Hekin tiesivät mitä tekivät

Aiemmin tarkastelin Seppo Tiihosen tutkimuspaperin alkuosaa, jossa käytiin lävitse suomalaisten virkamiesten selvitystyötä talous- ja rahaliitto EMU:n vaikutuksista Suomeen. Tuon alkuosion tarkastelun jälkeen oli melko ilmeistä, että poliittisen päätöksenteon harkintakyky oli pahasti pettänyt vallitsevien riskianalyysien valossa. Koska kyseessä on taloudellinen unioni, voidaan taloudellisia aspekteja pitää kuitenkin päällimmäisinä.

Suomen – luvalla sanoen pakkomielteistä – innokkuutta olla mukana rahaliitossa perustuikin turvallisuuspolittisiin kysymyksiin, jolloin taloustilanteet riskejä vähäteltiin. Nyt olemme mukana korviamme myöden yhä pahemmaksi äityvässä euroalueen velkakriisissä. Puheet ”velkakriisin helpottamisesta” ovatkin vahvasti liioiteltuja, jos ei jopa suoranaista huiputusta.

Yksi asia oli kuitenkin Tiihosen paperissa huomioitavaa. Meidän tuli ottaa valmiiksi muotoiltu Maastrichtin sopimuksen paketti, mikäli haluaisimme olle Euroopan Unionin jäsenmaa. Lähentymisaikakaudella 90-luvun alkupuolella ei tosin liiaksi muistuteltu, että koko paketti on sitten tulossa EMU:ineen päivineen.

Mutta millaista pakettia oli alun alkaen lähdetty suunnittelemaan? Se selviää tutkailemalla hieman muita eurooppalaisia tutkimuspapereita, joista nostan tämän blogin teemaksi niistä yhden: Report of the Study Group on the Role of Public Finance in European Integration, joka on suomennettuna tutkimusraportti julkistalouden roolista integroidussa Euroopassa.

Toisin kuin Suomen liittymisestä rahaliittoon tehtiin kovalla kiireellä (Tiihosen paperi) niin vastavuoroisesti muualla Euroopassa tähän on käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Nostamani paperi on peräti niinkin varhaiselta ajalta kuin vuodelta 1977. Jo silloin papereissa vilisee mielenkiintoisia näkemyksiä ”federaation esiasteesta”.

Paperissa aprikoidaan monia nykypäivinäkin esiintyviä pähkinöitä. Siinä esimerkiksi todetaan, että ”yhteisön” kulut ovat kovia rakenteellisissa, syklisissä, työvoima- ja aluepoliittisissa kysymyksissä. Siinä todetaan tulonsiirtojen tarve yhteisen budjetin kautta toteutettavaksi, jotta alueellisten tuloerojen tasaus onnistuisi.

Paperin päätavoite onkin tutkia, miten silloisesta nykytilanteesta päädytään integraation avulla ”tiivimpään unioniin” (closer union). Tällaisiä meilläkin joillain puolueilla käytössä olevilla sanoilla (tiiviimpi unioni) voitaisiin valita eri integraatiovaiheista sopiva päämäärä. ”Esiasteinen federaatio” toimisi eräänlaisena välietappina, ja lopputuloksena olisi sitten täysimittainen federaatio, joko pienellä tai suurella julkisella sektorilla.

Konfederaatiosta todetaan, että sen merkitysero itse federaatioon on vähäinen taloudellisissa kysymyksissä, vaan se on enempikin vain poliittisen sanahelinän ja oikeusjärjestelmän välistä semantiikkaa.

Tarkemmissa määrittelyissä ”federaation esiaste” olisi osapuilleen se tilanne, mikä vallitsi 90-luvun alussa. Tärkein erottava tekijä federaatiovaiheesta oli rahaliitto. Tämän jälkeen federaation kahdesta mallista voidaan valita sitten pienempi tai suurempi (federaation) julkinen sektori. Pienemmässä federaatiossa osavaltiot huolehtisi edelleen pääsääntöisesti osavaltionsa terveydenhuollosta, opiskelusta ja sosiaaliturvasta. Suuremmassa federaatiossa nekin hoidettaisiin keskitetysti.

Lukuihin on sisällytetty myös hieman lukumääriä. Esimerkkifederaatiossa 10 prosenttia kansantalouden tuotannosta voisi valjastaa yhteiseen budjettiin.

A federation with these special characteristics would facilitate creation of monetary union.

Suosittelen vahvasti kaikkia englannin kielen taitoisia suomalaisia lukemaan kyseisen paperin.

Koska vasta sen jälkeen saattaa ymmärtää, mistä johtui esimerkiksi Suomen päättäjien älytön hoppu tehdä hutiloidulta näyttänyt ratkaisu liittyä yhteisvaluuttaan ns. EU-oven kautta. Epäonnistunut rahaliitto on lyönyt syvää juopaa koko EU:n sisälle, mutta ehkä vielä enemmän euromaiden kesken, joista yhdet ovat velallisia ja toiset velkojia – kenties ymmärtämättä sitä tarmoa, jolla tähän kaikkeen hulluuteen on ryhdytty. Hulluudeksi lasken niin kesken laman aloitetun julmetun säästämiskulttuurin, velkadeflaatiopihdit ja poskettoman kokoiset yhteisvastuupaketit (syytesuojineen päivineen).

Koska vasta sitten ymmärtää, miksi miljoonat eurooppalaiset ovat jo nyt vailla työtä ja tulevaisuutta. Ja että se sama kohtalo on meitä suomalaisia odottamassa.

Vetoan myös siihen, että jakakaa ahkerasti tähän linkkiä, sillä se on pomminvarmaa, ettei Uusi Suomi sitä ymmärrä erikseen tehdä. Nauru

 

Lue myös aiempi teksti: He tiesivät mitä tekivät

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu