Huijareiden imperiumi

Kreikan kiertueen kolmas haastattelu kohdistui – mahdollisuuksien rajoissa – järjestelmän ulkopuolella asuvaan pariskuntaan, jolla on kaksi lasta. Toisin kuin kuvauksesta voisi luulla, heillä on upea talo ja iso puutarha. Ioakim Sotiriadis kertoo, että hän on kuitenkin tyhjätasku. 300-400 euroa kuukaudessa riittää kaiken kattamiseen, kuten vuokraan, sähkölaskuun ja lasten vaippoihin.

Hän tekee sekalaista työtä, kunhan palkka on kohdallaan. Hän kertoi nuoruusvuosistaan, että aikanaan vaikka baarimikon keikoista sai 25-50 tuhatta drakmaa. Se oli rahaa. Nykyisin 10 tunnin vuorosta maksetaan 40 euroa. Se ei ole juuri mitään.

Byrokratiaa poikittain

Puutarhan vuoksi perhe on pääosin ruuan suhteen itsenäinen. Sotiriadis kasvattaa myös yrttejä, mutta niiden myyminen toreilla on mahdotonta surkean myyntihinnan ja kalliin byrokratian vuoksi.

Hän kertoo, ettei talouskriisi juuri vaikuttanut hänen elämäänsä. Hän on elellyt ilman lainaorjuutta.

Voidakseen tuottaa ruokaa myyntiin, hänen tulisi rekisteröityä maanviljelijäksi. Sotiriadis kertoo, että lupaviidakko tarkottaisi kalliiden ja hyväksyttyjen siementen ostoa (kts. aiempi kirjoitus), sekä virallista viljelymenettelytapaa.

Hän mainitsi, että Monsanto tulee kertomaan, ettei muut lajikkeet ole hyväksi terveydelle, ja että vain heidän tuotteitaan saa viljellä. Hän ihmettelee terveyshysteriaa. Monsantolta ostamattomat tuotteet kelpaavat kyllä hänen lautaselleen. Itsensäkö hän olisi myrkyttämässä?

Hänen vaimonsa Maria Maliouri liittyy keskusteluun mukaan. Hän tekee kyläyhteisön muiden naisten kanssa perinteisiä kreikkalaisia herkkuja. Allekirjoittanut voi vain ylistää maasta taivaaseen Maliourin valmistamaa sieniherkkua, joka on uitettu siirappimaisessa liemessä.

Toimintaa ei kuitenkaan kannata altistaa byrokratialle. Hyväksytyt valmistus- ja myyntiluvat maksavat huomattavasti enemmän kuin mitä herkkujen myynnistä tulee tuloja.

Sama kuvio toistuu oliiveissakin. On paljon mutkattomampaa myydä oliivit Italiaan pikkurahalla, antaa italialaisten valmistaa oliiviöljy ja myydä se brändättynä "italialaisena oliiviöljynä" pitkin Eurooppaa.

Velkasyötti – pitkät sopimukset

Pienteiden varsilla olen nähnyt useita aurinkopaneeliryppäitä. Saamani ensivaikutelma on luonnollisesti ilahtunut: tämähän on sitä vihreiden hurraamaa uusiutuvan energian taltiointia. Totuus on kuitenkin kylmä, karu ja epämiellyttävä. Olemme huijareiden imperiumissa.

Lukijan kannattaa ensiksi miettiä, mistä nämä kreikkalaiset maanviljelijät ovat saaneet rahansa näihin paneelipuistoihin?

Sotiriadis kertoo, että saksalainen paneeleja valmistava yritys halusi saada vanhentuneet, saksalaisille jo kelpaamattomat paneelit kaupaksi. Niinpä paikallisen sähköyhtiön kanssa juonitellun sopimuksen kanssa paneelit löysivät tien kreikkalaisten maanviljelijöiden pelloille.

Viljelijän piti asentaa 300 000 euron edestä paneeleita (n. 6-7 tuhatta euroa kappale) tullakseen kelpuutetuksi ohjelmaan, jossa 25 vuoden sopimuksella sähköyhtiö ostaa 55 sentillä per kWh paneeleista tuotetun energian. 300 tuhatta euroa ei kuitenkaan viljelijöiden taskuista löydy, joten pankkilainaa tarvitaan.

Sähköyhtiö myy energiaa 35 senttiin kilowattitunnilta. Vaikka tietysti tällaisessa tilanteessa palaneen käryn pitäisi olla niin katkuinen, että huimaa niin siitä huolimatta saksalaisfirman paneelit myytiin kolmessa vuodessa loppuun.

Paneeleiden loputtua oli operaation toisen vaiheen vuoro. Sähköyhtiö ilmoitti, että he maksavat enää 25 senttiä kilowattitunnilta. Sopimusaika on kuitenkin 25 vuotta, jotta mikäli uusi energian ostohinta ei miellytä niin ainahan paneelit voi kytkeä pois päältä. Pankkilaina pitää kuitenkin huolen siitä, että viljelijöillä on "hyvä syy" hyväksyä uusi alempi ostohinta.

Luonnollisesti viljelijän itse ostama energia maksaa saman verran kuin ennenkin.

EU:n fantastiset tukirahat

Euroopan Unioni "tukee" sekin kreikkalaisia viljelijöitä. Sotiriadis kertoo, että jos rahaa anoo aikomuksena kysyä, että ryhtyisi viljelyyn niin 10 000 eurosta vain 2000 euroa päätyy viljelijälle. Hän naurahtaa, että sillä ei saisi tilusta edes aidattua.

Mihin 8000 euroa katoaa? Tiettyjen, "käsinvalittujen" ammattilaisten taskuihin. Pitää olla tietynlainen suunnitelma, lakikuviot, hyväksytyt lannoitteet ja muut kemikaalit – sekä suuryrityksen siemenet. Kaikki maksaa.

Sopimus luonnollisesti tehdään pitkäksi ajaksi, 10 vuodeksi.

Ei liene yllätys, että EU:n rahoja vastaanottaneet viljelijät tuottavat vähemmän maataloustuotteita. Ne viljelijät, jotka eivät ole ansaan langenneet eivät puolestaan saa myydä tuotteitaan "terveyskysymysten" vuoksi.

Kaikki häviävät, mutta sehän se EU:n tarkoitus onkin!

Poliittista järjestelmää vastaan

Sotiriadis tiivistää tuntemuksensa aika ytimekkäästi.

– Olen koko poliittista järjestelmää vastaan. En pidä siitä, hän toteaa.

Hän kertoo aikovansa äänestää pientä vallankumouksellista puoluetta ensi vaaleissa.

Hän kuitenkin uskoo, että Eurooppa tarvitsee muutosta. Hän kysyy, että miten koko Euroopan mittakaavassa muutos voisi olla mahdollista? Hänen mielestään ainoa keino välttämättömän muutoksen tekoon tapahtuu pienissä yhteisöissä.

Maliouri valmistaa lapsilleen ilmapalloista leluja. Hän muistuttaa, että jokainen kreikkalainen lapsi syntyy velkaisena hallinnolleen.

Hänessä pessimismi ja optimismi sekoittuvat mielenkiintoisella tavalla. Hän uskoo, että 15 vuoden kuluttua asiat ovat paremmin, mutta siihen päädytään vasta täydellisen pohjakosketuksen kautta.

Kysyn, uskooko hän Kreikan maksavan nykyisen julkisen velan.

– Ei. Ei koskaan, hän vastaa.