Syrjäytymisen ehkäisemisessä on väärä marssijärjestys

Telakkatyön loputtua keskellä 2008 alkanutta kattavaa globaalia taloussotkua oli vaikeaa päästä tietynlaiseen elämänrytmiin kiinni. Vaikka edelleen olen tolkuttoman nuori ja kirkkaasti kolmekymppinen, niin itse jo kertaalleen koettu vaara syrjäytymisestä esti toisinnon. Nimittäin tämä jantteri vapautui työmarkkinoiden käyttöön armon vuonna 1992 – siis juuri parahiksi silloin, kun näiden markkinoiden veto oli huipussaan.

Silloin 90-luvun alussa en todellakaan edes ymmärtänyt, mistä kaikki niukkuus johtui. Suoranaisesti kurjuutta ei sentään esiintynyt, mutta tv-kuvissa oli ilta toisensa jälkeen taltioitua liikkuvaa kuvaa eduskuntatalon edestä, Iiro Viinanen oli jatkuvasti esillä – ja jotenkin kaikkialta aisti sen, ettei sitä esiintymistä oltaisi niin kaivattu.

Todellisuus tuli kuitenkin vastaan, vaikka silloin en ymmärtänytkään, että eurooppalaisista valuuttaleikeistä aiheutunut kaaos tämän kaiken aiheutti. Seinät nousivat vastaan joka puolella. Yksi asia kuitenkin oli puolellani: sosiaalinen paine puuttui. Tietysti lähisukulaiset toivoivat hyvän onnen joskus osuvan kohdalleni, mutta he eivät painostaneet. Ajan myötä mahdollisuuksia on sitten tullut, niitä on käytetty soveltuvin osin. Ja hengissä ollaan edelleen.

Kyllähän minutkin diagnosoitiin masentuneeksi ja varmasti joidenkin määritelmien mukaan myös syrjäytyneeksi 90-luvulta lähtien. Kun buumi ja työvoimalle oli taas tarvetta, täsmäjatkokouluttauduin. Ihmettelivät, että miksei minulla ole työhistoriaa, vaikka ikääkin jo on. Ei se niin helppoa ole. Joillain on edelleen mielikuva siitä, että tarkoituksellisesti moni vieroksuu töitä. Siis jonkun mielestä usea olisi halukas vastaanottamaan vähemmän rahaa ihan vapaaehtoisesti innosta hihkuen?

Kun jo toisen kerran eurooppalaiset valuuttaleikit löivät moukarilla päähän ja matto vedettiin varmuuden vuoksi jalkojen alta, niin tällä kertaa ei enää ollut vaaraa syrjäytymisestä. Kokemushan oli jo kertaalleen voitettu.

Tietysti jotkut asiat, kuten perheen perustamiset ja asuntolainan vuoksi alistuneeseen rengin asemaan hakeutuminen, ovat jääneet pois. Eivätkä ne varmastikaan tule toteutumaankaan. Ei se pelota. Joskus nuorempana oli eräänlainen ideologinen kuva siitä, millainen maailman tulisi olla ja miten se toimii. Ja miten siinä sitten itse toimii yhtenä osasena koko kuviota hyödyttäen. Nykyisin naurattaa sen aikainen naiivius, mutta ”totta” se oli silloin.

Tämän päivän nuoria ajatellessa surettaa. Eivät he kaikki varmaankaan osaa luovia tässä talousmyrskyssä. Joillain saattaa olla kovatkin vaatimukset – jopa itsensä asettamina.

 

Nykyinen järjestelmä sääntelyineen ajaa hulluuteen

Miten nuoria voisi sitten auttaa? Ensimmäisenä mieleen tulee koko koulujärjestelmämme robottimaisuus. Ensin käydään monta vuotta erilaisia kouluja, että saadaan tietynlaiset dokumentaatiot siitä että sarjanumerolainen ddmmyy-sotu on validoitu suorittamaan kyseistä työtä. Hyvin useassa firmassa kuitenkin on poikkeavia toimintatapoja (toki hyväksyttyjä) ja täsmäkoulutus tulee sitä kautta joka tapauksessa.

Tässä on se vaara: kun useamman vuoden istuskelee nousukauden aikana koulun penkillä sitä yhtä dokumentaatiota varten ja kun sen lopulta saa, ja maailmalla rytisee niin se katkeroittaa.

Sen myönnän, että joustavampi menettelytapa johtaisi kapea-alaisempaan työväen osaamiseen, ja sen vuoksi koulujärjestelmästä pitäisi tehdä avoimempi kaikille. Jokainen voisi omalla ajallaan opiskella itsenäisestikin (jos niin haluaa) asioita – omaan tahtiinsa sovittaen rinnalle tilapäistyöt, nuoruusajan riennot ja harrastukset.

Tätä varten meillä on netti. Oppikirjallisuus löytyy sieltä, oheismateriaalin saa sinne tulostettavaksi. Diaesitykset, opetusvideot – kaikki tällainen. Käytännön taidot hoituu työpaikoilla, jonne ei vaadittaisi joka alalle hirmuista määrää sertifikaatiota.

Kuuntelin innoissani, kun kuulin nettilukiosta. Tällaisessa on potentiaalia, jos se on toteutettu oikein. Ajattelin ottaa asiasta selvää, vaikka oma lukio onkin joskus suoritettu hart.. no se on suoritettu.

 

Vähemmän sääntelyä ja byrokratiaa –  enemmän maalaisjärkeä

On olemassa aloja, joissa on yksinkertaisesti pakko toimia tietyn ohjeistuksen mukaan. Yleensä kyseessä on jokin vaara joko työläisille tai sivullisille (happokuljetukset, sähköasennukset yms.) Kyseessä voivat olla myös perustuslailliset oikeudet – esimerkiksi poliisi ei voi toimia täysin mielivaltaisesti.

Mutta tarvitseeko ravintola kymmenkunta sertifikaattia? Eikö yksi tai kaksi kuullosta järkevämmältä? Ei ravintoloitsijan intresseissä ole myrkyttää asiakkaitaan – se on varsin huonoa mainosta ravintolalle ja sitä kautta kassavirralle. Siitä huolimatta sääntelyviidakkomme olettaa, että lähtökohtaisesti näin jokainen ravintoloitsija toimii: se laittaa arsenikkia keittoihin, jos sitä ei varta vasten erikseen kielletä.

Ja tästä sääntelystä huolimatta sitä on onnistuttu rikkomaan. Ajatuksena on varmastikin luoda ultraturvallinen verkosto, jossa kansalainen voi syödä kaikissa ravintoloissa ilman huolen häivää. Tosiasiallisesti kärsijöinä ovat ne ravintoloitsijat, jotka pitävät kunnia-asianaan tarjoilla hyvää ja edullista ruokaa viihtyisässä ilmapiirissä mahdollisimman monelle asiakkaalle. He noudattavat ”alan sääntöjä” vaikka niitä ei olisi kirjattukaan tai tentattukaan missään! Nyt he maksavat byrokratian ilosta vain silkkaa ylimääräistä – ja joutuvat sen kustannuksen siirtämään asiakkailleen. Ja siis samalla kun kepuliveivaajat oikovat omin päin.

Tätä samaa ”mallioppilaat kärsikööt” -menetelmää on harjoitettu europankkien osalta. Tukirahaa upotetaan kaikista pahiten sössineiden kirstuihin ja vastuulliset jätetään maksajiksi.

Tämä on yksinkertaisesti väärin.

 

Työmarkkinamme ja AY-liike ovat kampakeraamiselta aikakaudelta

Eräänlainen ”seitsemästä neljään” -ajattelumalli on edelleen valloillaan byrokraattien keskuudessa. En väheksy mitään työmuotoa. Vakituinen kokopäivätyön malli ei kuitenkaan sovellu yksikseen enää järjestelmän rungoksi.

En väheksy AY-liikkeen aikaansaannoksia. Työsuojelun ohella on tullut mm. hyvät työkalut ja -asut. Työterveys on hyvällä mallilla. AY-liikkeen ongelmana on se, että sen pitäisi tänä päivänä jotenkin oikeuttaa olemassaolonsa. Sen pitää oikeuttaakseen olla väen vängällä asemoituneena eri puolelle kuin ”elinkeinoelämän puoli”.

Tällainen olemassa olon oikeutuksen ongelma esiintyy omituisina oireina.

Uskaltaudun jopa väittämään, että AY-liike voi joko tahattomasti tai tarkoituksellisesti heikentää suomalaisten työläisten sosioekonimista asemaa. On olemassaololle tärkeää tehdä selkeä raja ”riistäjäyrittäjiin” ja ”kunnon duunareihin” – eli maksaviin jäseniin. Tällöin he jättävät kertomatta ja valistamatta, että duunaritkin voisivat ryhtyä omistajiksi. He voisivat nauttia niistä tarinoiden mukaan ultrakeveistä pääoman tuloveroista.

He voisivat ajan myötä kartuttaa omaa eläkepuskuriaan jäsenmaksujensa sijaan sijoittamalla rahat vaikka suomalaisiin yrityksiin. Toki puskurit voivat olla muitakin yllättäviä elämäntilanteita varten.

Heidän ei tarvitse enää kuunnella ”ulosliputuksista”, koska suomalaiset duunarit saisivat omistajina ostotarjoukset osakkeista. Sen kuin torppaavat – ja kauppoja ei synny. Tehtaat ja työpaikat ovat ja pysyvät Suomessa. Niin yksinkertaista se on. Toki jos ostotarjous on varsin avokätinen niin siihen sitten tarraudutaan… ja unohdetaan autuaasti AY:n toistamat demonisoivat mantrat. Onneksi se muhkea tilipussi sentään hieman lohduttaa unohtamisessa.

***

Ajattelin itsekin ryhtyä taas opiskelijaksi, kun järjestäytymättömänä duunarina minun ei tarvitse miettiä opiskeluajan rahoituksen järjestymistä. Näillä näkymin pääsykokeet olisivat 40-vuotispäivilläni. Voisi kai sellaiset tasakympin merkkipaalupäivät huonomminkin viettää. Tuskin edes läpäisen pääsykokeita, mutta ainakin olen sitten yrittänyt.

Toivottavasti tämän päivän nuoret selviytyvät suuremmilta kolhuilta tämänkertaisesta eurooppalaisesta valuuttaleikistä. Minä sentään pystyn ymmärtämään heitä. Ymmärrän heitä siksi, että ei tämä eurosekoilu ole heidän vikansa.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu