Euro voi säilyä Suomen kustannuksella

Kaikkea ei voi saada. Tähän tokaisuun kiteytyy oikeastaan Suomen ja yhteisvaluutta euron selviäminen. Tokaisua ei kuitenkaan tule perustelluksi millään muotoa, joten lienee parempi käydä siihen käsiksi. Samalla tulee muistaa, että Suomen ohella moni muu euromaa kärsii tismalleen samoista ongelmista.

Täällä Suomessa hyvin moni taho — yritysjohtajista markkina-analyytikoihin, ja jopa poliitikoihin — on äitynyt kertomaan, miten korkea euron kurssi on haitallista. Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi piti torstaina tutun kuukausittain pidettävän tiedotustilaisuutensa. Rahapolitiikka säilytettiin ennallaan, mutta joihinkin toimiin voidaan lähteä kesäkuussa. Euron kurssi laskikin reippaanpuoleisesti, mutta pidemmältä ajalta katsottuna kyse on ennemminkin vain lievästä kuopasta. Näitä on ennenkin nähty.

"Whatever it takes" nosti eurokurssia

Draghin heinäkuun 2012 pitämä puhe Lontoossa käänsi silloisen kehityskulun ja laittoi peruutusvaihteen päälle: suunta vaihtui. Heinäkuussa 2012 euro noteerattiin 1,2158 Yhdysvaltain dollariksi. Perjantaina päästiin pienen pudotuksen jälkeen euro pääsi tasolle 1,3757 dollaria. Nykyinen euro on dollaria vastaan siis noin 13 prosenttia kalliimpi.

Draghin puhe käänsi myös reunamaiden valtiolainakorot laskuun, ja pumppasi sijoittajien salkkuihin rahaa. Nämä ovat totta kai hyviä uutisia, mutta eurokurssin kohdalla paljastuu raakuus: euroa käyttävät kaikki, mutta sijoittajat saavat kompensaationsa varallisuusarvojen kasvusta. Mikäli euron korkeasta kurssista voidaan todeta jotain perustavanlaatuista ikävää, niin lopputulemana on kansan kärsimys ja sijoittajien juhla.

Valtiotason puolella tarkastelu on vähän hankalampaa. Toisaalta maat saavat nyt todella halvalla uutta lainaa, koska sijoittajat arvelevat EKP:n käynnistävän massiivisen arvopaperien osto-ohjelman. He ovat kahmineet nämä mahdolliset ostettavat paperit itselleen odottaen tekevänsä niiden kanssa muhkean tilin. Valtiolla on kuitenkin euron kurssistakin johtuvia haasteita. Aivan niitä samoja kuin mitä kansalaisillakin on.

Vientiyrityksen tuska

Jotta korkea euron kurssin ikävä puoli tulee esille, on syytä katsoa tyypillisen vientiyrityksen tilaa. Jos kohdemaa on toinen euromaa, niin valuuttakurssin puolesta ongelmia ei synny. Suomen vienti on nyt euromaihin alemmalla tasolla. Tämä johtuu suureksi osaksi globaalista varovaisuudesta, sekä läpi euroalueen ajetusta vimmatusta säästökuurista. Suomalaiset vientiyritykset ovat siten myös riippuvaisia valuuttakursseista.

Yrityksen viedessä tavaroita tai palveluita esimerkiksi Yhdysvaltoihin, se myy tuotteensa dollareissa. Näillä saamillaan dollareilla se sitten hoitaa kotimaassa syntyvät euromääräiset kustannuksensa. Jos tulot ovat menoja suurempia, tekee yritys voittoa.

Tarkastellaan tilannetta, jossa yritys vie 1 000 kappaletta 1 000 euron tuotetta Yhdysvaltoihin. Miljoonan euron myynnillä on tarkoitus kattaa 700 tuhannen euron kulut, jotka mallin ymmärtämisen vuoksi luetaan kiinteiksi. Loput 300 tuhatta euroa on yrityksen voittoa. Aiemmin esillä olleet euron ja dollarin välisistä kursseista (heinäkuulta 2012 ja nyt) selviää, että heinäkuussa 2012 yrityksen saamat dollaripohjaiset myyntitulot olivat n. 823 tuhatta euroa ( 1 milj. € / 1,2158). Kotimaan kiinteiden kulujen jälkeen yritykselle jää n. 123 tuhatta euroa voittoa.

Tällä hetkellä tällainen esimerkkiyritys saisi myyntituloja n. 727 tuhatta euroa. Kiinteiden kulujen jälkeen yrityksen voitoksi jää 27 tuhatta. Tällä määrällä yrittäjä itse tullee toimeen, mutta vielä kesällä 2012 mukana oli kolme muutakin työntekijää. Koska muut työntekijät eivät suostuneet sadan euron kuukausipalkkoihin euron kurssin noustua, heidät oli irtisanottava tuotannollisista / taloudellisista syistä.

Tämän vuoksi Suomessa käydään poikkeuksellisen vilkasta yhteistoimintaneuvottelukautta.

Sisämarkkinayrityksellä on omat haasteensa

Yrityksen tuottaessa euroalueen sisämarkkinoilla tavaroita ja/tai palveluita, ei korkeasta euron kurssista ole välttämättä vastaavaa suoraa haittaa. Tilanne kuitenkin muuttuu oleellisesti, mikäli yrityksen tuotteilla on esimerkiksi Yhdysvalloissa tuotettu vastaava kilpaileva tuote. Erityisesti verkkokauppojen hintavertailua tekevät huomaavat eron nopeasti. Itsekin silmäilen sitä, missä valuutassa tuotteet ovat hinnoiteltu.

Otetaan esimerkki: tarvitsen vaikkapa tietokoneohjelmistoa. Yhdysvalloista saa tuotteen 1 000 dollarilla, tai Suomesta täysin vastaavanlaisen 1 000 eurolla. Dollarimääräinen ohjelmisto maksaisi minulle siten n. 727 euroa, joten tuontitavara käy mielekkäämmäksi.

Tuontitavaran huokeuden logiikka toki pätee aivan kaikkialla. Esimerkkitapauksessa ohjelmistoyhtiön pitäisi laskea hintaansa lähes 30 prosenttia, mutta mikään ei enää takaa siinä vaiheessa, että yritys olisi enää kannattava, sillä tuotannontekijäkustannuksista ei välttämättä tällaisia säästöjä löydy ilman, että palkkoja pitäisi saada laskettua. Uutisista lukemanne Bjorn Wahlroosin kommentit joustavista työmarkkinoista pureutuu juuri tähän.

Ei Wahlroos varmastikaan toivo sitä, että pääsisi ruoskimaan suomalaisten työntekijöiden palkkoja alas, mutta kuten esimerkistä käy ilmi: se on yksinkertaisesti välttämätöntä.

Yrityksillä on toki yksi oljenkorsi: siirtää tuotantonsa esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Toki työpaikat ja valtion verotulot lähtevät siinä samalla. Yrityksen omistajat saavat parempaa osakekohtaista tuottoa, joten palaamme väitteeseen, jossa kansalaiset kärsivät, mutta omistajat ja sijoittajat hyötyvät. Tässä en tee minkäänlaista "sisäänrakennettua toivetta", totean vain asian niin kuin se on.

Miksi valuuttakurssi on sitten pielessä?

Euromaiden yksittäisten jäsenmaiden tuotannollinen kunto summautuu yhteen, ja näistä muodostuu siten eräänlainen painoitettu keskiarvo. Saksan koko tuo suuremman painoarvon yhteisvaluutan kurssiin kuin mitä keskiarvoon tuo vaikkapa Kypros.

Saksan vahva talouskunto siten nostattaa muille jäsenmaille valuuttakurssin sietokyvyn rajoille, tai jopa siitä yli. Saksan koordinaatistosta katsottaessa muut jäsenmaat sen sijaan painavatkin kurssia alemmas kuin mikä se olisi Saksalle ilman yhteisvaluuttaa.

Tätä saavutettua taloudellista hyötyään Saksa ei ole kuitenkaan valmis jakamaan, vaan muiden osaksi jää pikemminkin vain kärsiä kohtuuttoman korkeasta euron kurssista.

Saksalla on toki muitakin keskeisiä etuja: sen lähialuemarkkinoilla on runsaasti enemmän ostajia kuin mitä täällä Suomessa on . Sinne on voinut siksi kehittyä teollisuudelle selkeät tuotantoklusterit, jotka vähentävät mm. toimitushäiriöitä ja logistiikkakustannuksia. Tämän lisäksi Suomeen verrattaessa talvisaikaan ei energiaa kulu teollisuushallien lämmittämiseen niin paljoa. Pieniä, suuria asioita.

Suurten asioiden joukkoon kuuluu ilman muuta nuo joustavat työmarkkinat. Esimerkiksi minimipalkkaa ei ole. 7,5 miljoonaa saksalaista tekee ns. minitöitä.

Euroajan ihanuudessa suomalaisilta on kadonnut jotenkin ymmärrys siitä, että työnteko ei riitä toimeentuloon. Tällaisesta perusprinsiipistä ei vain taida löytyä mainintaa hallituspuolueiden omista ohjelmista, saati yhteen kokoamastaan hallitusohjelmasta?

Ymmärrys ei siis ole vielä tavoittanut valtioneuvostoa. Voidaan varmasti laittaa sen piikkiin, ettei tätä "ahaa-elämyksen" mahdollistavaa aikaa ole ollut riittävästi. Vasta siinä viitisentoista vuotta.