Palkkataso ja yhteiskunnan rahoitus ovat törmäyskurssilla

Suomen ”impivaaralaisajattelu” on hellyyttävän selektiivistä. Toisinaan tällaista ajattelutapaa pidetään sisään päin sulkeutuneisuutena, ahdasmielisyytenä ja muilla lukuisilla ominaisuuksilla ladatuilla käsitteillä. Mutta mitenkä käykään, kun puhumme palkkatasosta? Mikä on suomalaisen mediaanipalkka? Mihin sitä vertautetaan? Tietysti vain ja ainoastaan suomalaisiin palkkoihin. Se ei europerheen jäsenenä tunnukaan enää impivaaralaiselta.

Suomessa ei ole käytössä ns. minimipalkkaa. Meillä on työehtosopimuksissa määritelty alakohtaisesti vähimmäispalkat. Tämä tekee euroalueen maihin vertailun hankalammaksi, koska joudumme olettamaan vähimmäispalkka-alat.

 

Palkkadynamiikka – vähimmäispalkat ja mediaanipalkat

Palkkadynamiikassa on ratkaisevaa myös se, mikä on tällaisen laskennallisen vähimmäispalkan ja mediaanipalkan suhde. Suomen mediaanipalkaksi on laskettu 2774 euroa kuukaudessa, joskin tieto on hieman vanhahtava. Kaupan-, matkailun ja ravitsemusalan vähimmäispalkka asettuu hieman yli 1500 euron kuukausitasolle. Tällöin se vastaa n. 55 prosenttia (1524€ / kk) mediaanitulosta.

Hollannissa, jossa on vähimmäispalkka, vastaava osuus on 47 prosenttia. Vertailun vuoksi otan euroalueen ulkopuolisen maan: Yhdysvalloissa samainen suhdeluku on 38 prosenttia. Suomen lukemat euroalueella päihittää kuitenkin Ranska (62 prosenttia). Ranskaa on tosin moitittu kilpailukyvyttömäksi maaksi, ja kookkaan julkisen sektorin – ja runsaskätisen palkkatason – vuoksi maa on hurjasti alijäämäinen.

Olemme siten tässä mielessä hyvin paljon Ranskan kaltainen valtio.

Ranskan minimipalkka ylittää kuitenkin 1400 euroa kuukaudessa, mutta ei 1500 euroa. Ainoastaan Belgiassa ja Luxemburgissa vähimmäispalkka ylittää 1500 euroa kuukaudessa. Siis samaan tasoon kuin meillä yhdeltä poimitulta osittaiselta ”matalapalkka-alalta”.

 

Sisämarkkinat vai vientiteollisuus?

Ymmärtääksemme palkkadynaamisen yhtälömme ongelmallisuuden, tulee meidän nostaa esille kysymys: olemmeko me sisämarkkinoihin vai vientiteollisuuteen tähtäävä yhteiskunta? Korkea palkkataso kertoisi, että kohteemme ovat sisämarkkinoilla. Raha liikkuisi silloin maan sisällä. Korkea palkkataso ja siten korkea ostovoima ylläpitää sisämarkkinoita.

Vientiteollisuuden näkökulmasta tilanne on toinen. Mitä huokeammalla palkkakustannuksissa pääsee, sitä kilpailukykyisempää myytävät tuotteet ovat, ja sitä enemmän kauppa käy. Tämä on aivan varteenotettava tulonlähdeajattelu. Myymällä ulkomaille saamme rahaa, joilla sitten ostamme sisämarkkinoille tarvitsemiamme (ja haluamiamme) tuotteita. Tätä osto- ja myyntitilaston tasapainoa kuvaa vaihtotase.

Ongelmamme on se, että pyrimme olemaan vientiteollisuusyhteiskunta, mutta toimimme kuten sisämarkkinoihin keskittyvä yhteisö. Lopputulos on se, että vientiteollisuutemme on joutunut ulkoistamaan ulkomaille tuotantoaan. Ei esimerkiksi paperin kysyntä ole tyystin kadonnut internetin myötä. Miksi muuten eräs metsäjättimme olisi pyytänyt lupaa saada kasvattaa sellun tuotantoa Uruguayssa, jos paperia ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään?

 

Sisäisen devalvaatiotarpeen karkeat laskelmat

Sisäisen devalvaation tarvetta laskeskellessa tulee huomioida, että siihen vaikuttaa useampi tekijä. Määrittelyä vaikeuttaa orientoituminen: onko tavoitteemme olla kauppayhteiskunta, joka nojaa vientii ja tuontiin – vai keskitymmekö tekemään itse, ja ostamaan vain kaikista välttämättömimmän ulkomailta?

Palkkadynaminen vertailu kuitenkin osoittaa, että vähimmäispalkka mediaanituloihin nähden Yhdysvaltain lukemat antaisi esimerkiksi tarjoilijoille 1054 euron minimipalkan kuukaudessa. Pudotusta olisi siis lähes kolmannes!

Toisaalta tällainen sisäisen devalvaation leikkailu voisi pudottaa mediaanituloa lisää, mutta ei välttämättä. Paikalliseen sopimiseen perustuvassa palkkausjärjestelmässä yritys voisi maksaa vapaammin korkeampaa palkkaa niille työntekijöille, mitkä katsotaan lisärahan arvoisiksi. Tällöin mediaanipalkka ei välttämättä putoaisikaan.

Vaikka palkkaleikkausprosenttia käyttäisi vain suuntaa antavasti selviää se, ettei ns. palkkamaltti tule riittämään alkuunkaan, jos aiomme profiloitua vientiyhteiskunnaksi.

Toiseksi olemme osana europerhettä, jolloin harmonisoinnin suunnalta tulee vielä rajujen muutosten tukevia laskelmia. Kreikassa vähimmäispalkka on pudonnut 550 euron kuukausitasolle. Harmonisoinnissa heillä tulisi vähimmäispalkan nousta, kun taas esimerkiksi Suomessa, Ranskassa ja Belgiassa sen tulisi laskea.

En toki edes yritä väittää, että laskelmani olisi millään muotoa Absoluuttinen Totuus, mutta pointtini oli ennemminkin tuoda ongelmamme esille. Sen lisäksi laskelmat kyllä kertovat suuntaa antavasti, miten tilanteemme tulee kehittyä.

Pahoin pelkään, ettei kotimaan joukosta löydy riittävästi vastuunkantamisen riemua reippaan sisäisen devalvaation myötä, joten kyseeseen tulee käyttämämme valuutan ulkoinen arvo. Liian suuret nimellispalkathan eivät sinällään haittaa, jos palkanmaksuvaluutan arvon osalta on tarvittava joustovara.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu