Euro ja rautakangen notkeus

Kuvittele mielessäsi rautakanki, siis sellainen noin puoltoistametrinen painava keihäsmäinen suora tanko. Kuvittele pitäväsi sitä kädessäsi. Ota nyt askel vasemmalle. Sitten astu portaita pitkin yhden askelman verran ylös. Kädessäsi oleva rautakanki liikkui mukanasi vasemmalle, sitten se kohosi mukanasi askelman verran. Se tapahtui vieläpä niin, että rautakangen molemmat kärjet tekivät tismalleen samat manööverit. Jos nimittäin rautakangen taaimmainen pää olisi jäänyt paikoilleen niin rautakanki olisi venynyt.

Sanotaan, että rautakangen kärkien sijainti koordinaatistossa toisiinsa nähden pysyi samana. Niiden suhteellinen etäisyys ei muuttunut, vaikka kanki liikkuikin mukanasi.

Tätä voidaan varmastikin pitää aivan itsestäänselvänä, jopa naurettavan triviaalina tietona. Mutta kun rautakankien päät vaihdetaankin vaikka kahden eri valtion kilpailukyvyksi niiden tehdessä molempien tismalleen samat liikkeet, niin kyseessä onkin niin mystinen ilmiö, etteivät sitä hoksaa edes kouluja käyneet keskuspankkiirit, politiikoista nyt puhumattakaan!

Mitä samoja liikkeitä sitten tehdään? Ajatellaanpa vaikka keskuspankin korkotason muutosta. Voidaan ajatella, että jos "korkotasoa nostetaan" niin rautakangen analogiassa astumme sen askelman ylös. Jos siis molemmat maat nostavat yhtä aikaa korkotasoaan niin niiden suhteellinen sijainti toisiinsa nähden säilyy ennallaan, eli sama tilanne kuin rautakangen kanssa kävi.

Kysymys kuuluukin sitten, että voidaanko rautakangen kärjet vaihtaa noin vain kilpailukykyyn, ja liikuttaako esimerkiksi korkotason muutos näitä millään lailla? Sitä sietääkin tarkastella.

Korko on velkarahan hinta. Jos korkotasoa nostetaan se tarkoittaa, että raha käy kalliimmaksi. Ajattele vaikka asuntolainaa: otatko mielummin asuntolainan alhaisella korolla, vai korkealla korolla? Todennäköisesti alhaisella, etkä tee valintaasi varmastikaan summanmutikassa, vaan harkitset sitä, kumpi vaihtoehto sinulle tulee huokeammaksi. Korko määrittelee myös pääosin inflaation: mitä halvempaa rahaa on, sitä enemmän sitä lainataan ja rahamekaniikan mukaan sitä suurempi inflaatio.

Hinta on taas tekijänä kilpailukyvyssä. Tuotantoon tarvitaan jonkinlainen panos, ja ulos tuleva tuotanto kertoo, onko toiminta kilpailukykyistä. Jos panos on tuotantoa pienempi, toiminta on kannattavaa. Ja mitä enemmän tuotanto on panosta suurempi, sen kannattavampaa toiminta on – siis kilpailukykyisempää. Huomioi, että tuotanto tarkoittaa tässä yhteydessä tuotannon arvoa. Se voi siis olla vähän, mutta laadukasta ja siten kalliimpaa. Se voi olla myös paljon ja heikkolaatuisempaa tuotantoa.

Yrittäjälle tämä panos on hinta. Aivan samalla tavalla yrittäjä pyrkii ostamaan rahaa silloin kun se on halpaa. Ja jos rahan hinta on kahdelle erille kloonatulle yrittäjälle erilainen niin näiden välille syntyy kannattavuuseroa. Kloonatulla yrittäjällä tarkoitan, että he tekevät samaa tuotantoa, samoin menetelmin, samoin kojein ja yhtä osaavien työntekijöiden avulla.

Se, kummalle yrittäjälle raha on siis huokeampaa saa nopeammin lainansa maksettua ja saa kerättyä paremmin voittoa.

Tästä voidaan päätellä, että korkotasolla on merkityksensä ja ne sopivat siksi vallan hyvin rautakankianalogiaan.

Ja nyt seuraa se varsinainen uutispommi: jos meillä on maa nimeltä Saksa, ja maa nimeltä Suomi ja me toteamme, että "Saksa on kilpailukykyisempi kuin Suomi" ja sijoitamme niiden kilpailukyvyt koordinaatistoon ja katsomme kun EKP nostaa tai laskee korkoa niin Suomen ja Saksan kilpailukyvyt liikkuvat tismalleen samoja liikeratoja, eikä toisen etumatka kuroudukaan umpeen.

Tämä on ongelma. EKP ei voi tehdä mitään parantaakseen Suomen suhteellista kilpailukykyä Saksaan nähden. Ainoastaan se rahapoliittinen toimenpide auttaisi eron kutistamiseen, että Saksan korkotaso nousisi Suomeen nähden.

Tai jos meillä on Kreikka ja meillä on Suomi ja me toteamme maiden inflaatiolukujen olevan erit (eli rahan kysynnässä on poikkeama) ja EKP tulee inflaatiomandaattinsa kanssa mukaan: tavoite olisi 2 prosentin inflaatio. EKP voi nostaa korkotasoa hillitäkseen inflaatiota, tai se voi laskea sitä vauhdittaakseen inflaatiota.

Olemme jälleen ongelmissa. Millään EKP:n korkonäpertelyllä (perinteinen rahapolitiikka) ei voida saada inflaatiolukujen – kuten ei myöskään maiden välisten kilpailukykyerojen – juopaa kurottua umpeen, koska joka liikkeellä molempien maiden inflaatio tai kilpailukyky liikkuu samalla tavalla, saman määrän. Jos siis Kreikan n. -1,5 prosentin inflaatio pitää muuttaa 2 prosentin inflaatioksi niin Suomen inflaatio menee yli, ja jollain muulla maalla vielä enemmän. Ne maat hermostuvat. Ne sanovat, ettei näin saa toimia.

Tulen jatkossa käymään lävitse, miksi Kreikan ja Suomen inflaatioluvut ovat erilaiset. Eihän niiden pitäisi olla, sillä euron myötähän euromaiden talouksien piti yhdentyä, mutta kaikesta huolimatta meillä onkin tällaisia eroja, joita ei voidakaan keskitysti EKP:n kautta – sen sääntöjen mukaisesti – hoitaa.