"Rahapolitiikan virheet voivat tuhota yhteiskunnan"

Otsikon mukaisesti lausui Ranskan presidentti Sarkozyn lähimpiin neuvonantajiin kuulunut Henri Guaino, jolla on paitsi älyttömän hieno etunimi, myös oleellinen viesti.

Gideon Rachman kirjoittaa Financial Timesin kolumnissaan Saksan päätöksestä kuskata rajoittamattoman velkakirjaosto-ohjelman, OMT:n, Euroopan oikeusistuimelle. Rachman näkee ongelmien siirtyneen ainoastaan eteen päin. Hän myöntää aivan aiheellisesti, että markkinoilla on ollut levollinen tunnelma, sillä Euroopan tuomioistuin tuskin asettaa sanojaan ohjelmasta niin rajusti kritisoiden kuin mitä Saksan perustuslakituomioistuin teki.

Pöytä on nyt Saksassa katettu valmiiksi vastaiskua varten. Vielä puuttuu sopiva ajankohta tälle vastaiskulle: ongelmat Saksassa. Ne ovat kuitenkin jo tiedossa. Ne voivat tulla Saksaan joko kasvavana yhteisvastuuna, reippaasti kohoavana inflaationa, maahanmuuttotulvana tai muiden maiden ukaaseilla lopettaa yhteisvaluutta. Sinällään se on sivuseikka, mitä kautta nämä ongelmat Saksaan tulevat.

Eri vaihtoehtoja voisi perustella muutamalla sanalla. Yhteisvastuun ongelma ilmenee joko suoranaisena tulonsiirtoliittovaltiona tai jatkuvana tukipakettien virtana. Reippaasti kohoava inflaatio on Saksassa tabu. Inflaatio nousee, mikäli EKP aloittaa helpottamaan kriisimaiden deflaatiota. Koska maat ovat samassa valuutassa niin inflaatio nousee Saksassakin. Maahanmuuttotulva aiheutuu luonnollisesti siitä, että kriisimaat autioituvat jatkuvien vyönkiristelyn, työttömyyden ja ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.

Rachman kirjoittaa, että yhteisvaluutalta puuttuu ne toimintaedellytykset. Tasaavia tulonsiirtoja ei ole näkynyt.

Euroopan komissio lähetti terveisensä Suomeen, että nyt pitää vain ottaa kunnolla leikkuupuimuri esille. Ranskaakin on jo kovisteltu. Talouskomissaari Rehn ihmettelee, että mikä siinä nyt on, että ensin keitetään koko europerheelle maistuvaa puuroa, eikä sitten itselle maistu lainkaan. Miten on valtiovarainministeri Urpilainen? Siitä vain eläkkeet, palkat ja sosiaalietuudet jyrän alle, ja samalla voi hieroa masua ja sanoa, jotta nami-nami. Miten on pääministeri Katainen? Onko tämä nyt sitä paljon peräänkuuluttamaanne vastuunkantoa, että antaa seuraavan hallituksen sitten kantaa sitä vastuuta?

Ehkä te arvon ministerit saatatte vielä huomata, että Henri oli aika lailla oikeassa sanottuaan, että rahapolitiikan virheet voivat tuhota yhteiskunnan.

Kysymys kuuluu: onko se teidän tavoitteennekin?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu