Kotikutoiset asuntokuplat

Täytyy antaa tunnustusta toisen puolueen puheenjohtajalle, demareiden Antti Rinteelle, joka on aikeissa vauhdittaa asuntolainan verovähennysoikeuden poistamista. Vielä kun saataisiin päätös sen tuen purkamisesta kokonaan, eikä jumiteltaisi 50 prosentin rajaan. Porrastettu vähennysoikeuden kumoaminen on sekin perusteltua, ettei nykäistä koko etua kerralla pois, vaikka se oikeudeton etuus onkin.

Toinen asuntojen hintojen karkaamisesta käsistä – eritoten Helsingissä – johtuva asumistuen eri luokkiin perustuva hullu "Helsinkilisä", joutaisi sekin tarkasteltavien asioiden listalle. Korkeammat tuet vain siirtyvät hintoihin. Tuki on keinotekoista maksukyvyn lisäämistä, jonka kaupan toinen osapuoli osaa imuroida varmasti viimeistä senttiä myöden pois.

Asumistuessa on myös muuta viilattavaa. Esimerkiksi tukimäärä kasvaa hintatason mukaan, ja vaikka näissä eräänlainen omavastuuosa onkin niin periaate on, että mitä kalliimpi kämppä, sitä nohevammat tuet. Tämä on sekin omiaan lisäämään asuntomarkkinoiden vinoutumaa.

Olen varautunut kitkerään palauteryöppyyn, sillä en usko Suomessa markkinatalouden kannatuksen olevan niin laajaa, että vastalauseilta välttyisin. Huomioikaa profiilini paikkakuntamuutos, minä äänestin jaloillani.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu