Ukrainan tilanne maallikon silmin

Ukrainan antamat pakit EU:lle viime vuoden loppupuolella on johtanut varsinaiseen tapahtumavyöryyn, jossa ei oikeastaan ole kenelläkään esittää hyviä vaihtoehtoja. Ainoastaan EU- ja Venäjäfaneilla on kirkkaat näkemykset siitä, miten tulisi toimia – toki täysin päinvastaiset.

Raha on sivuseikka – energia ei

Ukrainan talouspuolen sotkuissa ei sinällään ollut ongelmaa EU:n osalta. Kun rahaa on jo viskelty satoja miljardeja milloin mihinkin niin Ukrainan tarve n. 10 miljardin hätärahoitukselle tuskin olisi enää tuntunut EU:n konkurssissa. Toki mielialat ovat olleet jatkuvan tukirumban vuoksi mustana, mutta asian olisi voinut selvittää parhain päin: Ukraina yrittää länsimaalaistua. Mutta kun ei. Istuvan presidentin toimesta touhu on perin korruptiontäytteistä sähläämistä, kuten esimerkiksi Turkissakin.

Syy on kuitenkin energiassa. Ukraina tarvitsee halpaa energiaa, sillä maassa on talvisin myös kylmää. Liian kallis energia (lämmitys) ja kylmä talvi tietää ruumiita. Sellaista maata on vaikea johtaa. EU:n omat energiastrategiat ovat pikemminkin olleet romuttamisintoisia Japanin voimalaturman jälkeen. Rahaa haaskataan täällä tehottomiin ja kaliisiin energiamuotoihin.

Lisäksi Ukraina tunnetaan ”vilja-aittana”, mutta maalla ei ole mahdollisuuksia hyödyntää maatalouspuolen tuotantoa EU:ssa, sillä EU itsessään subventoi maatalouttaan aivan kuten kunnon kommunistiyhteisön tuleekin tehdä. EU voisi ratkaista nopeasti kalliin elintarvikebisneksensä ostamalla ruuankin sieltä, mistä sen saa paljon huokeammalla. Marokon maatalousministeri kertoi, että joko EU ottaa vastaan tomaattimme tai laittomat pakolaisemme.

On siis selvää, ettei Ukraina voi menestyä EU:ssa näillä asetuksilla. Kun Venäjä tarjosi huokeaa energiaa ja tukirahaa, mutta vaati samalla Ukrainaa sitoutumaan omaan talousalueensa sääntöihin, Ukraina joutui sanomaan hei-hei EU:lle.

Kahtiajakautunut maa

Päätös valita Venäjän leiri oli helpompaa, sillä maan presidentti on kallellaan Venäjään. Ukrainan läntiset osat ovat enempi demokratiasta haikailevia länsimaiden suuntaan katsovia, mutta itäisissä ja eteläisissä osissa maata on täysin toinen nuotitus.

Presidentin päätös nosti vastalausemyrskyn. Huomattuaan, ettei meno nillittämällä parane, alkoivat rajut protestit. Panokset kovenevat.

Ukraina on jo saanut liki 2 miljardin euron edestä Venäjältä tukirahoja, joten Venäjä ei tietystikään halua oppositioedustajien nousua valtaan ja mahdollisesti nähdä rahoineen päivineen mitätöivänsä sopimukset. Toisaalta Venäjä tuskin haluaa talviolypmpialaisten aikaan mitään selkkaustakaan katsoa takapihallaan.

Protestit ovat yltyneet ja nyt presidentin vastustajille ei kelpaa enää mikään muu kuin presidentin astuminen syrjään ja ennenaikaiset vaalit.

Ovelasti juonittu presidentin ehdotus siitä, että pääministeri ja hänen varahenkilönsä voisivat olla protestiliikkeiden edustajia hylättiin. Se olisi samalla voinut nostaa pettymystä lisää, jos protestijohtajat olisivat menneet ”Kiovan lihapatojen äärelle”.

Timosenko ratkaisijaksi?

Toinen ongelma protestiliikkeellä on se, että sekin on jakaantunut. Mukana on ”kansallismielisiä” ja ”länsimaalaismielisiä”. Johtajuusvaje on ilmeinen. Tarjolla olisi presidentiksi ammattinyrkkeilijää, umpinationalistista uhoajaa ja kenties pankkipohattaleiristä joku europankkien oiva marionetti.

Vangittu Julia Timosenko voisi olla sopiva yhdistäjä, ja jolla olisi kokemusta myös poliittisilta areenoilta. Ongelmana on, että hän on parhaillaan vangittuna.

Se on kuitenkin selvää, ettei häntä olla vapauttamassa nykyjohdolla. Kaiken lisäksi presidentti voi luoda nyt mielikuvaa oppositioliikkeestä, joka ei suostu minkäänlaiseen neuvotteluun – ja että kyseessä on siksi vain öykkärilauma, joka valtaa rakennuksia ja pitää leiriä julkisissa tiloissa. Tällainen voisi siis olla aasinsilta oikeutukseen käyttää kovempaa voimaa.

Huonot vaihtoehdot

Vaikuttaisi siis siltä, että pattitilanne tulee jatkumaan. Venäjä jatkaa presidentin tukemista ja se voi tarvittaessa tarkoittaa muutakin kuin vain rahallista ja joulepitoista tukea.

EU on ottanut passiivisen kannan ja nähdäkseni aivan ymmärrettävistä syistä.

Sisällissodan uhka on tällä hetkellä varsin pieni, mutta mikäli tilanne ei rauhoitu niin sisällissodan uhka kasvaa. Eräs ratkaisukeino voisi olla myös maan länsiosille tarjottua autonomisempaa asemaa. En tosin ole tietoinen riittäisikö sekään protestiliikkeelle.

Kun välit tulehtuvat ja vastaikkainasettelun makuun on päästy niin linjaukset ovat aika jyrkät. Tämän näkee mm. Kataloniasta, joka havittelee itsenäistyyttä vuoden loppupuolella. Asiasta äänestetään Kataloniassa 9.11., joskin äänestys on naamioitu eräänlaiseksi ”kansalaisten konsultoinniksi”.