Raha- vai talouspolitiikka – vai molemmat?
Alamme Puheenvuorossa olla jo pikkuhiljaa sillä tietoisuuden tasolla, että voimme käydä keskustelua raha- ja talouspolitiikan vivahde-eroista. Aiemmin on tullut todettua, että talouspolitiikka on rahapolitiikalle alisteista. Talouspolitiikkalla toimitaan rahapolitiikan antamissa raameissa.
Tilanteemme on siitä omituinen, että rahapolitiikka ei ole omissa käsissämme, emmekä voi siihen suoranaisesti vaikuttaa. Joudumme siten sopeutumaan paitsi vallitsevaan rahapoliittiseen ilmapiiriin, myös rajojemme ulkopuolella tehtäviin talouspäätöksiin ja -tapahtumiin.
Sopeutuminen ulkopuolisilta sokeilta on vaikeaa pelkällä talouspolitiikalla. Sitä yritettiin 90-luvun alussa ennen kellutusta, mutta siitä ei vain tullut mitään. Kellutuksen jälkeen ympäröivät olosuhteet parantuivat. Korkotaso laski, investointeja sateli maahamme – ja sitä kautta työttömyys kääntyi laskuun jne.
Talouspolitiikka oli siitä huolimatta tuolloin ankaraa: menoja leikattiin ja veroja korotettiin. Mitä tuolloin itse asiassa tapahtui oli talouspoliittinen matokuuri, mutta olisiko sen voinut ajaa ilman rahapoliittista muutosta? Tähän kysymykseen vastaaminen on oleellinen osa miettiessämme nykytilannetta: voimmeko saavuttaa leikkauksilla ja/tai veronkorotuksilla nyt saman ilmiön kuin 90-luvun alussa markan kellutuspäätöksen jälkeen?
Talouskriisejä voidan arvottaa ”vakavuusasteeltaan” yleisillä tasoilla. Näihin päätelmiin voidaan tulla taloudellisten indikaattorien muutosnopeuksista. Esimerkiksi velkakriisi on velkakriisi, vaikka kohteella olisi liiallisen velan määrä 20 prosenttia tai 200 prosenttia yli ”järjellisen” ja ”hyväksyttävän” rajan. Me vain katsomme, miten paljon nopeammin tilanne eskaloituu ”suuremmassa” velkakriisissä.
Jos esimerkiksi keskitymme työttömyysprosentteihin pitkällä aikavälillä niin voimme todeta, että esimerkiksi Kreikan nykyinen kriisi on paljon pahempi kuin mitä meidän 90-luvun kriisi oli. Huomaamme myös, että kriisi on harvinaisen sitkeä.
Sitkeää se on meilläkin. Bruttokansantuotteemme on n. 9,4 prosenttia alempana kuin kriisiä edeltävänä huippuna vuonna 2008. Alati laskeneiden kasvuennusteiden valossa emme vielä kahdenkaan vuoden päästä ole päässeet aiemmalle huipputasolle. Se merkitsisi sitä, että vielä seitsemän vuoden jälkeenkin olemme alemmalla tasolla. Tällä tavoin ei käynyt 90-luvun alussa.
Yksi huomionarvoinen asia on tullut sekin esille lukijoiden palautteesta: ovatko poliitikot ”halvaantuneet” – olisihan se ymmärrettävää, ettei vaalien alla haluta lähteä silmittömästi leikkailemaan, koska sillä tavalla tulee hirveän epäsuosituksi.
90-luvun alussakaan ei toimittu ratkaisuun johtavalla tavalla kuin vasta sitten, kun kriisiä oli venuteltu aivan absoluuttiseen loppupisteeseen asti. Samalla se toki myös pahensi tilannetta niin, että kasvun käynnistyttyä kurottavaa oli enemmän.
Käykö tälläkin kerralla samalla tavalla? Voimmeko pelkällä talouspolitiikalla kääntää laivan kurssin? Entä voiko sen tehdä pelkällä rahapoliittisella kikkailulla, esimerkiksi vain painaa rahaa niin paljon, että velat kuittaantuvat niillä? Vai tarvitsemmeko me molemmista palasista ne tekijät, joilla tämä kurimus käännetään?
Itse ajattelen niin, että tarvitsemme molempia. Sekin on aivan mahdollista, että omalla rahapolitiikalla laiva ajetaan karille, jos muutoin eletään kuin pellossa. Itse asiassa se on jopa hyvin todennäköistä.
J.K. Kuin kaksi marjaa. 🙁
Yhdistelmänä huono talouspolitiikka ilman omaa rahapolitiikkaa ei viehätä.
Kahdesta marjasta:
Erikoinen yhteensattuma on se, että pohjoisen marja perusteli etelän marjan auttamista näin 2011-12:
“Me puolustamme suomalaisella rahalla ja työllä Kreikassa ja muissa vaikeuksissa olevissa Etelä-Euroopan maissa suomalaista työtä ja suomalaista hyvinvointivaltiolta.”
Puoli vuotta sitten todettiin (Heureka), että kaikki ovat syyllisiä taloustilanteeseemme:
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/08/26/…
Miten niin kaikki? Kaikkiko vaativat laivan ajamista karille tai peräti Ahdin valtakuntaan?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä mietinnän aihe on se, että mikä olisi ”hyvää” talouspoltiikkaa sopimattoman rahapolitiikan kumppaniksi?
90-luvun alussa yritettiin leikkailla, nostaa korkotasoa ja suoritettiin rytmisesti oikein mallikkaasti kaikki mahdolliset kevätjuhlaliikkeet, mutta päätimme muuttaa kuitenkin rahapolitiikan kurssin siinä samalla. Se ainakin auttoi.
Nyt meillä on empiiristä näyttöä siitä, miten käy, jos sopimattomaan rahapolitiikkaan ei kosketa, vaan pusketaan eteenpäin pelkän talouspolitiikan kanssa. Kreikka yrittää tällä tavoin. Ei vaikuta kovin lupaavalta. Työttömyyttä, asunnottomuutta, itsemurhia, malariaa…
Ja julkinen puoli on suuremmissa veloissa kuin kriisiin tultaessa – jopa niin, että sen veloista on leikattu kertaalleen kolmannes.
—
Tuo syyn vierittäminen vastuullisilta osattomille sivullisille lienee sitä paljon hehkutettua ”vastuunkantoa”?
Ilmoita asiaton viesti
Kataisen mukaan rankat sopeutustoimet ovat Kreikassa purreet…
Ilmoita asiaton viesti
Tuota tässä jäin miettimään, että miten on mahdollista harjoittaa talouspolitiikkaa ilman rahapolitiikkaa tai sitten päinvastoin. Kumpiko siinä on toisen osa? Sanotaan, että raha- ja veropolitiiikalla voidaan ja myös vaikutetaan talouteen, mutta ilman taloutta kumpaakaan ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Veropolitiikka kuuluu taas talouspolitiikkaan.
Siis meillähän on rahapolitiikka ja meillä on talouspolitiikka.
Mutta niiden laadussa olisi toivomisen varaa. Pitäisi puhua ”sopivammasta rahapolitiikasta”.
”Talous” tuskin häviää kuitenkaan mihinkään, joten siinä mielessä jonkinlainen raha- ja jonkinlainen talouspolitiikka meillä tulee kuitenkin olemaan.
Minusta niiden valinnassa pitäisi käyttää järkeä ja harkintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomella ei ole euromaana omaa rahapolitiikkaa. Joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää sisäinen devalvaatio, jota jo käytännössä toteutetaan yksityistämällä julkista sektoria ja hävittämällä raskasta teollisuutta.
Näin palkat vähitellen laskevat tai ainakin niiden kasvu hidastuu.
Ilmoita asiaton viesti
Vinkki: katsokaa, mitä Juhana Vartiainen lupasi EMU-työryhmässä hääriessään. Tai never mind – pakko kai tuostakin on kirjoittaa.
Tulevia aiheita:
*Kimmo Sasin käsittämättömät lausunnot EKP:n toimista (mies ei tiedä, mistä puhuu, mutta se ei kai yllätä ketään)
*Juhana Vartiaisen ekonomistiura alkoi olemalla Lipposelle suosiollinen, ja lupaamalla eurosta jotain, mikä ei pitänyt paikkaansa.
*EU:n Ukraina-tukipaketista ensimmäiset kolme miljardia menevät suoraan Venäjälle, Itävallan ja Italian pankeille huomattavat saamiset Ukrainasta. Taasko pelastellaan kepulipankkeja ja oligarkkeja, ja kutsutaan sitä joksikin muuksi?
*Miksi kukaan ei enää halua puhua PISA-tutkimuksesta – Suomen maahanmuuttopolitiikka on länsimaiden huonoin.
*Euroopan keskuspankki ei voi enää pitkään teeskennellä, että kaikki on hyvin – deflaatiopeikko iskee kesäksi
*Mitä yhteistä on alkoholilla, sähkötupakalla, sokerilla ja autoilulla? Rajut ostovoimaleikkaukset ja veronkorotukset perustellaan ympäristö- ja terveysnäkökulmilla.
*Poimintoja Olli Rehnin kirjasta ”Myrskyn silmässä” – harmillista, mutta ymmärrettävää virheiden puolustelua.
Ilmoita asiaton viesti
Lowflation saikin tarkistuksessa laskumäen. 4 maata deflaatiossa ja pari keikkuu nollan tuntumassa.
Ilmoita asiaton viesti
Suurin osa Euroopasta on jo deflaatiossa
http://www.telegraph.co.uk/finance/comment/ambrose…
Ilmoita asiaton viesti