Vihreä kapina
Ei yksi pääsky kesää tee. Mutta kun kaksi vihreiden eurovaaliehdokasta latoo vuoronperään melko lailla kiinnostavaa tekstiä euroalueen talouspolitiikasta, niin voiko tätä jo pitää varsinaisena kapinana? Kyseessähän ovat minulle sangen uusi tuttavuus Antero Vartia, sekä paremmin tietämäni puolueen vpj. Touko Aalto.
Onhan Osmo Soininvaara (vihr.) pysytellyt varsin realistisena kriisin monissa käänteissä. Hän taisi olla ensimmäisiä hallituspuolueiden kansanedustajia, jotka kävivät oudoksumaan mm. Suomen johdannaisvakuuksia Kreikan toisesta tukiohjelmasta.
Antero Vartian kirjoitus ei sisältänyt vielä kovin paljoa informaatiota siitä, miksi hän pitää euroalueen talouspolitiikkaa ”kiusaamisena”. Hän paljastaa kuitenkin kommenteissaan noteeraavansa Nobel-palkittuja Paul Krugmania ja Joseph Stiglitziä. Näistä voi päätellä jotain. Vartia pitää eurooppalaista massatyöttömyyttä turhana. Minulla on aavistus siitä, mikä näin saa sanomaan. Aavistus johtuu siitä, että katson itse nykyisen kurjuuden aivan tarpeettomana.
Touko Aalto tulee hänkin kirjoittamaan kritisoivaan äänensävyyn, mutta kohdistaa sanansa enempi Suomen kaavailemaan talouspolitiikkaan. Hän kirjoittaa kuin omasta kynästäni:
”Yksityisen sektorin suhde julkiseen talouteen voi olla huomattavasti
nykyistä suurempi, mutta suhdetta ei tule muuttaa leikkaamalla julkista
puolta vaan kasvattamalla yksityistä sektoria. Erityisen huonosti tämä
resepti toimii laskusuhdanteen aika, jolloin lisäleikkaukset vain
syventävät talouden ongelmia.”
Olen hämmästellyt sitä, ettei tätä varsin yksinkertaista asiaa olla sisäistetty suomalaisessa talouskeskustelussa.
Kyseessä tuskin lienee suomalaiseen tapaan sirosti istuva taipumus olla kuuntelematta sitä mitä sanotaan, vaan keskitytään siihen sanojaan ja tämän auktoriteettiin. Myllyniemi tai Aalto nyt voivat höpistä keskenään mitä sattuu, eikö vain? Asiaa tuskin auttaa se, että tällaiset kriittiset kirjoitukset pohjautuvat kuitenkin mm. kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n laskelmiin.
Kuinka usein olenkaan maininnut, että taantumassa tämä vyönkiristely on johtanut katastrofiin, ja sitä se tulee yhä tekemään? Olen maininnut, että Saksa onnistui kilpailukykyään parantavassa Agenda 2020 -ohjelmassaan siksi, että muualla Euroopassa oli villi velkavetoinen kysyntäbuumi menossa. Olosuhteet eivät siis ole yhdenvertaiset.
Olen kaikkiaan ilahtunut näiden kahden vihreän linjauksiin, joskin Vartialta toivon vielä hieman lisää näkemyksiä. Onnekseni hän on niitä luvannut. Toivon toki, ettei tämä ole mikään vaalitaktinen siirto, vaan miehet ovat aidosti tätä mieltä.
Toivon sen lisäksi, ettei vihreitä ruveta samalla tavalla nitomaan yhteen natsien (Kultainen sarastus) tai muidenkaan ääriliikkeiden ja -puolueiden kanssa vain siksi, että heilläkin tuntuu olevan eurotalouspolitiikasta varsin samalla tavalla ajattelevia henkilöitä kuin perussuomalaisissakin.
Kaiken kaikkiaan, tästä on hyvä jatkaa.
Säästöt julkisella puolella keventävät kansalaisten verorasitusta ja luovat yksityiselle puolelle enemmän toimintamahdollisuuksia ja auttavat näin ollen yksityistä sektoria rekrytoimaan entisiä julkisen puolen työntekijöitä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ollaankin mielenkiintoisen valinnan edessä: keskitytäänkö enemmän sisämarkkinoihin, vai jaksetaanko uskoa vientiteollisuuteen?
Lähtökohtaisesti: euron liian korkea kurssi Suomelle ei välttämättä tuokaan riittävää apua entiselle julkiselle sektorille, vaan lisää työttömyyttä. Se puolestaan rasittaa julkistalouden tilaa, ja samalla heikentää sisämarkkinoita.
Jos taas keskitymme sisämarkkinoihin niin ostovoiman kasvattaminen lienee piristävä tekijä, mutta samalla kasvanut kulutuskysyntä pitäisi ohjata pois tuontitavarasta. Jääkö jäljelle vain asuntomarkkinat ja niiden ylikuumeneminen? Tuontitarvikkeiden kallistuminen voisi tehdä kannattavaksi tehdä sisämarkkinoille investointeja, mutta tässäkin vastaan tulee käyttämämme valuutan kurssi. Se ei ole meidän käsissämme.
Vientiteollisuutemme on taas keskittynyt investointitavaroihin, kuten nyt vaikkapa teollisuuskoneisiin. Niiden kysyntä kasvaa sitten, kun yleinen epävarmuus maailman taloudessa väistyy. Me emme sitä laivaa voi kääntää.
Saksa ei näytä haluavan ryhtyvän Euroopan sosiaalitoimistoksi, joten yhteinen budjetti (todennäköisimmin euromailla) ja sitä kautta ahdinkoa tasoittavat tulonsiirrot tuskin ovat nekään vastaus.
Kasvua on odotettu nyt useampi vuosi. Siis sellaista kasvua, joka meitä auttaisi. prosentin murto-osien kasvuluvut eivät oikein riitä meidän tilanteeseemme.
Jotkut sanovat, että pitää innovoida. Helppoa se on ainakin sanoa. Miten ”käsketään” ja ”määrätään” tällainen?
Ilmoita asiaton viesti
Talous- ja eurokriisin myrkyn seuraukset alkavat vaikuttaa ”populismin ulkopuolisiin” piireihin. Vihreisiinkin siis. Kun tuumausaikaa on kulunut monta vuotta, preferenssit löytynevät mieluummin nopea- kuin hidasvaikutteisista työkaluista. Hitaisiin kuuluu nousun ja kasvun odotteleminen.
Mitä tulee luovaan talouteen tai luovaan organisaatioon, ne ovat käsitehirvioitä. On vain luovia ihmisiä, jotka voivat toimia (tai sitten ei) yhteistyössä. Käskystä ei innovointia tapahdu. Joukkue tarvitsee Litmasia, Koposia, Helmisiä jne. Ilman heidän luovuuttaan ryhmä alisuoriutuu. Tätä luovaa ominaisuutta ei ainakaan silmiinpistävästi ole näkynyt hallituksen riitaisan 3-vuotisen yhteiselon aikana.
P.S.
Innovaatio-sanan vanhimpia lanseerauksia lienee n.v. 1971 julkaistu kirja ”Finnovaatio”, jossa painittiin hieman samojen kysymysten (Suomi nousuun!) kanssa kuin nytkin. Eräs käytetty sana oli tuolloin myös ”inventio”, mikä toisaalta on myös J.S. Bachin 2-äänisten klaveerisävellysten (15 kpl) nimitys. Niissä sitä inventiota on harjoitettu jo 1700-luvun alussa 😀
Ilmoita asiaton viesti
Olen suoranaisesti ihmetellyt, ettei vihreissä ole tämän aiempaa tutkittu tilannetta. Voi tietysti olla, että eivät he ole koko vuotta (vrt. vaikka tähän kirjoitukseen) levitelleet käsiä ja ihmetelleet, vaan ovat tarkkaan punninneet ja harkinneet erilaisia vaihtoehtoja.
Nyt aivan viime aikoina on tavallaan ollut ”helpompaa” tulla kritisoimaan esimerkiksi EKP:n toimintaa, kun peli on avattu siltä rintamalta jo mm. talousviisaiden – Kanniainen, Wahlroos & co. – osalta.
Tämän rahapoliittiskriittisen linjan luulisi sopivan kaikille, jopa yhteisvaluuttafaneille, koska jos Saksan diktatuuria ei murreta niin tämä euroleikki loppuu vielä hyvin nolosti.
Minä pystyn kyllä elämään euronkin kanssa – kunhan sen takana on sitten edes alkeellisella tavalla perusteltavissa oleva rahapolitiikka, eikä nykyisenkaltainen tyrannia.
En voi kuitenkaan puhua kuin omasta puolestani.
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalainen kirjoittaa asiallisen ja vihreiden omiin sanomisiin perustuvan kirjoituksen Vihreistä. Aika harvinaista. Hyvä Henri!
Ilmoita asiaton viesti
Jos on samaa mieltä niin on samaa mieltä – ei se sen kummallisempaa ole.
Ilmoita asiaton viesti