"Vahvan euron politiikka" – pakotettuna?

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt puhua euron ulkoista arvoa alas. Päällisin puolin kurssin vajottava verbaalinen akrobatia on epäonnistunut vain harmillisten takaiskujen, kuten syöksykierteessä olevan inflaatiolukujen vuoksi. Draghi on kertonut muutamaankin otteeseen, että hän kyllä tietää, mikä voisi tepsiä alhaiseen inflaatioon ja ylikorkeaan euron kurssiin. Hän ei vain ole tehnyt juuri mitään. Saksa ei halua, ja käytännössä Suomenkin saama epäsopiva rahapolitiikka tulee Saksan keskuspankilta annettuna.

Mutta jos venytetään tarkastelujaksoa hieman pidemmälle historiaan huomaamme, että ylivahvan euron kurssi on itse asiassa hakemalla haettu tila. Kääntäessämme katseet kesään 2012, jolloin euroalueen repeämisen pelko oli valloillaan, oli euron ja Yhdysvaltain dollarin välinen kurssi noin 1,2 – melko sopiva Suomelle. Samaan aikaan Espanjan ja Italian valtiolainojen menekki oli niin heikkoa, että niiden jälkimarkkinakorot kohoilivat rajusti.

Sain aiemmin moitteita siitä, että katselin jälkimarkkinoita, enkä itse lainaemissioita. Jälkimarkkinoiden korot kertovat kyllä melko hyvin sen, mikä on maan senhetkisten liikkeellelaskemien velkakirjojen kuponkikorko. Esimerkiksi Kreikkaa ei kiinnostanut lähteä laskemaan liikkeelle pitkäaikaista velkaa jälkimarkkinakorkojen huiniessa toisessakymennessä prosentissa.

Sitten Draghi piti kuuluisan puheensa Lontoossa, ja tilanne kääntyi. Luottamus euron pysyvyyteen koheni, euroalueen rahoituslaitokset tarvitsivat taas euroja ostaakseen reunamaiden velkakirjoja. Pörssikurssitkin lähtivät kohoamaan. Nämä ovat indikaattoreita, että valuuttakin vahvistuu. Ainoastaan pohjimmainen syy on eri kuin tavallisesti. Tavallisestihan pörssikurssit kohoavat hyvin sujuvan talouden siivittämänä, mutta nyt euroalueella oli vain toinen syy. Talous on edelleen kuralla, mutta luottamus säilyy. Euron kurssi nousi kuitenkin näiden markkinatorien rallien myötä. Varmistuksen teki EKP, jonka rahapolitiikka oli suhteellisesti kireämpää kuin muiden suurien keskuspankkien.

Espanjalla ja Italialla on nyt historiallisen alhaiset lainakorot. Esimerkiksi Espanja joutui maksamaan valtiolainastaan paljon enemmän 8 vuotta sitten, kun sen työttömyysluvut olivat kirkkaasti alle 20 prosentin. Tämän pitäisi havainnollistaa, miten poikkeuksellisesta rallista on kyse, ja miten tyhjän kuvitelman päällä se oikein lepääkään.

Entä deflaatiouhka – onko se nyt vain jokin sivujuonne vai kuuluuko se osana tähän? Draghihan totesi, että inflaatioluvuista on leikkaantunut jopa puoli prosenttiyksikköä euron korkean arvon vuoksi. Sekään ei tosin antanut Saksalta lupaa lähteä toimiin.

Deflaatiouhka on muodostunut siitä syystä, että inflatorisen kehitykseen pohjautuva liikepankkien luottojen tarjonta on tyrehtynyt. Samalla, kun euromaiden päättäjät ovat naama punaisena vaatineet pankeilta lisää puskureita ja pääomia taseidensa vahvistamiseen, niin istu ja pala: pankit ovat tehneet niin! Tosin jokainen tähän tarkoitukseen kerätty euro on poissa luototuksesta. Samalla valtiolainojen tankkaus on tuntunut riskittömämmältä tavalta tehdä bisnestä.

Mutta eikö se ole ihan hyvä asia, että saadaan pankkitoiminta tervehdytettyä? On toki, se olisi ollut vain paljon nopeampaa, jos ongelmallisten pankkien kohdalla ne oltaisiin voitu antaa kaatua. Nyt kahden stressitestin jälkeen on luvassa sitten se ihan oikea stressitesti. Nyt on yritty sovittaa sääntöjä, että portugalilainen virkamies saisi tulla Saksaan ja pistää paikallisen pankin kiinni. Pankkiunionin mukaan näin pitäisi saada toimia. Nyt vain Iso-Britannia on ilmoittanut, että maan keskuspankin haluttaisiin kyllä jatkossakin toimia keskuspankin mandaatilla, eikä sitoutua tähän mannereurooppalaiseen mielivaltaan, jossa keskuspankin ainoa tehtävä on istua käsiensä päällä – oli rahapoliittinen tilanne kuinka hullu tahansa.

Todellisia ratkaisuvaihtoehtoja ei ole kovin montaa. Nyt puhalluksissa oleva velkakirjakupla on käsittämättömällä tasolla, enkä usko euroalueen kestävän sen puhkeamista. Jos euron kurssi lähtisi ropisten alas niin samalla kärsisivät myös euromaiden velkakirjojen tankkausoperaatiot. Kupla voisi puhjeta, varmaksi en osaa tietenkään sanoa. Ja jos taas euron kurssi ei tule alas niin täälläkin vientiteollisuus ja sisämarkkinat ovat ihmeissään. Se tietää lisää ”rakenteellisia uudistuksia”, kuten nyt lapsilisäleikkauksia ja sen sellaista.

Yritysten rahoituskentässä n. 75 prosenttia tulee pankeilta. Jos pankit haluavat keskenään puhalella valtiolainojen velkakirjakuplaa niin silloin yritysten tulee saada rahoitusta toiminnalleen muuta kautta. Tarvitsemme toimivammat pääomamarkkinat, joihin kuuluu ainakin yrityslainojen ja osakepääomamuotoisten yritysten lisääntyminen. Tilanne on euroalueella niin surkea, että yritykset ovat lähteneet hakemaan rahoitusta rapakon takaa.

Tässä nyt oma vastaukseni näille ”euro on tuonut vakautta” -mantraajille. Tällaisesta cocktailista täällä on tosiasiallisesti kyse. Vaikka harvojahan tosiasiat vielä tässä vaiheessa kiinnostaa. Sen aikakin tulee kyllä. Vahvan valuutan politiikkaa on Suomessakin kokeiltu – joskin vähemmän menestyksekkäästi – n. 25 vuotta sitten.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu