvanneet. Selkärangattomat ovat kokoontuneet ja heränneet.
Sherwoodin iloiset veikot:
http://www.youtube.com/watch?v=ISRLzGNNqmA
Ilmoita asiaton viesti
Olen joskus aiemminkin kuunnellut tuon M15:n puheen ja se nostatti kylmää hikeä otsalle. Liian paljon, liian aikaisin?
Itse blogin viimeisen kappaleen kysymykseen voisi vastata: ”kollektiiviseen itsepetokseen.”
Ilmoita asiaton viesti
Entäpä jos kysyttäisiin urheilujohtajilta mikä olisi Sotshin olympiakisojen ideaalimitalisaalis? Eiköhän se olisi kaikki kolme eri mitalia joka ainoasta lajista.
Silloin voisi sanoa, että urheilujohtajilla on vankka kannatus mitaleille.
Kukaanhan ei älyäisi kysyä, että onko tämä realistista? Ei euronkaan kohdalla kerran kysellä. 😉
Kannatus johtuu siitä, että olemme selvinneet tähän asti hyvin olemattomin vaurioin: vaihtotaseemme on tullut alas vain n. +12 mrd. € / a nollan tuntumaan, työttömyytemme on vasta nyt lähtenyt kasvamaan ja julkinen velkaantumisaste lähtenyt hiljattain ripeään kiriin.
Jokaisen tulisi tehdä itse kriisianalyysi: mikä on mennyt Suomessa pieleen?
Itse vastaan, että heikon taloussyklin myötä suomalaiset tuotteet, jotka ovat suuremmalta osin investointitavaraa, eivät käy kaupaksi. Siksi yksityisellä puolen on jouduttu irtisanomisiin, ja sen veroeurot ovat tyrehtyneet pahemman kerran.
Se ei riitä enää ylläpitämään julkista sektoria. Kyse on nimenomaan yksityisen supistumisesta, eikä niinkään julkisen paisumisesta. Totta kai julkiseen menee rahaa per bkt enemmän, koska bkt tulee alas yksityisen supistumisen johdosta.
Mikä on siis ratkaisu?
Onko se:
a) Leikataan sitten julkinenkin sektori leikkuupuimurilla – mitäpä väliä työttömyydellä, vai
b) Kasvatetaan se yksityinen takaisin entiseen mittaansa.
Mutta koska Suomen tuotteet ovat mitä ovat, ja nyt ei hirveästi investoida? Pitäisi siis pudottaa hintaa väliaikaisesti. Kelluvalla kansallisella valuutalla tämä toimi tapahtuisi automaagisesti, aivan huomaamamattamme. Ei se vaikuttaisi velkoihin, jotka olisivat nekin siinä samassa kansallisessa valuutassa.
Kun aikanaan yleinen talous piristyy (kyllä se jossain vaiheessa niin tekee) niin tuotteillemme on taas kysyntää, ja silloin virkoamisen myötä myös valuuttamme lähtee nousuun.
—
Mutta kyse on nyt siitä, että jokaisen tulee ensin tehdä analyysi siitä, mikä on mennyt pieleen. Esitin vain oman näkemykseni.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin käytimme kasvuvuodet = keskittyvä, vaihdoimme muun = omistavien kävyt kuihdumme
Ilmoita asiaton viesti
No ilmanmuuta se on persujen vika – olisivat menneet hallitukseen kerran kutsuttiin. Vaikuttamaan asioihin terveeseen suuntaan:
Ruotsipakko pois ja opet ruotsiin töihin, opettamaan suomea ruotsalaisille.
Satojen kehitysapujärjestöjen bisnekseltä avustukset pois.
Jako kahteenkymmeneen kuntaan, 150000 vapautuvaa ’johtajaa’ kortistoon 5 vuoden karenssilla.
Eduskunnan lisärakennukset asunnoiksi suomalaisille laivahitsareiden perheille. Telakoille – ei Kreikalle – niiden tarvitsemat takaukset.
Konkurssilainsäädäntö uusiksi.
Kolme ydinvoimalaa rakenteille. Paluumuuttaville ammattilaisille edut joista ei voi kieltäytyä.
Irti Saksa/Ruotsiriippuvuudesta.
Venäjäsuhteet kuntoon — ei Natoon.
Siitä se käyntiin lähtisi nytkin. Kertarysäys eikä ikuinen rutina.
Ilmoita asiaton viesti
Henrin vastaus oli täyttä asiaa, mutta haluaisin korostaa erästä aspektia tähän liittyen vielä lisää:
”Itse vastaan, että heikon taloussyklin myötä suomalaiset tuotteet, jotka ovat suuremmalta osin investointitavaraa, eivät käy kaupaksi. Siksi yksityisellä puolen on jouduttu irtisanomisiin, ja sen veroeurot ovat tyrehtyneet pahemman kerran.”
Asia on todellakin niin, että heikko taloussykli vaikuttaa meihin voimakkaasti. Jopa kelluvan valuuttakurssin maailmassa moni olisi varmasti joutunut lykkäämään uuden mersun hankintaa.
Tässä euromaailmassa on kuitenkin käytnyt todella hullu juttu. Olemme nostaneet USD-hintojamme aika merkittävästi kriisin seurauksena. Tähän pääasiallinen syyllinen on euro:
https://www.ecb.europa.eu/stats/exchange/eurofxref…
2000 – 2007 EUR/USD on 1.13
2008 – 2013 EUR/USD on 1.36
Kriisin seurauksena päätimme siis valuuttakurssin kautta nostaa hintojamme 20%. Tässä ei tietenkään ole vielä kaikki. Samaan aikaan indeksitaloutemme rullasi eteenpäin. Tuossa vähän REER-näkökulmaa:
http://www.bruegel.org/nc/blog/detail/article/1215…
Katsotaan kumpi on oikeassa, ”teollisuus” vai Henri+hirmuinen lauma makroekonomisteja+mitattavissa ja tarkasteltavissa oleva data.
Jänskittää 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kiitän täydennyksistä, ja niiden vuoksi suosittelutkin lähtivät. Erityisesti jälkimmäinen linkki on hyvää luettavaa kelle tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmetykseni Bruegelin käppyrästä: Suomen vienti ei ollut kovin hääppöistä edes 2000-07 valuuttasuhteesta huolimatta? Vaikuttaako siihen jotenkin aika 2 v. ennen euroa?
Ongelma 2008-13 taas näyttäisi olevan osittain liian arvokkaan euron selittämää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo näkyy hitaana näivettymisenä. Tuona aikanahan vaihtotaseemme on tullut hiljalleen alas.
Ilmoita asiaton viesti