Bircoin-kupla puhkeaa

Lähiaikoina bitcoin-operaattori Mt. Gox sulki ovensa. Nyt saman teki Flexcoin, IT-viikko kirjoittaa. Ulkoisesti kuluttajalle päin tällaiset sivustot eivät varmastikaan juuri poikkea verkkopankkien käyttöliittymästä, salasanojen kyselyistä ja sen sellaisista. Kuluttajalle voi siis syntyä harhainen mielikuva yhdennäköisyydestä, että turvallisuus on samaa tasoa.

Bitcoin ei täytä virallisen valuutan tunnusmerkkejä. Toiseksi tässä vaiheessa varkaiden tyhjennettyä bitcoin-tilejä yhä kiihtyvään tahtiin tulee miettiä, että voiko liikkeet tai palveluntarjoajat enää hyväksyä maksusuorituksia bitcoineilla tilanteessa, jossa yhä suuremmalla todennäköisyydellä ”varallisuus” on varkaiden käsissä?

Yhtä asiaa olen kuitenkin miettinyt: mikä saa ihmiset hullaantumaan tämänkaltaisiin projekteihin? Toistaiseksi en ole oikein onnistunut kehittämään kuin yhden varteenotettavan teorian siitä, että keskuspankkien ”setelipaino” on luonut mielikuvan liian epävakaista valuutoista. Nyt bitcoininsa menettäneet huomannevat myös varjopuolen: kun lisää ei tehdä mielin määrin niin tilin saldoakaan on hyvin vaikeaa – ellei jopa mahdotonta – palauttaa.

Teoriani kuitenkin ontuu siinä kohtaa rajusti, koska jos fiat-valuuttoja pitää arveluttavina, niin miksikä sitä hakeutuisi kolmea kauheampaan jamaan?

Fiat-valuutoilla voi suuremmissa määrin maksaa ostoksensa vaivattomasti verkkopankeissa tai erillisissä velotussopimuksissa. Tällaisissä järjestelmissä mukana ovat myös keskushallinnot resursseineen, mikä puuttuu suuremmissa määrin bitcoinilta. Flexcoin ilmoitti sekin, ettei heillä ole resursseja ruveta jahtaamaan verkkovarkaita.

Monet keskuspankit ovat varoittaneet kansalaisiaan siitä, että he eivät aio puuttua mahdollisiin varallisuustappioihin, ja kehottavat siksi varovaisuuteen. Riskit pitää tiedostaa.

Ja nyt vaikuttaa siltä, että nuo riskit ovat aktualisoituneet. Ja vieläpä niin, että tämä ei jää välttämättä tähän.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu