PS:n erinomainen eurovaaliohjelma
Se oli aika jännittävä hetki seurata Perussuomalaisten eurovaaliohjelman julkistamista. Mitä pidemmälle ohjelmaa luki, sen vakuuttuneempi olin puolueen menestysmahdollisuuksista. Todettakoon toki sekin, että viimeinen kohta veroparatiiseista nyt menee sen ”populismin” puolelle – se on sitä, mitä varmastikin jokainen muukin puolue Suomessa laittaisi ohjelmaansa. Pidän itse veroparatiiseja hieman suurempana ongelmana, jotta niille löydettäisiin tuosta noin vain ratkaisu. Siihen ongelmanratkontaan pyrkiminen on tietysti hyvä ja kannatettava asia.
Näin ollen ohjelmasta ei jäänyt yhdestäkään kohtaa suoranaista valittamista. Jopa puolueen yhteisvaluuttalinjaukseen olen tyytyväinen. Se on kaikkia eurooppalaisia huomioiva, eikä monen poliittisen vastustajamme toivoma ”keskisormet pystyssä huutaen ei, ei ja ei!” Linja on rationaalinen, Suomen ja suomalaisten etuja turvaava – ja ennen kaikkea olosuhteet huomioiva. Sellainen on harvinaista nykypolitiikassa, jossa ensin tavataan saada jokin ideologinen visio – ja sitten sitä lähdetään toteuttamaan välittämättä siitä, onko se järkevää saati mahdollista.
Jotkut ovat harmitelleet sitä, että PS:n eurovaaliohjelman julkituonti on kestänyt. Nyt he voivat lohduttautua sillä, että hyvää on kannattanut odottaa.
Noh noh, en ole kyllä lukenut mutta jos uskallusta olisi ja munaa, niin todettaisiin tuo euro niin suureksi virheeksi, että mitä nopeammin eroon sitä parempi… valitettavasti kestää sen sukupolven, joka ei uskalla vielä tehdä oikeita johtopäätöksiä kun kaikki rummuttaneet muuta.
Ilmoita asiaton viesti
Vilkaise eurokantakohta ja tiedät sitten, mitä tarkoitan. Linkki ohjelmaan on avauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko tuo ”Deconstructing euro” tulla eteen hyvinkin nopeasti, jos taloudessa tapahtuu vielä yhden pykälän verran lisää takapakkia euroalueella?
PS:n ohjelma jättää liikkumatilaa, kun EU-vaalien jälkeen tapahtuu ns. ryhmäytymistä. Silti tässä on vielä pari kuukautta aikaa selkeyttää ohjelman ns. avoimia kohtia ennen vaaleja, sillä niihin muut ehdokkaat hampaansa iskevät.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ollaan oikeilla jäljillä. Tuon ”pykälän” suuruus on tietysti ratkaisevassa asemassa.
Ja voi toki olla (luulisin näin), että ehdokkaat ovat jo nämä mainitut avoimet kohdat jo käyneet lävitse kukin omassa ohjelmassaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni hyvä ohjelma. Jättää persuille liikkumavaraa esimerkiksi euron suhteen, josta Suomen tulisi erota.
Selvä kanta liittovaltiosuunan kehitykseen.
Mistä Jarmo päättelee ”Hienojen kuorien olevan tyhjää täynnä”?
Selkeä kanta asioihin.
Enemmän olen huolissani Keskustan ohjelmasta (ohjelmista).
Se vaan, ettei Suomella parlamentissa sillä edustajamäärällä ole vaikutusta – tai se on olemattoman pieni. Toivottavasti EU – kriittisyyttä tulee lisää muista, ja suuremmista maista.
Hyvä ohjelma!
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän Suomi eurosta eroaakin. Toivottavasti kuitenkin yhteisymmärryksessä niin, että koko rahaliitto puretaan. Emme voi kuitenkaan jäädä maksumiehiksi. Vastustus euroa kohtaan kuitenkin lisääntynee aina uusien leikkausohjelmien edessä, joten poliittisesti eroamisesta tulee tulevaisuudessa helpompaa.
Ilmoita asiaton viesti
Miten käy sitten kaikille niille, joilla on euromääräistä velkaa, jos siirrytään markkaan tai vaikka oravannahkoihin? 90-luvullakin ne halvat valuuttalainat kohosivatkin aivan uusiin sfääreihin yhdessä yössä kun markka kellutettiin.
Sitä velkaa maksetaan edelleen.
Ilmoita asiaton viesti
90-luvulla tehtiin poliittinen päätös siitä, että pankit pelastettiin. Niin ei tarvitse tehdä, voidaan valita poliittisesti toisinkin. Eli euromääräiset velat voidaan sopia maksettavaksi (esimerkiksi) 50-50: puolet uusina markkoina, puolet euroina (tai laskennallisina euroina).
Ilmoita asiaton viesti
Kaksi vaihtoehtoa – joko
1) ilmoitetaan, että ne velat ovatkin nyt markkamääräisiä, sori vaan, ja jos markka heikkenee euroon nähtynä, niin se on tietenkin velkojalle ikävä juttu.
tai
2) pidetään velat euromääräisinä, ja jos markka heikkenee, se on tietenkin velalliselle ikävä juttu. Tosin, jos lainan takaisinmaksukyky paranee, ei lainapääoman määrän kasvu (markoiksi siis muutettuna) ole ihan niin vakava ongelma. Vrt. ennen 1992 tapahtumia velallinen oli Suomessa vaikeuksissa korkeiden korkojen ja huonon suhdanteen takia. Vaikka markan heikentyminen devalvaation ja kellutuksen myötä nosti lainapääoman markka-arvoa, niin ainakin takaisinmaksukyky parani.
Ikäväähän tuo on, olet oikeassa. Mutta ehkä tätä asiaa pitäisi käydä kysymässä Paavo Lipposelta, jonka nimenomaisesta vaatimuksesta euroon mentiin, tai vaikkapa Juhana Vartiaiselta, joka nyökytteli EMU-työryhmässä 90-luvulla, että ei eurosta mitään isoja ongelmia tule. Tai Mauno Koivistolta, joka ei osannut kontrolloida Markku Puntilaa tai Sixten Korkmania aikoinaan.
Ei ongelma ole niiden vika, jotka sitä yrittävät korjata. Se on niiden vika, jotka sen mokan tekivät alunperin.
Ilmoita asiaton viesti
#19
Firmoja kaatui kuin heinää viikatteen edessä. Siitä ajasta ei Suomi tule kaiketi toipumaan koskaan. Nokia veti vähän aikaa ja poliitikot luulivat sen jääneen taakse jättämättä jälkiä yhteiskuntaan.
Suomen epäonni on Viron onni. Viro sai valtavan taloudellisen ruiskeen suoraan suoneen Suomesta. Vauhti vai kiihtyy ja Viro kiittää.
Voi sitä Latvian kateutta.
Ilmoita asiaton viesti
Ohjelma on hieno läpileikkaus. Hienot kuoret mutta tyhjää täynnä. Onhan sekin jo jotain kun näkee virheet ja maukuu niiden takia.
PS tipahtaa samaan laariin vasemmiston ja SDPn kanssa kun haluavat parempaa eurooppaa niin että Eu muuttaa itse itseään asukkailleen ystävällisemmäksi.
Onko tästä mitään merkkejä olemassa??? Pankkiunioini….TTIP….LOL.
Ilmoita asiaton viesti
Nevalaisen ohjelma sitten on ilmeinen vastakohta, jos mikään ei kelvannut?
Ilmoita asiaton viesti
Täyttä rautaa =)
http://ipu.fi/itsenaisyyspuolueen-eurovaaliohjelma…
Ilmoita asiaton viesti
Ipu näyttää ajavan anarkokommunismia, joten pitäisin hieman pienempää mölyä ohjelmista, ennen kuin oma pesä on kunnossa…
Ilmoita asiaton viesti
Minä taas toivon, että pitäisivät mahdollisimman suurta meteliä. ;D
Ilmoita asiaton viesti
#9
Olematta suurempi ennustaja, luulen että Persut voittavat IPU:n kirkkaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Perusuomalaisille vihjeeksi(jonka tiedän vanhasta kokemuksesta teidän jättävän noudattamatta): ottakaa selvää mille perustalle ja kenen toimesta EU alunperin perustettiin. Huomaatte sitten äkkiä, mikä tuossa teidän hienossa julistuksessanne menee jo alkumetreillä pieleen. Lukekaa vaikka Ilkka Hakalehdon kirjasta ”Itsenäisyys vaarassa” EU:n aatteelisesta pohjasta. Hankkikaa jostain edes jonkinlainen lähihistorian tuntemus. Jos tuo vaaliohjelma on kirjoitettu vilpittömän tietämättömyyden pohjalta, se typerää, mutta vielä anteeksiannettavaa, jos korjaatte virheenne. Jos nämä asiat ovat teillä tiedossa ja silti tuo on se, mitä haluatte esittää vaaliohjelmassanne, se on jo sen luokan valehtelua, etten halua enää kuulla koko puolueesta mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Olen yhden erittäin mielenkiintoisen PDF:n tallettanut, mutta valitettavasti aikani ei riitä sitä juuri nyt lukea, kun puuhaa on yllin kyllin, mutta jos kesällä olisi paremmin aikaa.
Historiallisista perspektiivistä nykyaikaan on tapahtunut joukko maailmanpoliittisiakin muutoksia, jotka ovat omalta osaltaneet sysänneet eurooppalaista integraatiota milloin mihinkin suuntaan.
Nyt on kriisin yhteydessä tultu siihen tienhaaraan. Toisessa polussa hajoaa EMU, ja toisessa sekä EU, että EMU – tämä oma näkemykseni. Ymmärrän kyllä halun saada molemmat nurin – ja ehkä niin tule käymäänkin.
Jos vaikka niin tulee käymään sen vuoksi, että federalistit voittavat niin se todennäköisimmin tietää sitä, että Suomella on siitä eteenpäin hyvin huonot lähtöasetelmat. Pidän sen vuoksi tärkeämpänä saada EMU:n purkaantumista mahdollisimman yhteistuumin, jotta jatkossa Suomen positio on parempi, tapahtuu sen jälkeen sitten miten tahansa.
Mielestäni itsepintainen ”kaikki matalaksi” -linja johtaa kuitenkin ”hylkiöitymiseen”, enkä valitettavasti näe sitäkään Suomen kannalta etuna, vaikka esimerkiksi IPU niin katsookin.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa kuunnella Sampo Terhon puhe näin alkuun. Ps tekee mitä tehtävissä on ja onneksi emme ole ainoita euroopassa. Hommaan tulee muutos eikä se kelle tai minkä varaan eu on rakennettu, ole näiden vaalien jälkeen mitään merkitystä!
http://www.perussuomalaiset.fi/suora/
Ilmoita asiaton viesti
Ohjelmassa on paljon hyviä elementtejä ja periaatteita. Niiden ympärille jää aika moniakin kysymysmerkkejä.
Ensimmäinen kompastuskivi on kuitenkin ylettömän positiivisen yhteistyövalmiuden antava kokonaiskuva, mikä ei tässä tilanteessa johda toivottuihin vaikutuksiin. Ei tuollaisessa korruptiopesässä saa mitään aikaiseksi, ellei lähtökohtaisesti kyseenalaista koko touhua. Nyt olette julkistaneet koko paletin ennakkoon, eikä kotiintuomisina ole kuin samoja ”torjuntavoittoja” koottuine selityksineen kuin tähänkin saakka.
Oma vaikutusvalta tulee yleensä yliarvioiduksi reippaasti, koska eivät ne muutkaan ole siellä huvikseen seisoskelleet ja yrittämättä jättäneet.
Toinen kivulias realiteetti on se, että 1,7 % kansallisesta painoarvosta saatte kenties 15 % osuuden, eli noin 0,25 % edustajista. Kuten itsekin toteatte, ohjelmaan liittyy sellaisia kansallisia elementtejä, joita edes muut EU-kriittiset eivät auta teitä edistämään. Toisekseen ohjelmasta ei löydy mitään elementtiä, millä nämä kansallisesti tärkeät asiat pystyttäisiin rahoittamaan.
Tukipaketteja vastustetaan, mutta ei puhettakaan siitä, miten alijäämät rahoitettaisiin. Alijäämät eivät nimittäin oikene, koska jatkossakin Saksa tulee olemaan ylivertaisen ylijäämäinen ja muiden suhteen on pelkkiä kysymysmerkkejä.
Edelleen tukenne vapaakaupalle tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että kukaan tai mikään tolkuissaan oleva taho ei sijoita rahojaan matalan tuottavuuden aloille, joista lopulta seuraa huolenaiheena ollut huoltovarmuuden toteutuminen pitkässä juoksussa. Tähän liittyy keskeisesti niin maatalous- kuin energiapolitiikka, joista en valitettavasti löytänyt mitään sellaisia periaatteita, jotka lähtisivät realistisesti nykytilanteesta ja päätyisivät johonkin strategiseen ja toteutettavissa olevaan päämäärään.
Korostatte sijoittajien vastuuta ja veroparatiisien suitsemista, mikä ei ole globaalissa verokilpailussa edes EUn päätösvallan puitteissa. Toki se voi pyrkiä siihen vaikuttamaan, mutta suitsimisen sijaan sen sisään on muodostunut omat verokeitaansa. Ei kovin hyvä lähtötilanne.
Sitten on tämä harmaan talouden kysymys, joka jakautuu reaalisesti kahteen pääluokkaan. On nimittäin karu fakta, että kaikissa alhaiseen tuottavuuteen ja palveluihin perustuvissa talouksissa kohtuullinen hintataso on perustunut harmaaseen talouteen, eikä ilman pääomia aloittava uusi yrittäjä edes pääse alalle ilman veronkiertoa. Näin oli yleisesti myös Suomessa 1970-80-luvulla, jolloin maksuliikennettä ei vielä kyetty reaaliaikaisesti seuraamaan. Tämän tyyppinen harmaa talous päätyy lähes kokonaisuudessaan kulutukseen, eli kansantaloudelliselle kokonaisuudelle siitä saattaa olla jopa enemmän hyötyä kuin haittaa.
Sitten on se osa harmaata taloutta, joka päätyy laillisuuden rajoja hipoen verottajan ulottumattomiin, eikä onnistu ilman maksettuja asiantuntijoita. Tätä mahdollisuutta pystyvät hyödyntämään vasta suurehkon mittakaavan toimijat. Näistä syntyy kansantalouksien suurvuodot, joita pienyrittäjiä ja talkooporukoita jahtaamalla ei paikata edes nimeksi.
Tässä vaiheessa pitäisi olla jo selvää, että EU toteuttaa USAn tukemana suurvaltapolitiikkaa, jonka siimeksessä voidaan keskustella sosiaalisesta ulottuvuudesta. Venäjä ja Kiina saattavat koska tahansa tuoda vallitsevaan kauppasotaan sellaisia elementtejä, joiden jäljiltä sosiaalisella ulottuvuudella pyyhitään pöytää, jos kansalliset edellytykset itsenäiseen asian hoitamiseen ovat kadonneet.
Joku voi hymistellä antamani kritiikin painoarvoa, koska en ole politiikassa ollut aiemmin mukana. Sen sijaan olen ollut mukana niin pitkään liike-elämän koukeroissa, että tiedän, miten kovaa ja raakaa tämä peli on.
Neuvotteluihin on lähdetty paljon ohjelmaanne tiukemmillakin vaatimuksilla, mutta maitojunalla on tultu takaisin ja nielty sekä nieletetty katkera kalkki niillä, joita asia käytännössä koskee. Ohjelmallisesti pidän silti tavoitteita pääosin kannatettavina, mutta kriittiseen vaiheeseen liian pehmeä paketti.
Plussaa tulee toki siitä, että muiden eduskuntapuolueiden paketeista löytyy niin saastuneita utopioita, että niillä voi porata otsonikerrokseen vaarallisen aukon.
Erikseen kannattaa vielä huomioida, että tämä heikko EU-luomus lepää jokseenkin kokonaan Saksan varassa, jonka harteille ollaan heittämässä myös vetovastuu Venäjää koskevan ongelman ratkaisemisesta. Siinä on kaksi keskeistä ongelmaa, eli Saksa on edelleen USAn ja Britannian valvovan silmän alla. Toisekseen Saksalla ei koskaan ole ollut suurta taktista viisautta, vaan pelkkä suoraviivainen ja voimankäyttöön perustuva strategia. Koska se on soveltanut sitä yhteistyökumppaneihinsa, ei Saksa saa tosipaikan tullen ketään taakseen idän ihmeitä vastaan. Edes USA ja Britit eivät voi ottaa sellaista riskiä ja muita itämaiden valloitus ei kiinnosta lainkaan, ellei jokaiseen kansallisuuteen kasvaneita militanttivähemmistöjä oteta lukuun.
Kritiikistä huolimatta toivotan vaalimenestystä, koska selvästi nykyistä terveempää arvopohjaa on tavoiteltu.
Ilmoita asiaton viesti
Timo puki sen sanoiksi hyvin. Urheilu termein PS ohjelma on tolppalaukaus.
Ilmoita asiaton viesti
Alijäämien rahoittamisessa itse tilaisuudessa (seurailin sitä netistä) kävi pariinkin otteeseen ”Islannin malli”. Eli elinkelvottomat rahoitusalan yritykset tulee saada kuopattua. Se antaa automaagisen tuen niille alan firmoille, joissa on tolkkua.
Tukipakettisekoilu tekee itse asiassa päinvastaista. Se antaa rahoitusalan yrityksille selkeän moraalikatopohjaisen viestin, että mitä enemmän sössitään – sen enemmän tulee veronmaksajien rahoja mahdollisten tappioiden tilkkeeksi. Näin voidaan ottaa täysin tältä planeetalta irrallaan olevia riskejä.
Euroopassa tarvitaan toki sujuvampia pääomamarkkinoita, joiden varassa yritysten rahoitustarpeet voisivat nojata. Nykyisellään Eurooppa on pankkiensa vanki, sillä osapuilleen eurooppalaiset yritykset ovat 75-prosenttisesti pankkilainojen varassa, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaava luku on siinä 25-30 prosenttia.
Ilmoita asiaton viesti
”Tukipaketteja vastustetaan, mutta ei puhettakaan siitä, miten alijäämät rahoitettaisiin. Alijäämät eivät nimittäin oikene, koska jatkossakin Saksa tulee olemaan ylivertaisen ylijäämäinen ja muiden suhteen on pelkkiä kysymysmerkkejä.”
Tukipakettien vastustaminen ei vaadi mitään näkemystä alijäämien rahoittamisesta. Jos tukipaketeista päästäisiin eroon, tarkoittaisi se käytännössä euron kaatumista ja sitä kautta auttaisi esimerkiksi Suomea huomattavasti. Pitäisin siis tukipakettien vastustamista ensisijaisesti järkevänä taktiikkana kestämättömän eurojärjestelmän kaatamiseksi.
Koska kansalaiset ”kannattavat” euroa, on järkevää pyrkiä taistelemaan euroa vastaan sellaisella agendalla, jota kansalaiset kannattavat.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä tarkoitin, että muut haluaisivat asemoida PS:n nimenomaan sellaiseksi ei, ei, ei -puolueeksi, jota voidaan sitten ”syyttää” vastuuttomuudesta ja yhteistyökyvyttömyydestä jne.
Turhautukoot rauhassa. Ihan samahan se on mitä mieltä ovat, tosiasiat voittavat kuitenkin lopulta. Heidänkin kannattaisi vaihtaa linjaansa juuri sen vuoksi, jotta voivat tulevaisuudessa markkinoida itseään kaukonäköiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Kyselyissähän kansalaiset vastustavat tukipaketteja, mutta ovat – ristiriitaista kyllä – vielä kannattaneet euron käyttöä toistaiseksi. Jopa six-pack sanoo vastustavansa liittovaltiota, vaikka kannattaa euroa ja tukipaketteja.
Se on niin kuin hukkuva, joka ei periaatteessa hyväksy pelastusrengasta 😀
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä ihan, sanoisinko että mielenkiintoinen ohjelma. Katsotaan sitten vaalipäivänä kuinka hyvin tai huonosti se äänestäjiin vaikutti. Aikaista ennustaa vielä.
Ilmoita asiaton viesti
Ohjelma on erittäin hyvä, kuten oli eilinen tilaisuuskin. Nyt tärkeintä tässä on tarjota vaihtoehto muiden eduskuntapuolueiden EU- ja euromyönteiselle linjalle, jossa ei juurikaan nähdä vaihtoehtona järjestelmien kritisointia.
Ja on oleellista muistaa, että PS tulee satavarmasti tekemään suurimman vaalivoiton toukokuisissa vaaleissa. On ilmiselvää, että vuoden 2009 kannatuslukema 9,8 tulee kasvamaan merkittävästi, kenties jopa tuplaantumaan? Tähän eivät muut puolueet pysty.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä onko muillakaan puolueilla varsinaisesti euromyönteistä linjaa. Esimerkiksi juuri päättyneen kehysriihen osalta voi sanoa, ettei yhteisvaluutan vaatima sisäinen devalvaatio maistunut nyt aivan kakistelematta.
Muut puolueet (tässä yhteydessä tarkoitan tämän ek-kauden alussa olleita eduskuntaan asti yltäneitä puolueita) tuntuvatkin tukevansa euroa sen mielettömyydestä huolimatta.
PS:n ohjelmassa kerrottiin, mihin vedetään raja. Siinä kysytään myös missä muiden raja menee. Se on kyllä todettava, että jos linjat ovat samansuuntaiset kuin mitä tässä on parin-kolmen vuoden aikana salikeskusteluja kuunnellut – niin rajaa ei ole.
Mutta se raja on olemassa. Jos nämä muut puolueet (edelleen sama konteksti) eivät osaa rajaa vetää, sen rajan vetää markkinat. Aivan kuten ne tekivät syyskuussa 1992.
Ilmoita asiaton viesti
VM Urpilainen lipsautti joskus, että ”eurossa ei roikuta mihin hintaan hyvänsä”. Hintaa hän ei määritellyt, mutta ei se ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi korkea. Hinta voi nousta lähes äärettömyyksiin, kun kyse on arvovallasta tai oman virheen myöntämisestä. 😀
Tietynlaisesta ”jakautuneesta lojaalisuudesta” löytyy esimerkki jo parin vuoden takaa:
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/urpilaisen+lausu…
Ilmoita asiaton viesti
Siinä on Urpilaisen puheet ennen ja jälkeen Merkelin puhelinsoiton? 😉
Ilmoita asiaton viesti
PS:n ohjelma on hyvä kokonaisuus. Puolue ei näköjään hötkyile vaan keskittyy nykytilanteen korjaamiseen ja liittovaltion ehkäisemiseen. Maiden itsenäiseen päätösvaltaan siirtyminen on tärkein askelmerkki. Se saavutettaessa voidaankin sitten siirtyä kansallisella päätöksen teolla omaan valuuttaan. Tuokin edellyttää kansalaisten mielenmuutosta. Muutoksen aikaansaaminen ”hiljaa hivuttaen” on tässä tilanteessa paras tapa muuttaa EU:ta ja sen myötä valuuttaa. IPUlaiset saavat sitten ’koheltaa’ omalla tavallaan. Se ei kuitenkaan tuo ratkaisua parempaan suuntaan, vaikka muuta kuvittelevat. Kansalaisten mielipiteiden muuttaminen kun ei käy hetkessä vaan sen eteen on tehtävä työtä.
Ilmoita asiaton viesti
IPUlaisilla saa – ja pitääkin olla – oma linjansa, ja oletan heidän uskovansa sen toimivuuteen. Heidän ohjelmassaan on paljon hyvää, mutta esimerkiksi heidän toiveensa keskuspankin mandaatista ei nyt suoraan vastaa omaani kaikissa tilanteissa.
Viimeinen virkkeesi tuossa kommentissa on harvinaislaatuista suomalaista viisutta. Hienosti ilmaistu!
Ilmoita asiaton viesti
Kentällä käytyjen keskustelujen perusteella kansalaiset tietävät jo sisimmässään, miten tässä tulee käymään. Toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin vielä niin suuri epävarmuus varsinkin julkisuuden luoman paineen vuoksi, että rohkeus tuskin riittää kovin radikaaleihin valintoihin vielä tässä vaiheessa. Vielä ei mene riittävän huonosti.
Omat motiivini politiikkaan lähtemisessä perustuvat pääosin siihen, että koen velvollisuudekseni edes pyrkiä estämään 90-luvulla nähtyjen kärsimysten toistuminen, enkä kutsuisi sitä koheltamiseksi.
Teknologian kehitys on vain syventänyt talousjärjestelmässä vallitsevia ristiriitoja mikro- ja makrotalouden välillä, mikä on omiaan syventämään kriisien sosiaalisia vaikutuksia.
Suomella ei edelleenkään ole kestävää strategiaa tai kunnollista vaihtoehtoista suunnitelmaa, joilla lievennettäisiin deflatorisen politiikan vaikutuksia. Kreikkalaiset voisivat tuoreeltaan kertoa vaikutuksista.
Minulle on sinänsä aivan yhdentekevää, minkä puolueen toimesta muutosprosessia lähdetään toteuttamaan. IPU on pienuudestaan huolimatta joukkue, jonka mielipidettä ei voi jättää omaan arvoonsa ja sillä on vaikutuksensa muiden puolueiden toimintaan, aivan kuten Perussuomalaisten nousu muutti jossain määrin politiikan suuntaa.
Muutokset ovat hitaita, kuten Sirpa viisaasti totesi. Jatketaan siis työtä omilla rintamillamme. Kaikesta huolimatta Perussuomalaisten linja on lähimpänä IPUa. Keskeisin ero lienee siinä, että teillä katsotaan maahanmuuton olevan syy ja meillä seuraus. Samasta syystä maastamuuton kehityksen pitäisi herättää vähintään yhtä suurta huolta.
Ainekset hyvälle yhteistyölle ovat olemassa, vaikka eurovaaleissa Ipu ei saisikaan vielä ehdokastaan läpi. Seuraavassa eduskunnassa meitä saattaa edustaa useampikin taitavaksi osoittautunut kansalainen.
Ilmoita asiaton viesti
Timo, ”….että koen velvollisuudekseni edes pyrkiä estämään 90-luvulla nähtyjen kärsimysten toistuminen, enkä kutsuisi sitä koheltamiseksi.”
Kukaan ei ole puhunut, en minä ainakaan, -90 luvun kärsimyksistä koheltamisena. Ei. Koheltamista on sen sijaan täysin populistinen vaade ”irti EU:sta, irti eurosta” heti eikä viidestoista päivä, jota IPUn ohjelma ajaa takaa. Tuollainen vaade on epärealistinen kun hallituksemme ovat kokoomuksen, sdp:n ja keskustan voimin EU:hun ja euroon meidät vienyt. Lisäksi on noiden puolueiden päätöksillä aina vain pahennettu tilannettamme osallistumalla muiden maiden velkojen maksuun, hyväksymällä eri roskapankit (ERVV ja EVM). Nyt ollaan tavallaan niin syvällä suossa ettei pikainen ero ole mahdollinen. Pitää olla realistinen ja selvittää kansalaisille nykyinen tilanne ja miten sitä voidaan korjata. Tämä ilman koheltamista.
Suunnan muuttaminen ei voi tapahtua yhtäkkiä, ei, siihen menee aikaa jotta saadaan kansalaiset käsittämään asian todellinen laita.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on tietysti aivan totta, mutta kuten pitkässä kommentissani totesin, meuvottelupöytään on lyötävä sellaiset vaatimukset lähtökohtaisesti, ettei vastapuoli pääse luikertelemaan tiukoista vaateista lepsuilla myönnytyksillä.
Perussuomalaiset antoivat ohjelmallaan kaiken tarvittavan tiedon, millä vastapuoli ohjaa teidät sellaiseen karsinaan, mistä käsin ette pysty pitämään tavoitteistanne mitenkään kiinni.
IPU sitä vastoin vaatii yksiselitteisesti Suomen käyttöön sellaiset välineet, jotka välttämättä tarvitsemme yhteiskuntamme ja kulttuurisen perustamme tuhoutumisen estämiseen.
Se ei tarkoita sitä, etteikö jotakin myönnytyksiä linjasta voida tehdä, mutta olemme nähneet valtavasti vaivaa toimivan strategian laatimiseen. En voi kyllin korostaa tämän pelin tosiasiallista raakuutta. Tiukka linjamme on nostanut laajaa mielenkiintoa sellaisissa piireissä, jotka ovat täysin selvillä pelin hengestä ja niiltä tiimoilta tulemme julkistamaan vielä hyvin mielenkiintoisen ehdokkaan riveihimme.
Olen pääosin tyytyväinen Perussuomalaisten tavoitteisiin, mutta pehmeä strategianne huolestuttaa. Lisäksi puolueessanne on upeita ihmisiä, kuten sinä, Henri, Huopainen ja paljon muita.
Nyt on vielä menossa syvä sekaannuksen ja hajaannuksen vaihe, mutta löydämme varmasti toisemme yhteistyön merkeissä Suomen edun puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
On hienoa, että IPU:lla on oma vaihtoehtoinen linjansa. Se antaa kansalaisillemme enemmän valinnanvaraa äänilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Taas kerran Timo täysin samaa mieltä. PS kenttäväessä ja osassa kansanedustajia on aivan fantastista väkeä. Ongelma on ihan jossain muualla, kärjessä.
Itse näkisin IPUn ja PSn tekevänä väkevää yhteistyötä erittäin mielelläni. Valitettavasti niin kauan kun TS ja hovi johtaa niin en näe siihen mahdollisuuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Sirpa olet fiksu nainen mutta teet karkean virhearvion siinä että IPU ei ymmärrä miten Eusta ja eurosta ero käytännön tasolla etenee.
Tärkein asia kansalaisten tuen saaminen erolle on nostaa kunnollinen, kattava ja rehellinen keskustelu eun ja euron eduista ja haitoista mediaan.
Sen sijaan että PS vaatisi tätä keskustelua aktiivisesti ja lähtisi ajamaan todellista Suomen etua niin se tyytyy puhumaan vain eun parantamisesta ja varmistelemaan omaa asemaansa ”isäntien” pöydässä.
Ilmoita asiaton viesti
Nevalainen, kaikella kunnioituksella…
Lainaan viestistäsi tämän: ”Tärkein asia kansalaisten tuen saaminen erolle on nostaa kunnollinen, kattava ja rehellinen keskustelu eun ja euron eduista ja haitoista mediaan.”
Minusta PS:n mollaamisessa tämä tavoite ei oikein täyty. Toivoisin, että keskittyisitte enemmän oman ohjelmanne esilletuontiin. Totta kai ohjelmia voi ja pitääkin verrata keskenään, mutta tuon PS:n ohjelman jälkeen on älyllisesti epärehellistä pitää puoluetta ”federalistisena”.
Ilmoita asiaton viesti
Jarmo, valitan mutta minun on todettava että joko et ymmärrä painettua PS:n ohjelmatekstiä tai sitten tahallasi käsität väärin. PS ohjelma pyrkii juurikin muuttamaan kansalaisten käsitykset siihen suuntaan jotta emme tarvitse EU:n mahtiorganisaatioita vaan kansalliset parlamentit päättävät niistä tärkeistä asioista. EUn tulee olla kauppaliitto. Siis tukea maiden kauppapolittisia tavoitteita ja niitäkin tasapuolisesti. Ei ole mitään järkeä laajentaa jäsenmailla ja maksaa aina enenevää jäsenmaksua EU:hun päin liittyvien maiden auttamiseksi, siis käytännössä jo nyt liittovaltion tapaista verorahojen siirtämistä EU:n kautta muihin maihin. Rahan siirtämistä varten on EU:hun perustettu mitä erinäisempiä rahastoja joiden käyttöä sitten komissio yhdessä Eurooppa Neuvoston budjetin kautta ohjailee. Ohjaillaan näköjään eteläisten kriisimaiden hyväksi suuriakin summia, eikä niistä paljon uutisoida meilläkään. Siispä kriisimaita tuetaan myös EU Neuvoston budetin kautta niiden erillisten tukipakettien lisäksi. Tähän vaatii täydellistä muutosta PS ohjelmassaan. Tuo onkin sitten todellinen alku euron tuholle ja myös samalla EUn muuttumiselle alkuperäiseen tarkoitukseen eli kauppaliittoon.
Minulla ei ole mitään tekemistä meidän eduskunnassa tehtävien päätösten kanssa. Kunhan vain kritisoin omia näkemyksiäni ja ne todellakin vastaavat hyvin pitkälle PS:n ohjelmaa. IPUn ohjelma on toiveiden tynnyri ilman realista päämäärää. Sanoisin populismiksi mitä suurimmassa määrin. Voit vapaasti olla eri mieltä.
Tutustumista varten tässä vielä sekä kuunneltavana että luettavana PS:n ohjelma johon olen itse tykästynyt.
http://www.perussuomalaiset.fi/suora/
http://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/…
Ilmoita asiaton viesti
Eu:sta voi erota kansallisella päätöksellä. Ei sitä voi edistää rupeamalla Mepiksi. Kuulostaa hieman samalta jos liittyisin kirkkoon ja asettuisin ehdokkaaksi kirkkovaltuustoon tarkoituksenani kirkon ja valtion erottaminen. En minä persuja vastusta vaan todella raakoja ja epäinhimillisiä menetelmiä, joita he käyttävät. Siksi en voi kuulua moiseen porukkaan.
Ilmoita asiaton viesti
EU:sta tai Eurosta eroaminen onnistuu sitten, kun takana on ainakin kansan ja mieluummin myös eduskunnan enemmistö.
Ennen sitä pitää tehdä asioita niiden haittojen minimoimiseksi sekä hyötyjen maksimoimiseksi. Kansallinen etu ensin.
Ilmoita asiaton viesti
…tai kun markkinat siihen pakottavat. Näkemysero muihin puolueisiin näyttäisi olevan se, etteivät muut näe markkinoiden pakottavan meitä tähän.
Että me saamme kaikessa rauhassa politisoida soutaen ja huopaten toistuvasti kehysriihen päätöksiä ja siirellä pieniä nappeja ruudulta toiselle kuvitellen tekevämme Merkittäviä Päätöksiä. Ja että me voimme jatkaa tällaista toimintaa maailman ääriin asti.
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäiset neljä kohtaa kävin läpi ja ihan mielenkiintoista asiaa. Iso luotto siihen, että ohjelma tulee koskaan saamaan todellisia muotoja, ei ole.
Se ei liity Perussuomalaisiin, vaan pelkästään siihen uskoon, että puhallusta ei pysäytetä menemällä puhallukseen mukaan. Varsinkin kun puhaltajat ovat ammattilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on tiivistettynä juuri se, miten asiaan tulee suhtautua. Ei ole mitään näyttöä siitä, että tuo organisaatio kykenisi muuttamaan toimintaansa, pikemminkin päinvastoin. Pankkiunionin ja TTIP-sopimuksen valmistelut kertovat karua kieltään, ettei missiota ole aikomustakaan muuttaa.
Soini meni jo antamaan tukensa tälle, mitä pidän erittäin huolestuttavana.
Ilmoita asiaton viesti
Itse en ole tutustunut TTIP sopimuksen sisältöön, enkä lähde siitä kirjoitetusta tarkemmin lukemaankaan. Googletin kuitenkin luettavaksi kaikille kiinnostuneille mitä Perussuomalaiset puolue itse näyttää olevan mieltä mahdollisine lisävaateineen TTIP:stä, jottei tarvitse olla toisen käden uutisoinnin,verkkouutisten kirjoituksen varassa.
EU:n parlamentti käsittääkseni siunaa tuon tekeillä olevan sopimuksen, jos se aikaan saadaan. Näin ollen on yksin parlamentin/komission käsissä minkämuotoinen siitä tulee. Saattaa olla pienen pieni mahdollisuus että sopimusta käsitellään meidän eduskunnassa, mutta kyllä hallituspuolueet enemmistöpäätöksenä runnovat sen läpi oli se minkä muotoinen tahansa. Kas EU on fantastinen. Siihen ei PS:llä eikä yhdelläkään suomalaisella puolueella ole viime kädessä sanan sijaa. 13 meppiä eivät ehtoja sanele, vaikka IPU haluaa luonnollisesti sysätä painetta muuhun suuntaan. Mistäpä sitä IPUn kannatusta yritetään ”kiskoa” kuin muualta muista puolueista?
http://ec.europa.eu/trade/policy/in-focus/ttip/
http://www.perussuomalaiset.fi/news/vapaakaupalla-…
Ilmoita asiaton viesti
Persut sössöttävät. Mitään liittovaltiota ei ole eikä tule. Lukekaa Saksan perustuslakituomioistuimen päätöstä tai Angela Merkelin lausumia.
Eurokanta on jumaluusopillisesti hyvä, eli euroalue ei ole iankaikkinen vaan sen mahdolliseen hajoamiseen on valmistauduttava. Ohjelmassa kuitenkin ainoa vaihtoehto on Suomen euroero solo. Ohjelmassa sivuutetaan pohjoiseuro PERSU mahdollisena vaihtoehtona.
Vapaakauppaa ja kaupan esteiden purkamista ei ole funtsailtu:
”Kannatamme kaupan esteiden purkamista ja talousliiton vahvistamista, silloin kun se ei loukkaa jäsenmaiden itsenäisyyttä.” — ”Sisämarkkinoiden kehittämistä on sen sijaan edelleen tuettava nimenomaan kaupan esteitä purkamalla.” (Ohjelma)
Esim. Saksassa ja Ranskassa on kirjojen lakisääteinen hintasääntely, jonka maat haluavat ulottaa myös sähkökirjoihin. Tämä on yksi kaupaneste, jonka EU-komission ja nyt sitten myös persut haluaisivat purkaa.
Luku 6 on siinä oikeassa, että ”EU-maat tarvitsevat teollisuuden työpaikkoja”. Pääasiallinen syy teollisuuden poissiirtymiseen on kuitenkin suomalainen osinkopolitiikka ja omistajien lyhytnäköinen ahneus, eikä mikään energian hinta tai rikkidirektiivi.
Luku 9 ”EU:n sosiaalinen ulottuvuus” väittää, että ”Suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ei ymmärretä EU:n tasolla”. Näin on ollut, mutta juuri menneellä viikolla europarlamentin puhemies Martin Schulz sanoi Tanskassa, ettei ulkomaalaisten työntekijöiden lapsista välttämättä tarvitse maksaa lapsilisiä ulkomaille ja että valtioilla on oikeus puolustaa kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiä.
Terveysosio luku 10 on osin vainoharhainen: ”Perussuomalaiset tukevat EU-tason valistustoimia terveempien elämäntapojen edistämiseksi, mutta eivät hyväksy ihmisten elämäntapojen sääntelyä ja holhoamista EU-tasolta”. Suomessa säännellään ja holhotaan kyllä ihan Suomi-tasolta, vaikka EU:hun tietysti vedotaan valikoivasti silloin kun sen nähdään perustelevan lisää kieltoja. Berliinissä saa polttaa baareissa sen mukaan, miten omistaja tai vastuussa oleva työntekijä päättää.
Maahanmuutto-osio luku 7 on vaisu, ellei suorastaan surkea. Ohjelman mukaan maahanmuuttokeskustelun tasoa pitäisi nostaa ja ”kaikki aiheeseen liittyvät käsitteet” selventää. Ohjelma tuntee kuitenkin ainoastaan humanitaarisen ja työperäisen maahanmuuton. Pääsääntöisesti maahanmuutto on kuitenkin fiilisperäistä, eli ihmiset muuttaa sinne, missä he tykkää olla. San Franciscossa, Amsterdamissa tai Berliinissä on paljon homoperäistä maahanmuuttoa. Jotakin duunia näidenkin olisi löydettävä, ja yleensä löytävätkin. Olisi kuitenkin törkeätä ja alatasoista väittää, että kyseessä on ”työperäinen maahanmuutto”.
Ilmoita asiaton viesti
Olen liittovaltion mahdottomuudesta kirjoittanut jo aiemmin.
Mutta…
…se ei estä joitakin ryhmiä tietenkään yrittämästä. Se vain käy turhan kalliiksi, resurssejamme tulisi käyttää tehokkaammin. Se ei ole edes kovin vaikeaa. Se olisi järkevääkin, mutta ideologiset naulat on hakattu ja nyt federalisteilla onkin ikävä todeta, että pakko on vaan jatkaa, muuten menevät kasvot.
Ilahduinkin siitä, että Sampo Terho puheessaan totesi saman: ei liittovaltiota vain saada ajoiksi näistä aineksista. Tämä oli minulle tärkeää huomata, ja toden totta ilahduin siitä, että se tiedostetaan.
En usko (en tiedä tosin mitä mieltä puoluejohto on), että euro kannattaisi jakaa kahteen osaan. Suomen paikka tällä hetkellä olisi kuitenkin ”heikon euron” porukoissa, mutta Suomesta voisi tulla näille maille ”uusi Saksa”. Vastaavasti ”vahvassa eurossa” olisimme hyvin nopeasti ”uusi Kreikka”.
Kaupan osalta ilahduin. Jumankekka, Suomessa on markkinataloutta kannattava puolue! Näiden bolshevististen suunnitelmatalouspuolueiden lähes päättymättömässä kirjossa.
Luvun 6 palaute: tässä mielessä Suomen on sopeuduttava muiden maiden tasoon. Pääoma nostaa nopeasti kytkintä, jos tekemällä teemme tästä maasta ”anti-veroparatiisin”. Jos siihen lähtisimme, niin sitten pitäisi sulkea rajat ja muuta sellaista. Protektionismia viimeiseen mieheen. Ei kiitos.
Luvun 9 palaute: asioista voi olla myös samaa mieltä. Mikä tietysti on hienoa, että muillakin on perussuomalaisia näkemyksiä. Päätökset syntyvät siten helpommin.
Luvun 10 palaute: pitää myöntää, että tämä osio ei ole minun vahvuusalueitani, vaan joudun enempi maallikkona maalaisjärjellä pohtimaan asiaa. Voisiko olla niin, että tuo tarkoittaa sitä, että PS olisi valmis purkamaan ylenpalttista holhoamista myös kotimaassa? Sekin olisi ennenkuulumatonta. 🙂
Luvun 7 palaute: jollain lailla raja on vedettävä. ”Fiilispohjainen” maahanmuutto on ok, jos on myös sitoutunut maan hyvinvoinnin rakentamiseen. Se ei ole ok, jos muutetaan siivellä elämään. Käytännön asiat siis ratkaisevat. Vaikuttimet saavat olla maahanmuuttokandidaateilla aivan omansa. Ei puolue voi määrätä sitä, miten ihmisten tulee ajatella. Ehkä Pohjois-Koreassa tätä tehdään.
Ilmoita asiaton viesti
Ohjelmassa kyllä uhataan liittovaltiolla niin kuin se olisi todellinen mahdollisuus:
”Tuleva eurovaalikausi saattaa muodostua viimeiseksi tilaisuudeksi rakentaa toimiva unioni. Liittovaltiossa Suomelle jäisi ainoaksi järkeväksi EU-linjaksi unionista eroaminen.” (Luku 4, viim kpl.)
Jos kirjoittajat eivät edes itse usko tällaisen uhan mahdollisuuteen, on epäeettistä koota sillä perusteella itselleen valtaa ja rahaa. Jälkikäteen voidaan sitten aina sanoa, että katsokaa kuinka me olemme torjuneet liittovaltion. Eihän sitä olisi ollut tulossa muutenkaan.
PS. Happy voting! Brysseliläinen yksityinen video kannustaa nuoria äänestämään eurovaaleissa. Musiikkivideolla esiintyy meppejä:
http://www.happyvoting.eu/
Ilmoita asiaton viesti
Pariin virkkeeseen tarrautuminen on tässä kohdin hieman kömpelöä. Kuten ohjelmassa todetaan, mihin PS asettaa rajat. Jotta voidaan tehdä vertailua niin pitää tietää muiden asettamat rajat.
Kyseessä ovat kuitenkin vaalit, joissa äänen voi antaa puolueen ehdokkaalle, joka ohjelmansa mukaan yrittää synnyttää liittovaltiota, käyttää siihen varallisuutemme – ja joutuu toteamaan, että ei tullut mitään. Äänen voi antaa myös taholle, joka ei suostu talikoimaan kahisevaa vain siitä syystä, että muutama eurokraatti haluaisi tehdä laboratoriokokeen.
Ilmoita asiaton viesti
PS:n eurovaaliohjelma on hyvä ja todella suositeltava. Se edustaa realismia, joka elää tässä päivässä.
Kuitenkin niille, jotka vastustavat EU:ta jo sinänsä, tarjonnee IPU paremman vaihtoehdon. Tässä suhteessa IPU:n vaaliohjelma on johdonmukaisempi.
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaiset hyväksyvät eteläeurooppalaisen verosluibailun kulttuurisiin seikkoihin sekä kansalliseen itsemääräämisoikeuteen vedoten, vaikka siitä olisi haittaa myös Suomelle monin tavoin.
Jotta vahinko olisi Suomelle mahdollisimman suuri, niin Perussuomalaiset vastustavat kaikkia toimenpiteitä(myös oikeita), joilla euromaat yhteisesti pyrkivät korjaamaan tämän verosluibailun seuraukset. Perussuomalaiset ovat tosiaan ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti vaatinut Euroopan ja Suomen talouden saattamista entistä pahempaan syöksykierteeseen.
Perussuomalaisten eurovaaliohjelman kauniista maatalous-liibalaabasta huolimatta, käytännössä puolueen ajama politiikka tietäisi suomalaisen maatalouden ja elintarviketeollisuuden loppua sekä huoltovarmuuden alasajoa. Suomalainen elintarviketuotanto ei pärjää, jos pelataan vapaakaupan pelisäännöillä, varsinkin kun tiedetään, etteivät perussuomalaiset ole maahantuontikriittisiä vaan ostavat sen halvemman espanjalaisen tomaatin ja vielä useinmiten kansanedustaja Tossavaisen(PS) ylistämästä ulkomaisen Lidl-kauppaketun myymälästä, jotta mahdollisimman vähän jäisi rahaa hyödyttämään suomalaista yhteiskuntaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvänen aika? Tahdotko sanoa, että suomalaisten meppien pitäisi pää punaisena raivota europarlamentissa vaatimassa espanjalaisille tomaattiviljelijöille kunnon ”haittaverot”, jotta omamme täällä olisi kilpailukykyisiä?
No siinähän teillä on mahdollisuus liittää se omaan ohjelmaanne. Lykkyä pyttyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Kansa voi antaa tukensa vaaleissa Perussuomalaisille, joka kannattaa Suomen muuttamista eteläeurooppalaiseen suuntaan, heikentäen suomalaisten hyvinvointia tai Vasemmistoliitolle, joka kannattaa Etelä-Euroopan muuttamista pohjoismaiseen suuntaan, vähentäen epätervettä ja Suomelle sekä suomalaisille haitallista kilpailua.
Valitettavasti eteläeurooppalaista, viljelylle suotuisaa, ilmastoa emme saa, emme vaikka vauhdittaisimme ilmastonmuutosta kuinka.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan emme saa samaa leutoa ilmastoa joka auttaa tuottamaan vihanneksia ja muita maataloustuotteita aivan toisessa laajuudessa kuin täällä peräpohjolassa. Miksihän sitten vasemmistoliittokin hallituksessa on hyväksymässä EU:n budjetin kautta suurimmat avustukset juuri maataloudessa eteläisimmille maille?
http://ec.europa.eu/budget/figures/interactive/ind…
Tusta kun katsot vuoden 2012 budjetista maatalouden saamat avustukset, niin suurimmat tuet on maksettu Ranskalle, Espanjalle, Saksalle, Italialle, Britannialle (jolle maksamme osan jopa jäsenmaksusta), Puola ja Kreikka. Eikö ole niin että pieni Suomi ei saa sanaansa kuuluviin suurten maiden puristuksessa. Myös kriisimaille on maksettu melkeinpä jokaisen momentin kautta tukea ”piilotukena” muilta jäsenmailta. Reilua peliä johon osallistunut myös vasemmistoliitto muiden hallituspuolueiden kanssa?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä kauemmaksi Suomesta ja suomalaisesta työläisestä, talonpojasta ja yrittäjästä mennään, sitä tarmokkaammin Perussuomalaiset ajavat tämän tahon asiaa.
Suomi ei voi yksin sanella EU:n maatalouspolitiikkaa. Vastustamalla EU:n maataloustukia Perussuomalaiset ajavat Pohjois- ja jossain määrin Etelä-Amerikan, Afrikan sekä Aasian etua. Perussuomalaisethan ovat innokkaimmin rummuttaneet USA:n ja EU:n välistä vapaakauppaa, josta hyödyn korjaisi USA ja suuret EU-maat, eritoten näiden maiden omistava luokka.
Vaatimalla Suomen korotetun EU-maksuosuuden poistamista, Perussuomalaiset tosiasiallisesti vaativat ”kilpailua vääristävän” kansallisen maataloustuen lakkauttamista, mikä olisi myrkkyä Suomen maataloudelle, elintarviketeollisuudelle ja huoltovarmuudelle.
Jos siirtyisimme EU:ssa kokonaan pelkkiin rajoittamattomiin kansallisiin tukiin, niin Suomi ei pärjäisi siinä kilpailussa tai ainakin se tulisi kalliiksi Suomen kansalle ja käytännössä maksaisimme venäläisten ruoan.
EU:n tulee ohjata maataluspolitiikallaan tuotantoa ekologisempaan ja sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Antaa muiden tukea maatalouttaan vaikka maailman tappiin asti. Ei meidän tarvitse olla alkutuotannon aloilla suuri vientivaltio. Nytkin viemme ruokaa rehuna tanskalaispossuille (muistaakseni 17 snt / kg).
Vai että EU:n tulee ohjata? Itsehän emme voi (tai halua), joten tarvitsemme EU:n autoritäärisen nyrkin ”ohjaamaan”?
EU:n pitäisi myös ruokkia meidät, silittää päälakeamme ja peitellä iltaisin vuoteeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Taivaan vallat. Jospa antaisimme eteläeurooppalaisten ihan itse päättää, miten he haluavat kehittyä ja millä tahdilla?
Jos he haluavat suomalaistyylisen yhteiskunnan niin he varmasti tutkivat, millainen se on. Me voimme myös vastata uteluihin, mutta tuputtamisen linja on väärä tie.
Se on väärä tie esimerkiksi Yhdysvalloilla, jotka lähtivät väkipakolla viemään hienoa demokratiaa arabimaihin.
Oksettaa tuo teidän halu kontrolloida kaikkea ja päättää jopa siitä, mitä muiden tulee haluta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Myllyniemi, että olet rehellien, etkä pyri edes kiistämään tai salailemaan sitä tosiasiaa, että Perussuomalaiset eivät aja Suomen tai suomalaisten etua, vaan ideologisesti etelän raharuhtinaiden ja korruptoituneiden virkamisestan etua kansallisen itsemääräämisoikeuden nimissä.
No onneksi edessä saattavat olla sellaiset ajat, että meno eteläisessä Euroopassa muttuu ja kansat siellä vaativat siirtymistä kohti pohjoismaisen hyvinvoinnin mallia. EU-vaaleissa vasemmistolle onkin lupailtu muhkeata vaalivoittoa ja vasemmiston kannatus on nousussa etenkin Etelä-Euroopassa.
Vasemmiston voitto vaaleissa on Suomen kansallinen etu riippumatta siitä, mistä maasta vasemmiston edustajat tulevat. Pölhöpopulistien voitto taas on Suomen kansallisen edun vastaista, vaikka populistit olisivat Suomesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten kirjoitinkin avaukseen: ”Linja on rationaalinen, Suomen ja suomalaisten etuja turvaava – ja ennen kaikkea olosuhteet huomioiva.”
En minä voi sille mitään, jos sinun lukutaitosi pettää noin pahoin? Ole tarkkana sitten äänestyskopissa numeraalien kanssa, vaikka Halla-ahoa varmaan olet ajatellutkin äänestäväsi. 😀
P.S. Siellä se vasemmisto on tekemässä suorastaan musertavaa tulosta Ranskan paikallisvaaleissa. ;D
Ilmoita asiaton viesti
Korjaan! Myllyniemi on epärehellinen väittäessään Perussuomalaisten ohjelmaa Suomen ja suomalaisten edun mukaiseksi, mutta rehellinen myöntäessään Perussuomalaisten puolustavan etelän raharuhtinaiden ja korruptoituneen virkaeliitin etua.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän euron poliittinen luonne ja sen taloudellinen jakomielisyys näkyy sokealle Reetallekin, kun sen näkee euron kannattajapuolueen pj:n ja ex-pj:n lausunnoistakin.
”Suomi on sitoutunut euroalueen jäsenyyteen ja pitää euroa hydyllisenä.” (Jutta Urpilaisen avustaja)
Toisaalla:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194873389286/arti…
”Näyttää siltä, että euron kurssi ja suorituskyky eivät ole kohdallaan.” (Eero Heinäluoma)
Antaako näille vielä kerrana avaimet ”korjata virheitään”, kun niiden myöntämiseen ei ole edes 3-5 vuotta riittänyt? Tässä on eräs EU-vaalien ydinkysymyksistä: miten vahingonteosta joutuu poliittiseen vastuuseen vapaissa vaaleissa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei mitenkään. SUomi on yhden totuuden maa. Se totuus on Pro eu ja Pro euro. Nämä yhden totuuden puhujat eivät uskallaudu samaan pöytään todellisen opposition kanssa koska tietävät häviävänsä.
Englanissa pääpuolueet ovat tehneet täsin saman johtopäätöksen kuin Suomessa eduskuntapuolueet.
http://www.taloussanomat.fi/kolumnit/2014/03/28/br…
Ilmoita asiaton viesti
Jarmo, voisitko kuitenkin kertoa hieman enemmän totuutta viittaamastasi linkityksestä johtuen. Katsos kun UKIPiä johtavan Nigel Faragen parlamettiryhmä pitää sisällään myös PS:n mepin Sampo Terhon. UKIP ajaa kuten uutisoinnissakin kerrotaan ”UKIP on EU-eroa ajava populistipuolue”.
”Faragelle EU on riistoliitto, jossa puoli miljardia eurooppalaista uhkaa muuttaa Britanniaan ryöstämään brittiläisiä työpaikkoja, sosiaaliturvaa ja kunnallisia palveluja. Hän haluaa elää itsenäisessä Britanniassa, joka pitää ulkomaalaiset tiukasti rajan takana.” Melkeinpä saman sisältöiset vaateet kuin PS:n vaaliohjelmassa.
Eduskunnassamme on siis ainakin PS ja taitaa olla myöskin ryhmä M11 EU-vastaisia (käsitykseni mukaan). Voin omana mielipiteenäni todeta puolueesi pelaavan ”härskiä” peliä, joka ei jääne kansalaisilta huomaamatta. Eikö olisi paikallaan keskittyä kertomaan kansalaisille siitä omasta ohjelmastanne oikein perustellen? Näin olisi kriittistä tietoa jaettuna useammalta suunnalta. Valinta jää sitten kansalaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Härskiä on vain ja ainoastaan eduskuntapuolueiden tekopyhyys. Todellisia fariseuksia lähes koko talo täynnä. Hirvisaaren piti lähteä/erottaa perususuomalaisista.lähteä ennen kun sai sanoa mielipiteensä.
Soinihan ei nimittäin kannattanut kansanäänestystä Suomen eu-jäsenyydestä. Cameronin ulos tulon jälkeen kopioitiin sapluuna ”jos voitan vaalit niin saatte kansanäänestyksen”.
Sama vaade on edelleen joskin hienostuneesti piilotettuna eurovaaliohjelmaan.
Perussuomalaiset, johtajanaan Timo Soini suoltaa samaa jargonia reilummasta eusta kun Kokoomus, Vihreät, SDP, RKP, Vasemmisto, Keskusta ja KD.
Tuntuu varmasti hyvältä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt voin todeta tuohon kommenttiisi vain että voi tuota IPUn propagandaa. Omasta ohjelmasta ei puhuta ja kerrota kansalaisille mitään mutta puututaan täysin epäasiallisesti muiden puolueiden toimintaan. Yrityshän se on tuokin saada kannatusta puolueelle. Katsotaan miten käy.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ei voi kuin sanoa että se koira älähtää keneen kalikka kalahtaa. On se niin herkkää on se niin herkkää.
IPU kannattaa ja ajaa Suomen eroa Eusta ja eurosta, mitä nopeammin sen parempi.
Omalla rahalla tulevaisuuteen. Oma keskuspankki on avain Suomen tulevaisuuden menestykseen. Ei kuitenkaan piikki auki vaan keskuspankkirahoitusta harjoitetaan niinkuin Suomessa on eräitä poikkeuksia lukuunottamatta aina harjoitettu periaatteella Joustavuus ja Kurinalaisuus.
Suomen on siirryttävä 100% energiaomavaraisuuteen niin nopeasti kuin mahdollista. Tämä on mahdollista yhdistelemällä erillaisia energiantuotanto malleja. Pääpaino tulevaisuudessa on oltava energiatuotannon hajauttamislla eikä keskittämisellä.
Suomi ei tule eristäytymään vaan tulee toimimaan aktiivisesti kansainvälisen kaupan harjoittajana. Toisin sanoen Suomi tulee harrastamaan multilateerista ja tarvittaesssa bilatelaarista kauppaa enemmän kuin tällä hetkellä.
Suomen omavaraisuusaste on nostettava nykyisestä n7% tasosta vaiheittain takaisin 80-luvun lopussa vallinutta n45% tasoa.
Suomeen on perustettava perustuslakituomioistuin.
Sitovat kansanäänestykset kansakunan kannalta tärkeistä kysymyksistä.
Verotuksen painopisteen muuttaminen niin että veroja maksavat suhteessa enemmän ne joilla on parempi veronmaksukyky.
Tässäpä nyt muutama tähän alkuun…
Ilmoita asiaton viesti
Happy voting!
Katso musiikkivideo nuorten kannustamiseksi äänestämään eurovaaleissa ja tunnista europarlamentaarikot! (Sampo Terho lienee ovelasti naamioitunut.)
http://www.happyvoting.eu/
Sivustolla on myös suomenkielinen osio, mutta siellä ei ole vielä yhtään kommentteja tai keskusteluja (itse en kuulu ikäryhmään).
http://www.youngvoters.eu/fi
Ilmoita asiaton viesti
Videolla vedotaan laajaan ryhmään kansalaisia. Jopa aivan alastomatkin pyritään saamaan äänestyspaikalle. 😀
Ilmoita asiaton viesti