Euro ja rautakangen notkeus
Kuvittele mielessäsi rautakanki, siis sellainen noin puoltoistametrinen painava keihäsmäinen suora tanko. Kuvittele pitäväsi sitä kädessäsi. Ota nyt askel vasemmalle. Sitten astu portaita pitkin yhden askelman verran ylös. Kädessäsi oleva rautakanki liikkui mukanasi vasemmalle, sitten se kohosi mukanasi askelman verran. Se tapahtui vieläpä niin, että rautakangen molemmat kärjet tekivät tismalleen samat manööverit. Jos nimittäin rautakangen taaimmainen pää olisi jäänyt paikoilleen niin rautakanki olisi venynyt.
Sanotaan, että rautakangen kärkien sijainti koordinaatistossa toisiinsa nähden pysyi samana. Niiden suhteellinen etäisyys ei muuttunut, vaikka kanki liikkuikin mukanasi.
Tätä voidaan varmastikin pitää aivan itsestäänselvänä, jopa naurettavan triviaalina tietona. Mutta kun rautakankien päät vaihdetaankin vaikka kahden eri valtion kilpailukyvyksi niiden tehdessä molempien tismalleen samat liikkeet, niin kyseessä onkin niin mystinen ilmiö, etteivät sitä hoksaa edes kouluja käyneet keskuspankkiirit, politiikoista nyt puhumattakaan!
Mitä samoja liikkeitä sitten tehdään? Ajatellaanpa vaikka keskuspankin korkotason muutosta. Voidaan ajatella, että jos "korkotasoa nostetaan" niin rautakangen analogiassa astumme sen askelman ylös. Jos siis molemmat maat nostavat yhtä aikaa korkotasoaan niin niiden suhteellinen sijainti toisiinsa nähden säilyy ennallaan, eli sama tilanne kuin rautakangen kanssa kävi.
Kysymys kuuluukin sitten, että voidaanko rautakangen kärjet vaihtaa noin vain kilpailukykyyn, ja liikuttaako esimerkiksi korkotason muutos näitä millään lailla? Sitä sietääkin tarkastella.
Korko on velkarahan hinta. Jos korkotasoa nostetaan se tarkoittaa, että raha käy kalliimmaksi. Ajattele vaikka asuntolainaa: otatko mielummin asuntolainan alhaisella korolla, vai korkealla korolla? Todennäköisesti alhaisella, etkä tee valintaasi varmastikaan summanmutikassa, vaan harkitset sitä, kumpi vaihtoehto sinulle tulee huokeammaksi. Korko määrittelee myös pääosin inflaation: mitä halvempaa rahaa on, sitä enemmän sitä lainataan ja rahamekaniikan mukaan sitä suurempi inflaatio.
Hinta on taas tekijänä kilpailukyvyssä. Tuotantoon tarvitaan jonkinlainen panos, ja ulos tuleva tuotanto kertoo, onko toiminta kilpailukykyistä. Jos panos on tuotantoa pienempi, toiminta on kannattavaa. Ja mitä enemmän tuotanto on panosta suurempi, sen kannattavampaa toiminta on – siis kilpailukykyisempää. Huomioi, että tuotanto tarkoittaa tässä yhteydessä tuotannon arvoa. Se voi siis olla vähän, mutta laadukasta ja siten kalliimpaa. Se voi olla myös paljon ja heikkolaatuisempaa tuotantoa.
Yrittäjälle tämä panos on hinta. Aivan samalla tavalla yrittäjä pyrkii ostamaan rahaa silloin kun se on halpaa. Ja jos rahan hinta on kahdelle erille kloonatulle yrittäjälle erilainen niin näiden välille syntyy kannattavuuseroa. Kloonatulla yrittäjällä tarkoitan, että he tekevät samaa tuotantoa, samoin menetelmin, samoin kojein ja yhtä osaavien työntekijöiden avulla.
Se, kummalle yrittäjälle raha on siis huokeampaa saa nopeammin lainansa maksettua ja saa kerättyä paremmin voittoa.
Tästä voidaan päätellä, että korkotasolla on merkityksensä ja ne sopivat siksi vallan hyvin rautakankianalogiaan.
Ja nyt seuraa se varsinainen uutispommi: jos meillä on maa nimeltä Saksa, ja maa nimeltä Suomi ja me toteamme, että "Saksa on kilpailukykyisempi kuin Suomi" ja sijoitamme niiden kilpailukyvyt koordinaatistoon ja katsomme kun EKP nostaa tai laskee korkoa niin Suomen ja Saksan kilpailukyvyt liikkuvat tismalleen samoja liikeratoja, eikä toisen etumatka kuroudukaan umpeen.
Tämä on ongelma. EKP ei voi tehdä mitään parantaakseen Suomen suhteellista kilpailukykyä Saksaan nähden. Ainoastaan se rahapoliittinen toimenpide auttaisi eron kutistamiseen, että Saksan korkotaso nousisi Suomeen nähden.
Tai jos meillä on Kreikka ja meillä on Suomi ja me toteamme maiden inflaatiolukujen olevan erit (eli rahan kysynnässä on poikkeama) ja EKP tulee inflaatiomandaattinsa kanssa mukaan: tavoite olisi 2 prosentin inflaatio. EKP voi nostaa korkotasoa hillitäkseen inflaatiota, tai se voi laskea sitä vauhdittaakseen inflaatiota.
Olemme jälleen ongelmissa. Millään EKP:n korkonäpertelyllä (perinteinen rahapolitiikka) ei voida saada inflaatiolukujen – kuten ei myöskään maiden välisten kilpailukykyerojen – juopaa kurottua umpeen, koska joka liikkeellä molempien maiden inflaatio tai kilpailukyky liikkuu samalla tavalla, saman määrän. Jos siis Kreikan n. -1,5 prosentin inflaatio pitää muuttaa 2 prosentin inflaatioksi niin Suomen inflaatio menee yli, ja jollain muulla maalla vielä enemmän. Ne maat hermostuvat. Ne sanovat, ettei näin saa toimia.
Tulen jatkossa käymään lävitse, miksi Kreikan ja Suomen inflaatioluvut ovat erilaiset. Eihän niiden pitäisi olla, sillä euron myötähän euromaiden talouksien piti yhdentyä, mutta kaikesta huolimatta meillä onkin tällaisia eroja, joita ei voidakaan keskitysti EKP:n kautta – sen sääntöjen mukaisesti – hoitaa.
”Korko on rahan hinta”
No ei – korko ei ole rahan hinta.
Korko on v e l a n hinta.
Iso ero!
Äläkä unohda – kaikki velka ei ole rahaa, mutta kaikki raha on velkaa.
Mietihän tuota…
Ilmoita asiaton viesti
Yksinkertaistamista ei sovi koskaan unohtaa. Sitä on yleisölehtereillä kuitenkin porukkaa, joiden mielestä rahaa ei tarvita mihinkään, sillä ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa, keskuspankit voisi (ilmeisesti seuraamuksitta) takoa uutta rahaa keskuspankilleen aina kun politiikot juokseviin kuluihinsa jotain tarvitsevat jne.
Ilmoita asiaton viesti
’Rautakangen vakaus’ olisi ollut ehkä osuvampi otsikointi?
😉
Kun korko on velan hinta, rahan hinta on inflaatio. Ja tämäntyyppisessä esimerkissä oletan, että kärjistäminen ja yksinkertaistaminen on joka tapauksessa sopivaa. Valitettavan harvoin Lehtinen kommenttejasi on näkynyt viime aikoina.
Ilmoita asiaton viesti
Notkeat rautakanget tuosta noin vain hoitavat euromaiden väliset kilpailukykyerot kondikseen.
Olen itse asiassa miettinyt sitä, että kun aikanaan konvergenssikriteereissä inflaatio oli yhtenä tekijänä, niin sehän voisi aivan hyvin nyt olla eurosta erottava tekijä? ”Käyttäkää omianne, kunnes olette taas putkessa”.
Ilmoita asiaton viesti
Huomaa, että Maastricht- ja vakaussopparikriteerit ovat epäsymmetrisiä. Mitään toimia ei seuraa Brysselin suunnalta, jos inflaatio on nollassa, mutta jos se on yli kaksi, aijajai. Vastaavasti iso vaihtotaseen ylijäämä vs. alijäämälimiitit eivät ole symmetrisiä.
Koska järjestelmä on tehty tiettyen ”tahojen” ehdoilla..
Ilmoita asiaton viesti
En vain ymmärrä niiden maiden päättäjiä, jotka antaa edustamansa kansan virua velkadeflaatiossa tekemättä asian eteen yhtään mitään – jos nyt tilanteen pahentamista ei lasketa mukaan.
Vielä vähemmän ymmärrän näiden maiden kansalaisia, joiden mielestä nyt on sitten vissiin vaan lusikoitava talouskurilääke, vaikka henki menisi. En keksi mitään muuta syytä kuin ymmärtämättömyyden. Ja siitä pohdinkin, että onko se tarkoituksellista, että Suomen tenavat pänttäävät pakkoruotsia, eikä pakkotaloustiedettä?
Nimittäin nehän saattaisivat ymmärtää jotain kuvion toiminnasta, ja vaatia kuskeja vaihtoon. Mutta pakkoruotsin naperot saavat tirskua kun vanhat sedät ja tädit sönkkää jotain sekavaa vaalipaneelissa sillä pakkoruotsillaan.
Sirkushuveja.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti kansantalouden ymmärtäminen on melko vaikeaa. Paljon riippuu siitä, miten makron perusteet opetetaan. Minulle siitä seurasi sellainen juppihippipunkkari-hetki. En samaistunut sijoittajaan vaan keskuspankkiiriin. Jos kukaan ei selitä sitä oikein, ihminen ei varmaan koskaan tule ajatelleeksi asiaa.
Tajusin silloin euron olevan huono juttu, mutta en tajunnut asian koko karmeutta. En ymmärtänyt kuinka karmeaan tilanteeseen inflaatiotavoitteella voitaisiin päästä, kun se venytetään niin lähelle deflaatiota, kuin mahdollista.
Useimmat eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi koko asiaa, joten äänestämällä eurosta ei päästä eroon. Se on kuin nukkuville ihmisille häkä; hajutonta, mautonta ja tappavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikeaa, mutta ei mahdotonta.
Ja siitä olen samaa mieltä, että äänestämällä tämä tuskin päättyy, että mennään kajahduksen kautta.
Uusia kajahduksia odotellessa! =)
Ilmoita asiaton viesti
Kuinkahan siinä kävisi jos edes kerran, eräänä vuonna, koko ikäluokalle yläastelaisia opetettaisiin kansantalouden alkeet oikein?
Suurimmalle osallehan se oppi suhahtaisi yli hilseen, mutta veikkaan, että sinä vuonna kylvettäisiin sellainen 1000-3000 hengen opposition siemen että Suomi ei olisi entisellään.
Ikäluokkien tyhmentäminen, pänttäys ja epäolennaisuudet ovat strategisia keinoja pitää vallasta kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämä on ongelma. EKP ei voi tehdä mitään parantaakseen Suomen suhteellista kilpailukykyä Saksaan nähden. Ainoastaan se rahapoliittinen toimenpide auttaisi eron kutistamiseen, että Saksan korkotaso nousisi Suomeen nähden.”
Se mikä kaikkien euroalueen kansalaisten pitäisi tajuta, on euron aiheuttama tarve sopeutua EKP:n rahapolitiikkaan. EKP voi toki tehdä sen helpoksi, vaikeaksi tai mahdottomaksi. Helpon raja ehkä menee jossain 4%:n inflaatiossa, vaikean 2%:n ja mahdotonta se on deflaatiossa.
Nyt haemme kovuutta alle 1%:n inflaatiolla ja valmistaudumme vastaanottamaan deflaation. Samaan aikaa naapurimaamme, jolla on oma valuutta, on vapaaehtoisesti päättänyt kokeilla deflaatiota. Maailmassa on jotain outoa, ovatko Kang ja Kodos laittaneet jotain eurooppalaisten juomaveteen.
Ilmoita asiaton viesti
Kovuutta hakiessa tulee myskihärkämäisempi olo. Bring it on, ja is that the best shot you can throw on me?
Lällärit lähtee suihkuhuoneeseen heti, kun keskuspankkiirit käyvät vähän löylyhuoneessa kokeilemassa, että kenen nahka kestää. 😀
Ruotsihan vaihtoi määritelmäänsä – nyt torjutaan asuntokuplaa. Hauska nähdä, mihin tämä johtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi on mielenkiintoinen koelabra – todiste, että Suomikin olisi oikein hyvin voinut pysytellä omassa valuutassa, olisi kärsinyt suhdannevaihtelusta vähemmän, todennäköisesti ei olisi menettänyt teollisuuttaan yhtä paljon ja olisi voinut pysytellä tukipaketointi- ja himmelöinneistä kaukana.
Toisaalta se on esimerkki, että rahapolitiikan ”oikein” tekeminen ei ole aina helppoa – USA:n esimerkin perusteella inflaation mataluus ja alhaiset korot voivat johtaa tai ainakin peittää alleen talouden ylikuumentumisen ja hintakuplat vaikkapa asunnoissa tai osakkeissa, tai yksityisen tai julkisen sektorin ylivelkaantumisen. Käytännössä kuplat eivät ilman luottoa synny.
Kuten olen pitkään jankannut, olisi ollut parempi, että Ruotsi olisi pitäytynyt inflaatiotavoitteessaan, eikä olisi keksinyt yrittää torjua kiinteistökuplaa pitämällä korkotasoa liian korkealla. Seurauksena kun ei ollut muu kuin inflaatiotavoitteesta jääminen, deflaation puolelle köpsähtäminen ja kruunun vahvistuminen.
Silti, hieman heikomminkin toteutettu kansallinen rahapolitiikka on pääsääntöisesti sopivampi, kuin ”sama lippalakki” kaikille.
Ilmoita asiaton viesti
Lopusta: voi olla. Toiset juhlivat, ettei tullut D-taloutta enää, kun tulikin D-talous tilalle.
Devalvaatiosta deflaatioon. Vähän pakkia ja veroja ja ollaankin velkadeflaation ja talouden stagflaation auvoisissa kehikoissa. Tästä on hyvä jatkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Markka-aika ja vaikkapa 1970/80-luku kertoisivat paljon oman rautakangen käytöstä. Tällainen vanha jäärä yrittää muistinvaraisesti maalailla seuraava:
Palkkojen nimelliskorotukset olivat korkeita (esim. 6-8%) inflaatio oli myös korkea (esim. 5-7%), mutta saatinhan vähitellen kiinni Ruotsin etumatkaa nimellispalkkojen osalta. Tieto kulki, koska 1968-70 Ruotsiin muutti töihin niin paljon porukkaa, että väkiluku väheni. 😀
Työttömyyden noustessa jonnekin 60.000 tienoille, arveltiin oltavan ”hätätilassa”. Nyt 300.000 työtöntä on normaalia ja tullut jäädäksen eli sote-menot ovat ”skyrocketed”. Haavikko, Keskinen ja Pietiläinen kirjoittivat oivan kirjasen ”Lamavuodesta 91 kriisivuoden 92 kautta katastrofivuoteen 93” (Art House, 1992)
YYA-Neuvostokauppa toimi kuin junan vessa eli sinne saatiin viedyksi 5-vuotissopimuksin melkein mitä vain, mitä bilateraali-vaihtokauppasopimuksiin uitettiin – vaikka 100.000 paria kumisaappaita tai Kostamuksen kaivoskaupunki – kunhan ostettiin sieltä raaka-aineita, Mosseja, Migejä ja ydinvoimaloita, ja pidettiin naamari kiinni.
Tavalliset säästökorot olivat ehkä n. 4-5% ja lainaa sai esim. 7-8%:lla. Markan arvo muihin valuuttoihin noteerattiin aamuittain Suomen Pankin ”valuuttapörssissä” ja numerot pantiin pankin ikkunoihin iltapäivällä.
Dollari oli (muistinvaraisesti) pitkään jotain 3,20 markan tienoilla, mutta euroliitäntään mennessä se taisi olla jo 5-6 mk, joten euron käyttöönoton aikoihin (2002) euro ja dollari olivat suunnilleen ”yksi yhteen” euron ollessa noin 6 markkaa.
Kyllä tuo rautakanki kuvaa oikein hyvin sitä, miten joustavassa tilanteessa olemme em. lukujen suhteissa tässä yhdentyvässä konvergenssitaloudessa.
P.S.
En kajoa tässä 1990-luvun vahvan markan puolustukseen…
Ilmoita asiaton viesti
Nykyään ei tarvitse murehtia kauppakumppaneita. Riittää se, että kuuntelee kun Draghi puhuu, ja puhuu, ja puhuu.
Katselin viimeisen 48 kk:n ajalta kotimaan salkun tilan: +47,7 prosenttia. Siis aikakautena, jolloin ollaan otettu bkt:ssa pataan pari vuotta putkeen, YT-rumba on ollut huimaa, työttömyyskin vissiin noussut, valtio velkaantunut, kansan ostovoima kaventunut jne.
+47,7%. Draghi on kova äijä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossahan eläkerahastot jäävät jo toiseksi… 😀
Ilmoita asiaton viesti
Jäävät, koska niiden salkuissa on myös kaikenmaailman Suomen tasavallan alhaista korkopaperia. Onhan niihinkin tietysti tullut arvon nousua, mutta aika lailla viimeisen 24 kuukauden aikana riskinottajat ovat tehneet tiliä.
Ulkomailta lukemat ovat vieläkin huimempia, mutta volyymit ovat valitettavasti vähäisiä. Minä kun mielummin sijoitan Suomeen. Ihan puhtaasti vakaumuksellisista syistä.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaus kommenttiini #14: kyse oli 24 kuukaudesta. Siis viimeisen kahden vuoden aikana, jos kalenterivuosi laskettaisiin nyt päättyväksi.
Sama talvi – kesät päät, eikun miten sitä sanottiinkaan?
Ilmoita asiaton viesti