Voiko talouskuplien syntymistä hillitä?

Talouskuplien voidaan
todeta olevan tavalliselle kansalaiselle sangen ikäviä ilmiöitä.
Se on sitä myös monelle pienyrittäjälle, ja sitä kautta koko
valtiolle – koska verotulot putoavat, työttömyys lisääntyy,
kulutuskysyntä vaimenee varovaisuuden vuoksi jne. Tuntuisi siis
luonnolliselta, että talouskuplien syntymistä pyrittäisiin
estämään rajuillakin otteilla. Mutta tehdäänkö niin?

Talouskuplien
haitallisuuden ymmärtäminen kuitenkin hämärtyy monestakin syystä.
Vaikka yleisellä tasolla ne tiedetään haitallisiksi, niin niiden
senhetkistä olemassaoloa nähdään harvoin. Tämä saattaa johtua
luontaisesta halustamme kuulla vain hyviä uutisia. Lisäksi kuplan
huippua lähestyessä asiat tuntuvat olevan enemmän kuin mallillaan.
Elä hetkessä -tyylinen ajattelutapa luo mukavan hedonistisen
ilmapiirin, johon voi nojata kuin voimakkaaseen myötätuuleen.

Kaasu pohjassa

Olen
miettinyt muutamankin kerran, johtuuko kuplan huippua kohti
kuljettaessa leviävä hyvän olon tunne muista arkimaailmallisista
itsestäänselvyyksistä. Voimmeko kuvitella oravan laistavan jollain
lailla keräämästä tammenterhoja varmuusvarastoon talveksi, jos
terhosato onkin poikkeuksellisen erinomainen?

Entä miten toimii
kansalainen, pienyrittäjä tai suursijoittaja vastaavassa talouden
myötätuulessa? Kaikkia näitä yhdistäisi yksi keskeinen tekijä:
investoiminen. Kansalainen voi ajatella saatuaan hyväpalkkaisen
työn, että nytpä voin hakea asuntolainaa ja muuttaa omaan tai
suurempaan asuntoon. Yrittäjä investoi laajentaakseen toimintaansa.
Sijoittajan mielessä liikkuu paitsi pääoman kasvattaminen, myös
varautuminen siihen, ettei tätä onnelaa jatkukaan ikuisesti. On
taottava silloin, kun rauta on kuumaa. Tai on kerättävä
tammenterhot talteen silloin, kun niitä on.

Miksi siis kannattaisi
ehdoin tahdoin ”downshiftata” silloin, kun menee hyvin? Tämä on
talouskuplien ehkäisemisen kannalta varsin hankala yhteensovitettava
asia.

Investointien hajautuksen etu

Yksi
asia kuitenkin erottaa sijoittajan, pienyrittäjän ja
asuntolainaisen kansalaisen merkittävästi toisistaan, ja se on
investointien hajautus. Kansalainen on sitonut investoitinsa
kirjaimellisesti seiniin, yrittäjä taas oman firmansa tuotannon
kasvattamiseen tai tehostamiseen.

Sijoittaja sen sijaan
ostaa hieman osakkeita, jonkun verran valtiolainoja ja jonkin verran
vaikka jalometalleja, kuten kultaa.

Kun kupla puhkeaa käykin
niin, että asuntovelkainen kansalainen menettää työpaikkansa,
yrittäjä myyntitulonsa kysynnän hiipumisen kautta. Molemmille jää
kuitenkin velat niskaan. Sijoittajalle käy todennäköisesti
suhteessa paremmin. Osakkeiden arvo voi pudota, mutta aiemmin
matalatuottoisten valtiolainojen arvo, sekä kullan hinta nousee.

Kenen on vastuu?

Toinen
ongelma talouskuplien ehkäisemisessä on se, että harva pystyy
selkeästi sormella osoittamaan sen, minkä vuoksi asiat menivät
pieleen. Ei ole helppoa löytää sitä ”syyllistä”. Usein
tulilinjalle joutuvat tietysti politiikot, hehän päättivät tehdä
sellaisia ratkaisuja ja päätöksiä, jotka johtivat katastrofiin.

Tässä vaiheessa
helposti unohtuu se luontainen taipumus kuulla ja nähdä hyvien
asioiden tapahtuvan. Meillä on myös ratkaisukeskeinen ajattelutapa:
jos jokin häiriö tai ongelma tulee eteen, siihen keksitään kyllä
ratkaisu. Tällä mentaliteetilla edettiin esimerkiksi olympiadi
sitten. Ajateltiin, että ratkaistaan Kreikassa leimahtanut
velkakriisi kertaheitolla. Kuvittelimme itsestämme liikoja.
Rauhoittavat, mutta määrätietoiset, puheet siitä, että
politiikoilla on tarjota valmis ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan
edesauttoivat kuvittelua, että kohta taas kaikki on hyvin. Koska me
vain halusimme niiden olevan hyvin.

Me emme halunneet kuulla
niitä, joiden mielestä ongelma oli liian suuri; että me haukkaamme
suuremman palan kuin jaksamme niellä. Edes tosiasiat
eivät saaneet mieltämme kääntymään riittävästi. Esimerkkinä
toimivan velkakriisin kohdalla ei tullut kuuloonkaan, ettäkö me
sanoisimme tämän olevan liian suuri juttu meille, ja että emme ole
tässä sopassa mukana siitä syystä.

Olisimme aivan hyvin
voineet kieltäytyä tästä. Emme me olleet pumppaamassa tätä
kuplaa, kuten ylläolevan linkin grafiikasta käy hyvin ilmi. Tämän
lisäksi meillä oli EU:n sopimukset puolellamme: että me olemme
vastuussa omasta taloudestamme, emmekä muiden. Meidän päättäjät
vain halusivat esiintyä Euroopan toreilla kiiltävissä
panssareissaan olevina ritareina, jotka pelastavat neidot ilkeiden
velhojen kynsistä.

Tämän jälkeen
vastuukysymyksessä tuli seuraava mielenkiintoinen vaihe: meidän
eduskuntavaalit. Siinä aika selkeästi myönnettiin vastuuvapaus
toimitulle linjalle, ja niinpä sama linja jatkui. Koska me halusimme
asioiden palaavan taas nopeasti uomiinsa.

Laitetaan tähän vielä
inhorealismin huipuksi hieman lisää tosiasioita: vuonna 2012
taloutemme pakitti 1,4 prosenttia ja vuonna 2013 yhden prosentin.
Valtiomme velkataakka on kasvanut huimasti, koska yksityisen puolen
veropurot ovat ehtyneet.

Median osuus

Koska
toimitan talousuutisia, koen välttämättömäksi tutkia myös oman
alani osuutta. Onko jaettu informaatio ollut kattavaa? Nimittäin jos
informaatio on kovin yksipuolista, syntyy helposti tilanne, jossa
näkemysten muodostaminen voi vääristyä.

Tuoreimpana esimerkkinä
voisin nostaa nyt kohistun Kreikan paluun pitkäaikaisille
velkakirjamarkkinoille. Aiheesta oli saatavilla uutisia 10.4. kuluvaa
vuotta.

Allekirjoittanut aloitti
jo varhain aamulla pohtimalla,
että käsillä on aivan älytön euromaiden joukkovelkakirjojen
arvostuskupla. Yleisradio puolestaan katsoi iltapäivällä
parhaakseen hehkuttaa
asiaa seuraavasti: ”Lainojen myynti markkinoilla on merkki
siitä, kuinka sijoittajat luottavat Kreikan talouden kehittymiseen.
Samalla se merkitsee myös sitä, että sijoittajat uskovat yhä
enemmän siihen, että Euroopan talouskriisin helpottuu.

Pari tuntia Yleisradion
jälkeen arvostettu talouslehti Financial Times puolestaan uutisoi
alan vaikuttajien pelkäävän, että euromaiden lainapaperit ovat jo
yliarvostettuja. FT:n aikaleima on brittien aikaa.

Monet suomalaiset ovat
tuoneet nimenomaisesti esille Yleisradion uutisen. Ajattelin kysyä,
että mitäpä luulette: kumpaa julkaisua sijoittajat enemmän
lukevat, Yleisradion vai FT:n uutisia?

Toivottavasti näistä pohdinnoista on apua hakiessa vastauksia siihen, voidaanko talouskuplia ehkäistä tai edes hillitä. Ja mikäli voidaan, niin minkälaisia toimenpide- ja ajattelutavan muutoksia se oikein vaatiikaan. Nimittäin tähän asti kuplia on syntynyt, ja viimeisin poksahdus oli lähellä vuoden 2012 kesällä, kunnes päätettiin pumpata kuplaa vielä hieman suuremmaksi.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu