EU sössi itsensä – Ukraina on vain eräs seuraamus

Vasemmistoliiton Antero Eerola esittää rankan väitteen "EU:n sössineen Ukrainan". Lähes täystyrmäyksen tälle Eerolan väitteelle esittää puolestaan Jouni Snellman, joka epäilee Eerolan olevan pian merihädässä. Politiikkahan olisi hemmetin tylsää, jos kaikki olisivat samaa mieltä joka ainoasta asiasta. Ymmärsin molempien herrojen viestit, mutta jotenkin nahjustelun maku jäi tällaisesta perinteisestä porvarit vs. sosialistit tai länsi vs. itä -taistelutantereesta.

Nykymaailmassa nimittäin puheenjohtajuus on rahalla. Oliko EU:lla samanlaista hinkua lähteä viemään demokratiaa, kuten Yhdysvallat sitä lähti mm. Irakiin viemään – tarpeen tullessa oltaisiin palattu vaikka kivikaudelle asti harjoittelemaan demokratian kulttuuria? Sitä tuskin saamme tietää. The Wall Street Journal kirjoittaa, että Eurooppa ei ole päässyt Yhdysvaltain kanssa yksimielisyyteen kukkoilevan Venäjän edessä tehtäviin talouspakotteisiin. Syy on se, että Eurooppa pelkää potkaisevansa omaan nilkkaansa.

Euroopan päänsärky on tietysti Venäjältä tuleva energia. EU:ssa 30 prosenttia – Suomessa jopa kaikki – maakaasusta tulee Venäjältä. Talousaikakausilehti The Economist kirjoitti hiljattain kattavan artikkelin siitä, mitä energiariippuvuus Venäjästä merkitsee Euroopalle. Vaihtoehdot käytiin kulutuksen sääntelystä vaihtoehtoisiin toimittajiin. Esimerkiksi kivihiilellä ei voida korvata enää paljoa, koska sopivia joutilaita voimaloita ei ole riittävästi.

The Economist laski, että vaihtoehtoisten mallien hakeminen – mikäli Venäjä aikoisi sulkea hanat Eurooppaan – aiheuttaisi energialaskun merkittävää kallistumista. Sitä pitäisi lähteä nokittelemaan mm. Japania nesteytetyn maakaasun (LNG) hinnoissa.

Samainen lehti kirjoitti jo vuonna 2007, että energiariippuvuus on EU-päättäjien murheena, ja että vaihtoehtoja mitataan. Mutta sittenhän EU-johtajille onkin tullut lukuisasti muuta ajateltavaa.

Ja rahaa Euroopalla oli? Eurooppa on nyt jo useamman vuoden käyttänyt kallisarvoista aikaansa vatvomalla melko lailla tuloksettomasti omaa pankkikriisiään. Se on lyönyt syvän juopan Euroopan sisälle ja jakanut maat kahteen pääkastiin: velallisiin ja velkojiin. Eripura näkyy erittäin selkeästi mm. siinä, miten toimia Venäjän ja Ukrainan kriisissä. Yhdet pelkäävät katukuvassa panssarivaunuja, toiset teollisuuden ja kotitalouksien energialaskuja.

Mikäli Euroopassa oltaisiin se pankkikriisi ratkaistu jo alkuvuodesta 2010 kriisin leimahtaessa ilmiliekkeihin, niin EU olisi nyt paljon paremmassa iskussa. Ehkei meillä olisi yhteistä valuuttaa enää, mutta EU-maiden talous olisi terveemmällä pohjalla, ja Ukrainan kaasulaskujen maksaminen olisi vain murto-osia siitä, mitä nyt on käytetty pankkikriisin pyörittelyyn. Esimerkiksi euromaiden julkiset taloudet olisivat säästäneet yli 200 miljardia euroa jo pelkästään toimimalla Kreikan velkojen suhteen alusta asti toisenlaisella tavalla.

Venäjän Putin on vain opportunisti. Eurooppa on heikentänyt itse itsensä, ja ukrainalaiset alkoivat mullitella. Krimin niemimaa koepalana paljasti Euroopan kortit. Ne olivat umpisurkeat.

Vaan en minä Eerolan jeesustelustakaan pidä. Sitä on Vasemmistoliitto ollut melkein kolme vuotta tahkomassa tätä pankkikriisiä vasemmiston tapaan tuloksettomasti EU:n ytimissä, ja nyt kun käpälämäki on löydetty huudellaan EU:n olleen se sössijäosapuoli.

Tavallaan itsekritiikki on aivan ihailtavaa, mutta Vasemmistoliitolla meni kolme vuotta kadoksiin, sillä ennen eduskuntavaaleja keväällä 2011 heidän puheenjohtajansa Paavo Arhinmäki ymmärsi varsin hyvin, että kyseessä on pankkikriisi. Vasemmistoliiton Jussi Saramo käy kertomassa, että vaihtoehdon löytää vasemmalta. Olisi sangen piristävä ja raikas uudistus Vasemmistoliitossa, jos se vaihtoehto olisi myös vaalipäivien jälkeen olemassa.