Ideoita inflaation piristämiseen

Eurostat julkaisi huhtikuun ennakkoarvionsa euroalueen kuluttajahintojen muutoksista. Tulos 0,7 prosenttia (muutos vuositasolla) on toki pirteämpi kuin maaliskuussa, mutta se jäi silti odotuksista. Odotukset olivat n. 0,1-0,2 prosenttiyksikköä korkeammalla. Pääsiäisen ajoittuminen huhtikuulle oli ennakoitu vaikuttavan kuluttajahintalukemiin. Tämä näkyikin selkeästi palvelujen piristymisellä, ollen jo lähellä EKP:n epävirallista tavoitetta. Valitettavasti tällaisia juhlapyhiä ei tule lisää joka kuukaudelle, ja vaikka tulisikin, myös juhlapyhien lisääminen kokisi eräänlaista "inflaatiota".

Mikä siis neuvoksi?

Saksan inflaatiolukujen odotettiin piristyvän 1,3 prosenttiin, mutta lukemat olivat pettymykseksi 1,1 prosenttia. Kilpalilukykyerot euroalueella kaipaavat tasoittumista. Se voitaisiin tehdä liittovaltion tavoin perinteiseen Robin Hood -tyyliin, jossa rikkailta jäsenmailta otetaan ja annetaan köyhille jäsenmaille. Se voitaisiin hoitaa myös jäsenmaiden välisillä inflaatioeroilla. Jos Saksan inflaatio on pari prosenttiyksikköä reunamaita korkeampi, tuo ero tasottuisi hiljalleen.

 

Yksikkötyökustannukset, palkkatasot ja vesimassat

Yksikkötyökustannukset, siis palkkataso jaettuna työn keskimääräisellä tuottavuudella, kertoo palkkatason nousun (osoittaja) nostavan yksikkötyökustannuksia. Tämä taas heikentää kilpailukykyä. Jos siis Saksassa palkkataso nousisi ja heikkojen kilpailukykyjen maissa pysyttäisiin entisellään, tuo kilpailukykyero kaventuisi. Aiemminhan reunamaissa palkat nousivat hurjempaa tahtia, ja se johti ajan saatossa tähän nykyiseen tilanteeseen.

Työn keskimääräisen tuottavuuden muuttaminen on vaikeampaa. Totta kai jokainen haluaa käyttää tehokkaita ja tuottavia menetelmiä, sekä osaavaa työvoimaa. Jos tällä ei voida kuroa eroa umpeen niin se ei johdu missään nimessä "haluttomuudesta".

Ideana nyt onkin, että reunamaat laskisivat palkkatasoaan, joka toimisi mekaniikaltaan samalla tavalla kuin että Saksassa palkkataso nousisi. Jos kahdesta lasista toiseen pitää saada — syystä tai toisesta — enemmän vettä kuin mitä toisessa on; niin se voidaan hoitaa kaatamalla uutta vettä haluttuun lasiin, juomalla siitä toisesta lasista vettä pois tai kaatamalla samaa vettä lasista toiseen.

Jos näitä vaihtoehtoja tarkastelee huomataan siinä yhtäläisyyksiä inflaatioanalogiaan. Ensimmäinen vaihtoehto on Saksan palkkatason nosto, toinen reunamaiden palkkatason lasku ja kolmantena on tulonsiirtoinen liittovaltio.

Mutta jos kokonaisvesimäärää ajattelee samalla talouden kokonaistuotantona huomataan, että veden ryystäminen yhdestä lasista vähentää veden kokonaismäärää. Talous supistuu. Lukemat löytyvät nekin Eurostatin taulukosta.

 

Inflaatio-odotusten myrkky

Veden hörppiminen on ideana johtanut ensin talouden taantumaan. Kun tuotantoa on vähennetty niin, että vain tehokkain osa väestöstä on saanut pitää työpaikkansa niin jossain kohtaa uusi pohjataso saavutetaan. Arvioiden mukaan olemme osapuilleen tässä tilanteessa, ja nyt nähdyt pienet merkit mahdollisesta talouden käänteestä voivat ollakin käsillä.

Se ei silti helpota kokonaistilannetta. Tulotasojen romahtaessa myös kysyntä vaimenee. Kysynnän sakatessa käy niin, että hintatasoon kohdistuu ennemminkin laskupaineita. Hintatason nousun hiipuminen vaikuttaa suoraan inflaatio-odotuksiin. Joissain euromaissa on jo suoranainen deflaatio. Tämä johtaa investointien lykkäämiseen, sillä "huomenna sen saman investoinnin saa huokeammalla".

Tämä puolestaan johtaa siihen, ettei talouden virkoaminen pääse odotetulle uudelle kasvulle. Inflaatio-odotusten alentuminen voi sekin lykkäyttää investointipäätöksiä, sillä yleinen talouden epävarmuus on niin suuri riskitekijä juuri nyt, ettei riskiä kannata ottaa, koska "huomenna se ei maksaisi kuitenkaan juuri tämän enempää". Varovaisuus estää riskinoton.

 

Jarrupolkimet pohjassa

Inflaatio-odotusten lisäksi taloutta painaa myös muut jarrupolkimet. Luotonanto yksityisille takkuaa edelleen. Tähän vaikuttaa myös pankeilta vaaditut pääomapuskurien nostot ja muu alaan vaikuttava sääntelyn lisääntyminen. Sitä ei varmastikaan voida pitää huonona asiana, mutta sen sivuvaikutus on huono asia talouden virkoamisen kannalta. Sitä suuremmalla syyllä päätöksenteossa tulisi huomioida toisaalla ne keinot, joilla talous saadaan takaisin tolpilleen.

Ulkopuoliset tekijät ovat nekin olemassa. Venäjän ja Ukrainan tilanne, sekä Kiinan yskiminen näin pari mainitakseni. Näillekään ei voida juuri mitään. Silloin kannattaisi keskittää toimet sinne, mille voitaisiin tehdä jotain.

Siltikin tulisi muistaa, että taloutta ei kannata lähteä elvyttämään täysin umpimähkäisesti, sillä huonojakin kohteita on aivan liiaksi tarjolla. Taloutta voi pönkittää esimerkiksi lisäämällä tehotonta (tai jopa yritysmaailmaa heikentävää!) byrokratiaa, johon tarvitaan tietysti entistä enemmän veroja. Tämä heikentää yritteliäisyyttä, sillä kukapa sitä jaksaisi rehkiä pari tuntia enempää tai suuremmalla tarmolla tietäen, että lisätyön hedelmät valuvat valtiolle, joka tekee taas saadulla lisärahalla pari estettä lisää?

Byrokratian purkaminen on pakosta edessä myös täällä Suomessa. Julkisella puolella on niin paljon turhia ja jopa haitallisia rönsyjä, joita pitää leikellä. Tästä voisin antaa The Wall Street Journalin artikkeliin linkin, jossa italialainen liikepatruuna osti 45-vuotiaana tontin, johon hän ajatteli rakentaa supermarketin. Hän sai rakennusluvat täytettyään 88 vuotta.

Byrokratian vähentäminen tulee kuitenkin suorittaa mieluusti vasta sitten, kun tästä pahimmasta kurimuksesta päästään eroon.

 

Katseet Saksaan

Mielestäni ongelmaan ei ole kovin montaa ratkaisukeinoa. Parhainta olisi, että Saksa sallisi 4-5 prosentin vuotuisen inflaation, jolloin reunamaiden kurimus hellittäisi, ja ne voisivat kuroa kilpailukykyeroa umpeen 1-2 prosentin vuotuisella inflaatiolla.

Tämä nostaisi inflaationäkemyksiä euroalueella kautta linjan, ja loisi siten houkuttimet investoida, koska nyt sen saisi vielä huokealla ja luottamus tulevaan talouskasvuun kannustaa riskinottoon.

Inflaatio-odotusten nostaminen kautta linjan todennäköisesti heikentäisi myös euron ulkoista arvoa, sillä erityisesti Saksan tuotannon "kallistuminen" aiheuttaisi tämän. Reunamaissa vaikutukset näkyisivät todennäköisesti ensin työllisyystilastojen paranemisena.

Parempi ostovoima vähentäisi myös ongelmaluottojen määrää tuntuvasti. Se parantaisi siten pankkien taseita, eikä niiden tarvitsisi laittaa joka ainoaa euroaan puskureihin, vaan rahaa olisi tarjolla myös niihin investointeihin.

Entäpä jos Saksa ei suostu? Eihän se ole tähänkään mennessä suostunut?

Vaikutukset näkyvät aneemisena talouskuntona, yleisenä tyytymättömyytenä, protestiliikkeinä, toivottomuutena ja tällä on kauaskantoisia ja vakavia seuraamuksia. Esimerkiksi nuorten pitkäaikaistyöttömyys johtaa työtaitojen vähenemiseen, sekä syrjäytymiseen. Se tulee näkymään myös väestönkasvun tyrehtymisenä, sillä biologinen kello nyt vain estää ne perheen perustamisajatukset siinä 60-70 vuoden iässä.

En usko, että näin voidaan jatkaa niin kauaa, että kilpailukykyerot euroalueella on saatu tasattua, vaan näen ennemminkin euroalueen repeävän liitoksistaan.

 


Aiheesta lisää aiemmassa kirjoituksessani, jossa kävin lävitse sitä, miksi Euroopan keskuspankki EKP:lla ei ole täsmälääkkeitä tarjolla. Tämän vuoksi pidän Saksan joustoa välttämättömänä.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu