Euroopan komission saamat talousneuvot
Euroopan ystäväksi itseään katsova Philippe Legrain kirjoittaa aiemmin tänä vuonna julkaistussa kirjassaan European Spring ratkaisuajatuksista, joilla tämä Euroopan velkakriisi olisi pitänyt lähteä ratkomaan jo kauan sitten. Kokonaan toinen asia on, että toimivatko nuo korjausehdotukset enää, sillä ratkaisu on hänen mielestään hyvin samanlainen kuin mitä PS on tarjonut: velkasaneerauksia. Nythän valtiot ovat jo ottaneet yhteiseen vastuuseen hurjan määrän epävarmoja luottoja. Legrain toimi Euroopan komission pj. José Manuel Barroson talouden neuvonantajana kolme vuotta.
Täällä ei ole mitään nähtävää!
Legrain kirjoittaa, että kriisin alettua Euroopan maiden hallitukset ovat yrittäneet estää kosmeettisilla – ja verovelvollisten maksamilla – korjaustoimenpiteillä lukuisia pankkeja kaatumasta. Tyypillinen startti näille operaatioille on ollut ongelmien olemassaolon kieltäminen. "Pankit ovat kunnossa" ja "pelastuspaketteja ei tarvita" ovat tulleet harvinaisen tutuiksi mielikuviksi, mikäli talouskriisin pahenemista on seurannut.
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ripitti tästä europäättäjiä. Hän kertoi, että europäättäjät ensin aliarvioivat ongelmat. Sitten he tekevät ensimmäisen tukitarvearvion. Sitten toisen, kolmannen ja neljännen. Hän kertoi, että se on huonoin mahdollinen tapa toimia, koska kaikki päätyvät kuitenkin samaan arvioon, mutta hinta on vain korkeampi. Korkeampi hinta tulee markkinoiden paniikkipäivistä, jolloin myyntiaaltojen vuoksi aiheutunut pääomapako kasvaa, ja samalla kasvaa pääomitustarve. (Kuriositeettifaneille linkatussa tekstissä on alustavaa pohdintaa deflaatiosta jo vuonna 2012.)
Legrainin mielestä tämä on niin ikään ollut huono tapa toimia. Pankkituetkin ovat olleet minimaalisia, siis juuri sen kokoisia, että pankit ikäänkuin pysyvät niukin naukin hengissä, mutta eivät toimimaan. Tämä jättää jälkeensä lisäksi pelon ilmapiirin: mitä jos suurempia bailoutteja ei tulekaan, vaikka tarve vaatisi?
Legrainin tuomio on tyly: Eurooppa on valinnut kahdesta eri maailmasta huonoimmat ainekset, ympänneet ne yhteen ja tarjoavat sitä omaksi ratkaisumallikseen. Mallissa on euromaiden hallitusten takaamat, mutta alipääomitetut zombipankit, jotka eivät hoida normaalia operatiivista liiketointaan. Sen lisäksi sählätään menokuureilla niin, ettei talous voikaan kasvaa kunnolla. Näiden yhdistelmänä sitten uppoaa euromaiden julkinenkin talous.
Pankkituet pahensivat tilannetta
Jos siis hallitukset ovat leiponeet liian pienet pankkituet, niin olisiko ollut parempi sitten pyöräyttää reippaammat tuet? Legrainin mielestä ei. Hän on kokonaan pankkitukien ideaa vastaan, sillä se on poskettoman epäreilua laittaa veronmaksajat tulilinjalle virheistä, joita he eivät ole itse tehneet (paria sivua aiemmin Legrain kertoo oman versionsa siitä, minkä tekijöiden summana tämä kriisi syntyi).
Nyt nähdyltä inhimilliseltä kärsimykseltä olisi vältytty, jos elinkelvottomat pankit olisi laitettu velkasaneerauksiin, niistä olisi esimerkiksi yritysjärjestelyillä (kuten Yhdysvalloissa) tehty toimivia pankkeja. Tällöin taloudella olisi ollut edes mahdollisuudet kääntyä reippaampaan kasvuun.
Legrain katsoo europäättäjien leikkivän tulella. Ensinnäkin tämä valittu linja on käynyt julkishallinnoille tolkuttoman kalliiksi. Hintaa tulee luonnollisesti avustuspakettien määrästä, mutta myös korjaamattomasta taloudesta menetettyinä verotuloina. Suomi kärsii erityisesti tästä jälkimmäisestä, vaikka kansalaismielipiteet huomioivat enempikin vain tukipaketit.
Toiseksi valittu linja on pankeille kuin kutsu toistaa samat virheet, sillä nyt ne ovat päässeet lipemään vastuustaan verovelvollisten kustannuksella.
Kolmanneksi kansalaisten luottamus karisee koko järjestelmää vastaan. Kansalaiset huomaavat, miten pankit asetetaan etusijalle yhteisen hyvän jäädessä sivuun. Luottamus politiikkojen rehellisyyteen ja taitoon murenee, ja sen vuoksi ääriliikkeet ovat saaneet varsinaisen kunniakujan marssia näyttämölle.
Mutta mörkö nimeltä Lehman…
Legrain puolustaa Perussuomalaisltakin tuttua velkajärjestelymallia. Hän torjuu ajatukset Lehmanin aiheuttamien virheiden toistamisesta. Legrain katsoo, että europäättäjät ovat yrittäneet pelastaa joka ainoan pankin hinnalla millä hyvänsä, kun taas Lehman Brothersin konkurssi opettaa, että pankit tulisi ajaa hallitusti alas – tai pilkkoa ja rakentaa uudet pankit vanhojen pankkien terveistä osista – ennemmin kuin antaa niiden kaatua täysin holtittomasti.
Valitettavasti Barroso kuunteli ennemmin omaa lehmäänsä ojasta nostavaa Saksan liittokansleri Angela Merkeliä kuin riippumatonta Euroopan ystävää ja ekonomisti Legrainia. Valitettavasti Suomen hallitukset ovat kuunnelleet ennemmin Merkeliä ja Barrosoa kuin Perussuomalaisia.
Siksi kriisi jatkuu. Siksi meidän talous ei ole lähtenyt kasvuun, koska vientituotteillemme ei ole tässä ympäristössä riittävästi kysyntää. Siksi meidän hallituksen ohjelma velkaantumisen kääntämisestä laskuun on jäänyt pahasti jälkeen. Siksi Euroopan parlamenttiin marssi tukku uusia eurovastaisia ääripuolueita.
Olen pitkään yrittänyt kertoa, että nykylinja tuottaa Eurooppaan pahaa verta. Ja että PS:n sijoittajavastuulinja on paitsi suomalaisten, myös eurooppalaisten etu. Nyt meillä on riittämättömän kokoinen EVM, meille on tulossa riittämättömän kokoinen pankkikriisirahasto. Nyt meillä on Euroopassa puheenaiheina sosiaaliturvaturismi, maahanmuuton tiukat rajoitukset ja yhteiset työttömyyskorvaukset.
Eurooppa kääntyy eurooppalaisia vastaan.
Olen tarjoamassa vaihtoehtoa tälle mielettömyydelle rauhallisin ja perustelluin argumentein. Mikäli Varsinais-Suomen perussuomalaiset toteavat vaihtoehdolle olevan tarvetta, niin voin olla vaihtoehtona myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Blogitekstissä lausutaan ”Valitettavasti Barroso kuunteli ennemmin omaa lehmäänsä ojasta nostavaa Saksan liittokansleri Angela Merkeliä…” Olisi hyvä tietää, mitä aikaa ja ratkaisuja tällä tarkoitetaan.
Näin jalkapallon MM-kisojen aikaan tulee mieleen, se kuinka Saksa 28. kesäkuuta 2012 hävisi jalkapallon EM-kisojen välierässä Italialle 1-2 Balotellin maaleilla. Balotelli juhli tyylikkäästi.
Mutta samana yönä EU:n huippukokouksessa Italian Mario Monti yhdessä ranskalaisten kanssa kiristi Merkelin suostumaan ratkaisuun, jota Saksa ei olisi ikinä hyväksynyt ilman Saksan sisäpolitiikkaan liittynyttä kiristystä. Suomessa asiasta syntyi epäselvyys koskien jotakin ensisijaisuutta ja alaviitettä. Kommentoijat joutuivat nimimerkillä oikomaan tiedotusvälineissä esitettyjä vääriä väittämiä.
Ratkaisussa ei todellakaan ”kuunneltu Merkeliä” ilmauksen poliittisessa merkityksessä, siis siten että olisi otettu huomioon Saksan näkökannat.
Asiasta käytiin tuoreeltaan laadukkaissa blogeissa kiivastakin keskustelua. Esimerkiksi muuan kommentaattori kirjoitti 1.7.2012 kello 11:01:
”On käsittämätöntä, että [poliittinen päätöksentekijä] pitää kiristyksellä aikaansaatuja ratkaisuja ”linjanvetoina” ja vielä hyvinä sellaisina. Sikäli kun olen ymmärtänyt, vastikään luodun ja nyt taas puretun systeemin mukaan tukeutuminen kriisirahastoihin edellytti sitä, että EU:n, EKP:n ja IMF:n troikka pääsi valvomaan ja päättämään tarpeellisista uudistuksista tuensaajamaissa. Reformit eivät välttämättä ole säästöjä, saati työttömyyden tietoista lisäämistä. Kyse on myös verotuksesta ja korruptiosta.
Toivoisin, että [poliittinen päätöksentekijä] lähtisi veroasiantuntijana Välimeren maihin säätämään jotakin verosysteemejä troikan valtuuksin. Näin homma toimisi paremmin. Nyt tämä ei enää ole mahdollista. Välimeren maat saivat toivomansa itsepalvelurahaston, josta voi ”joustavasti” nostaa tukea omilla ehdoillaan. Tämä on erittäin epäoikeudenmukaista saksalaisia ja suomalaisia köyhiä kohtaan. Tällä vahvistettiin tuensaajamaiden kansallista itsemääräämisoikeutta sekä mahdollisuutta päästä toisten rahoihin.
Tapa, jolla päätös tehtiin pilasi utopian alati tiivistyvästä poliittisesta unionista Euroopan kansojen kesken. Saksa ei olisi ikinä suostunut näihin päätöksiin, jollei Monti olisi estänyt kasvupakettia koskevaa päätöstä. Saksan demarit ja vihreät tekivät väärin, kun ne etukäteen asettivat kasvupaketin pysyvän vakausrahaston hyväksymisen ehdoksi. Kukaan ei välitä EU:sta, rauhasta ja vapaudesta ja hyvistä fiiliksistä. Valtiot tekevät sisäpolitiikkaa kiristämällä toisten maiden sisäpolitiikalla. Ei tämä ole Maastrichtin sopimuksessa tarkoitettu poliittinen unioni.
Suosittele: 21”
Ilmoita asiaton viesti
Legrain alkoi neuvoa Barrosoa vuoden 2010 jälkimmäisellä puolikkaalla.
Kyse on enemmän yleislinjasta kuin yksittäisistä katastrofeista, jotka ovat seuranneet toinen toisiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Talouskasvumaat Unkari ja Iso-Britannia viittaavat kintaalla komission ”säästäkää itsenne hengiltä” -linjalle.
Ilmoita asiaton viesti
Henri hyvä, eikös tuo suuri talouden ikiaikainen nero, jossain vaiheessa todennut Kreikan ja Euroopankin talouksien olevan kunnossa. Miksi me siis murehditaan kun Subelo tietää ja osaa hommansa 😉
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä, mitkä hänen kriteerinsä ovat. Onko Kreikan 25 prosentin työttömyysaste sitten nyt niin ”kunnossa olemista”?
Ilmoita asiaton viesti
Ambrose Evans-Pritchard ojentaa mikrofonin työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaavalle komissaarille Laszlo Andorille.
Andorin mukaan euro on ollut ansa, jossa jäsenvaltiot eivät voi enää käyttää heille itselleen räätälöityä rahapolitiikkaa kurimuksen lopettamiseksi.
Ei huomautettavaa.
Ilmoita asiaton viesti
L. Andor: ”Fourth, I will explain why the EMU 1.0 needs to be upgraded to EMU 2.0, with fiscal transfers between Member States.”
Tarkoittaneeko tämä ”fiscal transfers between member states” noita paljon puhuttuja tulonsiirtoja jäsenvaltioiden kesken eli yhteisvastuuta? Ei siis pelkästään jäsenmaksujen kautta tapahtuvaa tukea.
Siinä tapauksessa Andor näyttäisi suuntaavan kohti ”yhä kiinteämpää unionia” tai liittovaltiota, jota kaikki suomalaiset puolueet sanovat vastustavansa. 😀
Lisäys 20.39:
Tuo lause ”Eurooppa kääntyy eurooppalaisia vastaan” muistuttaa kovasti Erkki Toivasen arviota vuodelta 2010, jossa hän mm. lainaa Otto von Habsburgin kanssa käymäänsä keskustelua peräti vuodelta 1994!
Ilmaisu liittyi siihen, että Eurooppa-aatteen syrjäytti ns. euroideologia.
Ilmoita asiaton viesti
Fiscal transfer = tulonsiirto. Yhä kiinteämpi unioni + fiscal transfer = liittovaltio tulonsiirtoineen päivineen.
Eihän tämä ole mitenkään ihmeellinen tai uusi asia. Heitä on monta, jotka näkevät liittovaltion tulontasausmekanismeineen ja yhteisvastuineen oikeastaan ainoana toimivana järjestelmänä, jossa yhteisvaluutta on mukana.
Minäkin olen yksi heistä.
Mutta jos nyt haluaa jostain syystä miettiä muita vaihtoehtoja kuin tulonsiirtounionia, niin tarjoudun toimimaan heidän äänitorvenaan. 🙂 Minä luotan omaan tietomäärääni tästä rahaliitosta, että pystyn hylkäämään toimimattomia ideoita, ja vertaamaan toimivia ratkaisuja.
Ei yhteisvelkaunionille.
Ilmoita asiaton viesti
”Olen ehdolla 2015” sille peukut ylös! Mahtavaa, paljon menestystä 🙂
Kirjoitus, se on rautaa.
Ilmoita asiaton viesti
En vielä, mutta tarjoan vaihtoehtoa tälle velkaunioni-idealle. Parin viikon päästä sen sitten tietää, mitä jäsenemme ovat asiasta mieltä.
Kiitos kirjoituskehuista. Ja tietysti kannustavasta hengestä. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tehty mikä tehty ja ongelmille ei loppua näy vaan lisää huonosti menestyviä maita kohta jonossa mistä Suomi on myös jo hyvä ehdokas jos meno ei muuttuu.Tukiasta tuettavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Syyskuu 1992. Silloinkin siihen jonossa mentiin vauhdilla.
Ilmoita asiaton viesti