Kansa ei puhunut – pulinat jatkukoon

Edustuksellisen demokratiaan idea pakostakin kuuluu se, että kansalaiset valitsevat joukostaan edustajat, joiden perusteita voi kuka tahansa vain arvailla. Ideaan kuulunee myös se, että valintakriteereissä ehdokkaita haastatellaan ja hahmotetaan heidän taitoaan luoda perusteltuja näkemyksiä. Koska me haluamme itsekin tehdä – tai ainakin kuvitella tekevämme – tarkkaan harkittuja näkemyksiä niin tällöin ehdokkaan näkemystenkin tulee olla samat kuin mitä häntä äänestävällä.

Ja kun oikein haluamme oikoa niin loppujen lopuksi riittääkin vain se, että ehdokas on samaa mieltä kanssamme, emmekä jaksa perehtyä niihin perusteluihin. Ne ovat tylsiä, get on with it! Jokaisen äänioikeutensa käyttäneen defenssien tulisi nyt nousta pystyyn ja esittää vastaväite, että minähän ainakin kuuntelen perustelut. Niin varmaan. Niinhän me kaikki. En minä, mutta pojat.

Törmäsin viime aikoina lämmenneeksi kestohitiksi nousseen Nato-jäsenkeskustelun osalta väitteeseen, jossa kansa on ”niin tyhmää”, ettei se saa päättää näin tärkeästä asiasta. Oletetaan, että se kansa on todella näin ”tyhmää”. Tällöin se ”tyhmänä” valitsee myös ”tyhmät” edustajat, jotka arvattavasti sitten tekee yhtä ”tyhmän” ratkaisun ja päätöksen.

Politiikoilla on nykyisin ihmeellinen tarve hyssytellä. Ikäänkuin varotaan omia mielipiteitään. Joku suuttuu. Nyt on tilanne jo sellainen, että ”suututaan” siitä, ettei mielipiteitä heru edes puristamalla. Ja jos niitä vielä tuleekin, niin ne tulee muiden toimesta väritetyksi tarkoituksellisen väärällä värillä. Tämä kaikki hämmentää, ja työntää luotaan äänestäjät. Kansa vaikenee. Kansa ei tule puhumaan – joten pulina jatkuu. Viime europarlamenttivaaleissa ääntään käytti surkuhupaisat 40,3 prosenttia äänioikeutetuista.

Yksi tällainen väritysesimerkki on yrittää sovittaa väen vängällä Perussuomalaisten ylle ”EU- ja euromyönteistä” viittaa. Ja kun se ei sovi, niin kylkeen tarjotaan jotain kyseenalaista ”faktaa” ja sitten puku onkin valmis. Näin siitä huolimatta, että puoluejohtoa myöden on ilmaistu, että taloudellisessa mielessä eurossa ei ole järkeä, mutta ”poliittinen hinta” – eli Suomea syytettäisiin euron hajoittamisesta, vaikka se ei ansaitsekaan olla pystyssä aiheuttamassa kurjuutta miljoonille eurooppalaisille – on liian korkea, jotta voisimme lähteä yksin pois.

Tätä ei kuunnella. Ei edes haluta kuunnella. Halutaan vain sovittaa sitä viittaa. Jos tässä ajatellaan meidän kaikkien etua ja otetaan se poliittinen riski niin en minä voisi taata, etteikö meitä syrjittäisi, saarrettaisi tai vaikeutettaisi elämäämme monella muilla eri keinoin.

Euroeroasiassa voidaan edetä suuremman yhteisymmärryksen vallitessa. Ja kyllä se tulee, aika ei ole vain valitettavasti vielä tarpeeksi kypsä. Kyllä euroerosta puhutaan muuallakin. Tähän yhteisymmärrykseen päästään, kun perustellut näkemykset alkavat näkyä ihmisten arjessa. Tietysti se olisi ideaalitilanne, ettei tarvitsisi mennä niin pitkälle ja päästää tilannetta niin pahaksi.

Minusta puolue on harvinaisen selkeästi sanonut, miten se tilanteen kokee. Perustellusti. Muiden perusteluista en oikein osaa sanoa. Kun PS vaati jo heti kriisin alussa, että Kreikan velkoja pitää saneerata niin muut sanoivat, että se tuhoaa aivan kaiken. Sitten kitkuteltiin hetken aikaa, kunnes oli pakko jo leikata Kreikan velkaa. En nyt sanoisi, että nämä muiden maalaamat uhkakuvat ovat kuitenkaan toteutuneet. Ne eivät olleet perusteltuja, ne olivat mielikuvaväritteisiä pelotteluja.

Voidaan väittää, että eipä ”europessimistienkään” uhkakuvat ole toteutuneet. Ei vielä olekaan. Kriisiä ei olla kuitenkaan selätetty, ja tämän nyt näkee vaikka ohimollaan työttömyysluvuista. Sen näkee monen maan bkt-luvuista – ne ovat monella maalla yhä alle kriisiä edeltävää huippua, ml. Suomi. Aiempi 90-luvun lamakin oli muutamassa vuodessa taittunut ja kriisiä edeltänyt huippu tavoitettu.

On täysin älyllisesti epärehellistä väittää, että kriisi on selätetty samalla, kun täällä Suomessakin tehdään paniikkiliikkeitä yhä vellovan talouskriisin kourissa.

Eivät ne hallituspuolueet nyt niin ilkeitä ole, että ne ihan piruuttaan lähtisivät lapsilisiä leikkaamaan. Siihen en minäkään pysty uskomaan.