Raha- vai talouspolitiikka – vai molemmat?

Alamme Puheenvuorossa olla jo pikkuhiljaa sillä tietoisuuden tasolla, että voimme käydä keskustelua raha- ja talouspolitiikan vivahde-eroista. Aiemmin on tullut todettua, että talouspolitiikka on rahapolitiikalle alisteista. Talouspolitiikkalla toimitaan rahapolitiikan antamissa raameissa.

Tilanteemme on siitä omituinen, että rahapolitiikka ei ole omissa käsissämme, emmekä voi siihen suoranaisesti vaikuttaa. Joudumme siten sopeutumaan paitsi vallitsevaan rahapoliittiseen ilmapiiriin, myös rajojemme ulkopuolella tehtäviin talouspäätöksiin ja -tapahtumiin.

Sopeutuminen ulkopuolisilta sokeilta on vaikeaa pelkällä talouspolitiikalla. Sitä yritettiin 90-luvun alussa ennen kellutusta, mutta siitä ei vain tullut mitään. Kellutuksen jälkeen ympäröivät olosuhteet parantuivat. Korkotaso laski, investointeja sateli maahamme – ja sitä kautta työttömyys kääntyi laskuun jne.

Talouspolitiikka oli siitä huolimatta tuolloin ankaraa: menoja leikattiin ja veroja korotettiin. Mitä tuolloin itse asiassa tapahtui oli talouspoliittinen matokuuri, mutta olisiko sen voinut ajaa ilman rahapoliittista muutosta? Tähän kysymykseen vastaaminen on oleellinen osa miettiessämme nykytilannetta: voimmeko saavuttaa leikkauksilla ja/tai veronkorotuksilla nyt saman ilmiön kuin 90-luvun alussa markan kellutuspäätöksen jälkeen?

Talouskriisejä voidan arvottaa ”vakavuusasteeltaan” yleisillä tasoilla. Näihin päätelmiin voidaan tulla taloudellisten indikaattorien muutosnopeuksista. Esimerkiksi velkakriisi on velkakriisi, vaikka kohteella olisi liiallisen velan määrä 20 prosenttia tai 200 prosenttia yli ”järjellisen” ja ”hyväksyttävän” rajan. Me vain katsomme, miten paljon nopeammin tilanne eskaloituu ”suuremmassa” velkakriisissä.

Jos esimerkiksi keskitymme työttömyysprosentteihin pitkällä aikavälillä niin voimme todeta, että esimerkiksi Kreikan nykyinen kriisi on paljon pahempi kuin mitä meidän 90-luvun kriisi oli. Huomaamme myös, että kriisi on harvinaisen sitkeä.

Sitkeää se on meilläkin. Bruttokansantuotteemme on n. 9,4 prosenttia alempana kuin kriisiä edeltävänä huippuna vuonna 2008. Alati laskeneiden kasvuennusteiden valossa emme vielä kahdenkaan vuoden päästä ole päässeet aiemmalle huipputasolle. Se merkitsisi sitä, että vielä seitsemän vuoden jälkeenkin olemme alemmalla tasolla. Tällä tavoin ei käynyt 90-luvun alussa.

Yksi huomionarvoinen asia on tullut sekin esille lukijoiden palautteesta: ovatko poliitikot ”halvaantuneet” – olisihan se ymmärrettävää, ettei vaalien alla haluta lähteä silmittömästi leikkailemaan, koska sillä tavalla tulee hirveän epäsuosituksi.

90-luvun alussakaan ei toimittu ratkaisuun johtavalla tavalla kuin vasta sitten, kun kriisiä oli venuteltu aivan absoluuttiseen loppupisteeseen asti. Samalla se toki myös pahensi tilannetta niin, että kasvun käynnistyttyä kurottavaa oli enemmän.

Käykö tälläkin kerralla samalla tavalla? Voimmeko pelkällä talouspolitiikalla kääntää laivan kurssin? Entä voiko sen tehdä pelkällä rahapoliittisella kikkailulla, esimerkiksi vain painaa rahaa niin paljon, että velat kuittaantuvat niillä? Vai tarvitsemmeko me molemmista palasista ne tekijät, joilla tämä kurimus käännetään?

Itse ajattelen niin, että tarvitsemme molempia. Sekin on aivan mahdollista, että omalla rahapolitiikalla laiva ajetaan karille, jos muutoin eletään kuin pellossa. Itse asiassa se on jopa hyvin todennäköistä.

J.K. Kuin kaksi marjaa. 🙁