Euroopan komission saamat talousneuvot

Euroopan ystäväksi itseään katsova Philippe Legrain kirjoittaa aiemmin tänä vuonna julkaistussa kirjassaan European Spring ratkaisuajatuksista, joilla tämä Euroopan velkakriisi olisi pitänyt lähteä ratkomaan jo kauan sitten. Kokonaan toinen asia on, että toimivatko nuo korjausehdotukset enää, sillä ratkaisu on hänen mielestään hyvin samanlainen kuin mitä PS on tarjonut: velkasaneerauksia. Nythän valtiot ovat jo ottaneet yhteiseen vastuuseen hurjan määrän epävarmoja luottoja. Legrain toimi Euroopan komission pj. José Manuel Barroson talouden neuvonantajana kolme vuotta.

Täällä ei ole mitään nähtävää!

Legrain kirjoittaa, että kriisin alettua Euroopan maiden hallitukset ovat yrittäneet estää kosmeettisilla – ja verovelvollisten maksamilla – korjaustoimenpiteillä lukuisia pankkeja kaatumasta. Tyypillinen startti näille operaatioille on ollut ongelmien olemassaolon kieltäminen. "Pankit ovat kunnossa" ja "pelastuspaketteja ei tarvita" ovat tulleet harvinaisen tutuiksi mielikuviksi, mikäli talouskriisin pahenemista on seurannut.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ripitti tästä europäättäjiä. Hän kertoi, että europäättäjät ensin aliarvioivat ongelmat. Sitten he tekevät ensimmäisen tukitarvearvion. Sitten toisen, kolmannen ja neljännen. Hän kertoi, että se on huonoin mahdollinen tapa toimia, koska kaikki päätyvät kuitenkin samaan arvioon, mutta hinta on vain korkeampi. Korkeampi hinta tulee markkinoiden paniikkipäivistä, jolloin myyntiaaltojen vuoksi aiheutunut pääomapako kasvaa, ja samalla kasvaa pääomitustarve. (Kuriositeettifaneille linkatussa tekstissä on alustavaa pohdintaa deflaatiosta jo vuonna 2012.)

Legrainin mielestä tämä on niin ikään ollut huono tapa toimia. Pankkituetkin ovat olleet minimaalisia, siis juuri sen kokoisia, että pankit ikäänkuin pysyvät niukin naukin hengissä, mutta eivät toimimaan. Tämä jättää jälkeensä lisäksi pelon ilmapiirin: mitä jos suurempia bailoutteja ei tulekaan, vaikka tarve vaatisi?

Legrainin tuomio on tyly: Eurooppa on valinnut kahdesta eri maailmasta huonoimmat ainekset, ympänneet ne yhteen ja tarjoavat sitä omaksi ratkaisumallikseen. Mallissa on euromaiden hallitusten takaamat, mutta  alipääomitetut zombipankit, jotka eivät hoida normaalia operatiivista liiketointaan. Sen lisäksi sählätään menokuureilla niin, ettei talous voikaan kasvaa kunnolla. Näiden yhdistelmänä sitten uppoaa euromaiden julkinenkin talous.

Pankkituet pahensivat tilannetta

Jos siis hallitukset ovat leiponeet liian pienet pankkituet, niin olisiko ollut parempi sitten pyöräyttää reippaammat tuet? Legrainin mielestä ei. Hän on kokonaan pankkitukien ideaa vastaan, sillä se on poskettoman epäreilua laittaa veronmaksajat tulilinjalle virheistä, joita he eivät ole itse tehneet (paria sivua aiemmin Legrain kertoo oman versionsa siitä, minkä tekijöiden summana tämä kriisi syntyi).

Nyt nähdyltä inhimilliseltä kärsimykseltä olisi vältytty, jos elinkelvottomat pankit olisi laitettu velkasaneerauksiin, niistä olisi esimerkiksi yritysjärjestelyillä (kuten Yhdysvalloissa) tehty toimivia pankkeja. Tällöin taloudella olisi ollut edes mahdollisuudet kääntyä reippaampaan kasvuun.

Legrain katsoo europäättäjien leikkivän tulella. Ensinnäkin tämä valittu linja on käynyt julkishallinnoille tolkuttoman kalliiksi. Hintaa tulee luonnollisesti avustuspakettien määrästä, mutta myös korjaamattomasta taloudesta menetettyinä verotuloina. Suomi kärsii erityisesti tästä jälkimmäisestä, vaikka kansalaismielipiteet huomioivat enempikin vain tukipaketit.

Toiseksi valittu linja on pankeille kuin kutsu toistaa samat virheet, sillä nyt ne ovat päässeet lipemään vastuustaan verovelvollisten kustannuksella.

Kolmanneksi kansalaisten luottamus karisee koko järjestelmää vastaan. Kansalaiset huomaavat, miten pankit asetetaan etusijalle yhteisen hyvän jäädessä sivuun. Luottamus politiikkojen rehellisyyteen ja taitoon murenee, ja sen vuoksi ääriliikkeet ovat saaneet varsinaisen kunniakujan marssia näyttämölle.

Mutta mörkö nimeltä Lehman…

Legrain puolustaa Perussuomalaisltakin tuttua velkajärjestelymallia. Hän torjuu ajatukset Lehmanin aiheuttamien virheiden toistamisesta. Legrain katsoo, että europäättäjät ovat yrittäneet pelastaa joka ainoan pankin hinnalla millä hyvänsä, kun taas Lehman Brothersin konkurssi opettaa, että pankit tulisi ajaa hallitusti alas – tai pilkkoa ja rakentaa uudet pankit vanhojen pankkien terveistä osista – ennemmin kuin antaa niiden kaatua täysin holtittomasti.

Valitettavasti Barroso kuunteli ennemmin omaa lehmäänsä ojasta nostavaa Saksan liittokansleri Angela Merkeliä kuin riippumatonta Euroopan ystävää ja ekonomisti Legrainia. Valitettavasti Suomen hallitukset ovat kuunnelleet ennemmin Merkeliä ja Barrosoa kuin Perussuomalaisia.

Siksi kriisi jatkuu. Siksi meidän talous ei ole lähtenyt kasvuun, koska vientituotteillemme ei ole tässä ympäristössä riittävästi kysyntää. Siksi meidän hallituksen ohjelma velkaantumisen kääntämisestä laskuun on jäänyt pahasti jälkeen. Siksi Euroopan parlamenttiin marssi tukku uusia eurovastaisia ääripuolueita.

Olen pitkään yrittänyt kertoa, että nykylinja tuottaa Eurooppaan pahaa verta. Ja että PS:n sijoittajavastuulinja on paitsi suomalaisten, myös eurooppalaisten etu. Nyt meillä on riittämättömän kokoinen EVM, meille on tulossa riittämättömän kokoinen pankkikriisirahasto. Nyt meillä on Euroopassa puheenaiheina sosiaaliturvaturismi, maahanmuuton tiukat rajoitukset ja yhteiset työttömyyskorvaukset.

Eurooppa kääntyy eurooppalaisia vastaan.

Olen tarjoamassa vaihtoehtoa tälle mielettömyydelle rauhallisin ja perustelluin argumentein. Mikäli Varsinais-Suomen perussuomalaiset toteavat vaihtoehdolle olevan tarvetta, niin voin olla vaihtoehtona myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.