Tohtori Hankamäki toivoo Suomelle omaa rahapolitiikkaa

 

Filosofian tohtorit tuppaavat käyttämään sellaista kieltä, mistä en ainakaan itse ymmärrä aivan kaikkea. Olikin siksi mielenkiintoista huomata, että FT Jukka Hankamäki latelee täysin kansantajuista tekstiä – ja vieläpä melko vaikeaselkoisesta aiheesta. Havaitsen Hankamäen kirjoittaneen rahapolitiikasta, joten päätän lähestyä haastattelupyynnöllä.

 

Hankamäki ei politisoi lainkaan. Hän ei mainitse puolueita, eikä henkilöitä nimeltä. Hän käsittelee asiat asioina, ja kertoo vain politiikan yleisestä linjauksesta. Puolue- ja henkilömaininnat ovat toimittajan penkomia viittauksia ja heijastuksia siihen, mitä Suomessa ja koko Euroopassa tapahtuu.

 

 

90-luvun ja nykyinen kriisi vertailussa

 

Eduskunnan salikeskusteluissa on käyty massiivista pelottelukampanjaa Suomen euroeron seurauksista. Hankamäki lähestyy nyt vellovaa kriisiä ja 90-luvun kriisiä paljon maltillisemmin ja analyyttisemmin.

 

Hän kertoo, että molemmissa kriiseissä on muistakin talouskriiseistä tuttuja elementtejä. Tällaisista hän mainitsee asuntokuplat, jotka äityvät pankkikriiseiksi; sekä pankkien omien intressien vuoksi velkavivulla tehdyn epäonnistuneen sijoitustoiminnan. Vertailussa olevia taantumia hän ei kuitenkaan näe suomalaisten itse aiheuttamiksi.

 

– Suomen ajautuminen taantumaan ei ollut kummassakaan tapauksessa suomalaisten syytä, vaan johtui kansainvälisestä sysäyksestä; näin myös 2000 teknologiakuplan puhjeteessa ja 2008 Yhdysvaltain subprime-kriisissä.

 

Kysyessäni 80-luvun lopun asuntokuplan mahdollisesta suomalaisten osuudesta, Hankamäki kertoo, että alkusysäys tuli Neuvostoliiton romahduttua.

 

Hankamäki vertaa julkistalouden tilaa, ja tässä kohtaa nykyinen kriisi saa apeamman tuomion. Hän muistuttaa, että 90-luvun kriisiin ajauduttiin suhteellisen pienellä valtion velalla. Nyt on toisin, ja liikkumavara on käytetty.

 

– 1991 taantumasta selvittiin, koska se ei koetellut koko Eurooppaa, mutta nykyinen pankki- ja velkakriisi voi romuttaa koko Euroopan talouden, Hankamäki vertaa.

 

 

Itsenäinen rahapolitiikka pelastaisi Suomen työpaikat

 

Tukipakettien tasaisen virran piti pelastaa suomalaisten työpaikat. Itse asiassa YT-neuvottelurumba on käynyt vilkkaana, ja valitettavan moni suomalainen on pudonnut ansioleivästä pyytäjän tielle.

 

Tohtori Hankamäki esittää oman ratkaisuehdotuksensa: itsenäinen rahapolitiikka. Mitkä itsenäisen rahapolitiikan keinot olisivat nyt Suomelle ensiarvoisen tärkeitä? Vastaus on ytimekäs.

 

– Mahdollisuus säädellä oman valuutan ulkoista arvoa on tärkein.

 

Hankamäki tarkentaa, ja nostaa puunjalostusteollisuuden esimerkiksi.

 

– Nythän lehdistö ja poliittinen hallinto tekevät paljon töitä salatakseen sen, miksi esimerkiksi puunjalostusteollisuudellamme menee niin huonosti, että tuotantoa joudutaan siirtämään ulkomaille. Siis ulkomaille, tilanteessa, jossa puun kysyntä on kovaa ja paperin kulutus kasvaa digitaalisesta julkaisutoiminnasta huolimatta!

 

Mitä sitten salataan? Perustelut tulevat nekin varsin selkeässä muodossa.

 

– Syy puunjalostusteollisuuden kriisiin on euron liian korkea kurssi verrattuna esimerkiksi dollariin. Kilpailukyvyn heikentymisen vuoksi joudutaan nyt leikkaamaan palkkoja ja puun raaka-ainehintaa, mikä koituu tappioksi suomalaisille ihmisille ja teollisuudelle. Sen sijaan Ruotsin puunjalostusteollisuudella menee hyvin, koska maa on säilyttänyt kruununsa ja kilpailukykynsä euroalueen ulkopuolella, esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, Hankamäki perustelee.

 

Tämähän on kuin juttelisi finanssiguru Björn Wahlroosin kanssa. Hänkin kertoo euron olevan liian arvostettu. Tai tämä on kuin istuisi Sveitsin keskuspankin johtokunnan kokouksessa. Sveitsin keskuspankki asetti frangilleen kurssirajan euroon nähden, koska euroalueen repeämispelkojen vuoksi frangista tuli turvasatama, ja kasvanut frangien kysyntä nosti sen kurssia. Mitä keskuspankin piti tehdä?

 

Sen piti painaa frangeja kuin viimeistä päivää, koska kysyntää riitti. Samalla Sveitsin keskuspankin holvit täyttyivät euroista, joilla sitten Sveitsi pystyi tekemään sijoitustoimintaa, kuten ostamaan eurooppalaisia yrityksiä. Sveitsin keskuspankki siis käytti mahdollisuuttaan säädellä rahansa ulkoista arvoa. Viisas toimii tilanteen mukaan.

 

 

Verokilpailu johtuu EU:n rakenteista

 

Hankamäen ehdotuksessa – niin järkevältä kuin se kuullostaakin – on yksi suuri mutta. Suomalaiset haluaisivat säilyttää euron. Kysynkin, että saisiko euroalueesta parsittua kasaan toimivaa kokonaisuutta.

 

Hän asettaa diplomaattisesti sanansa kertoen, että yhteinen markkina-alue Euroopassa Suomen tärkeiden kauppakumppanien kanssa on hyvä asia. Esimerkiksi tullimaksujen haihtuminen on helpottanut tavara- ja palvelukaupan lisääntymistä, ja se on vilkastuttanut elinkeinoelämää. Hankamäki alkaa kuitenkin punnita eurojäsenyyden hyötyjä ja haittoja.

 

– Rahaunionin varjopuolena on pääoman vaivaton siirrettävyys ja työpaikkojen sekä pääkonttorien liikuttelu verotuksellisesti edullisimpiin maihin. EU:ssa olevilla mailla on muodollisesti itsenäinen verotus, mutta käytännössä se on menetetty, ja on ajauduttu verokilpailuun, jossa maat alentavat yritysverotustaan estääkseen firmojen maastapakoa.

 

Allekirjoitetaankohan tämä Valtioneuvostossakin, sillä veroparatiisithan ovat olleet tiivis keskustelun aihe? Esimerkiksi Luxemburg kuuluu vieläpä euromaihin.

 

Hankamäki ilmoittaa olevansa ”verokilpailua” vastaan. Hän muistuttaa, että valtiolla on sosiaalipoliittinen funktio. Tämän vuoksi valtiota ei voida johtaa kuten yksityisiä firmoja. Hänestä parempi vaihtoehto on antaa valuuttakurssien joustaa veroprosenttinäpertelyn sijaan.

 

 

Sosiaalinen kriisi tulossa Suomeen

 

Viime vuosina talouskriisin ohella ovat uutisiin sisältyneet myös sosiaalisesta kriisistä kieliviä huomioita. Ajottain muistutetaan eritoten nuorten korkeista työttömyysluvuista. Talousjulkaisuissa vilisee lisäksi runsaasti eteläeurooppalaisten yritysten rahoitusahdingoista kertovia uutisia. Työtä ei voi edes tarjota investointien loistaessa poissaolollaan.

 

Talouskasvun on kerrottu alkavan aina kotvasen kuluttua, vuodesta toiseen, ja suurelta osin ilman tulosta. Mihin tämä johtaa?

 

– Pöty loppuu poliitikkojen puheista ja kansalaisten ruokapöydästä yleensä yhtä aikaa, Hankamäki kuvaa Suomen näkymiä.

 

Eriarvoistuminen tuo Hankamäen mielestä huonoja seurauksia. Hän kuvaa syrjäytymistä, eriarvoistumista ja kansalaisten luottamuksesta tulevaan melko koruttomasti. Hän kertoo lähes kaiken tämän ahdingon lähtöpisteeksi rahaliiton. Hankamäki muistuttaa, että verokilpailun vuoksi verotuksen painopiste on siirtynyt vääjäämättömästi kohti työn ja kulutuksen verotusta. Se leikkaa kansalaisten ostovoimaa ja peruskulutusta. Tämä puolestaan johtaa hiljalleen epätoivoon.

 

– Pahinta on ehkä ihmisten alitajuinen toivottomuus: aavistus, ettei kovallakaan työllä saa enää alleen kovaa maata. Sosiologisesti sanottuna ihmiset eivät voi enää keskiluokkaistua eivätkä saavuta paikkaa työväenluokassakaan. Syntyy luokattomien sääty, joka kokee itsensä joutoväeksi, valkokaulusköyhälistö mukaan lukien. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että työn tärkeä motiivi, mahdollisuus hankkia oma asunto ja kartuttaa sitä kautta varallisuutta, on karannut palkansaajien ulottuvilta.

 

Hankamäki tuo esille parikin esimerkkiä eriarvoistumisen kärjistä: Suomen 1800-luvun ja Ranskan 1700-luvun nälkävuodet, jotka olisi voitu välttää. Suomen nälkävuosien aikana rukiin vienti kasvoi, ja Ranskan tapauksessa Versailles'n palatsissa pidot olivat parhaimmillaan. Syökööt leivoksia – tai silakkaa.

 

– 1991 kriisi ei johtanut kansalaisten eriarvoistumiseen, koska yhteiskuntarauha voitiin ostaa käyttämällä valtion velkaantumisvara, mutta jatkossa valtion ja kuntien talouden romahdus näkyy ihmisten ruokapöydässä, Hankamäki muistuttaa.

 

Valtioneuvostokin tuntuu olevan nyt samaa mieltä, että pelivara valtion velkamäärässä on käytetty – tai ainakin se on käymässä hyvin vähiin. Alkaako tästä pahakin alamäki?

 

– On tietysti mahdollista, että myös asuntokupla puhkeaa varsin pian ja pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat romahtavat nykyisestä noin puoleen, jolloin suuren velan viime vuosina tehneet ovat jälleen velkahirressä.

 

 

Viimeinen oljenkorsi: setelirahoitus?

 

Päätän olla sitkeä, ja hakea kaikki mahdolliset keinot siihen, ettei euroalue joutuisi hajoamaan.  Muistutan, että monet ekonomistit eri puolella planeettaa suorastaan vaativat EKP:n aloittavan monen muun keskuspankin tapaan setelirahoituksen. Auttaisiko tämä?

 

– Setelirahoitus on valitettavasti ainoa keino, jolla valtioiden velat voitaisiin ”maksaa”. EKP rikkoisi tällöin EU:n peruskirjaa ja alkaisi ostaa valtioiden velkakirjoja pois velkojilta, sekä laskisi liikkeelle laivalasteittain seteli- tai bittirahaa, Hankamäki myöntää.

 

Hankamäki tosin kertoo, että sivuvaikutukset tulee huomioida. Hän kertoo, miten keskuspankista lähtenyt euro moninkertaistuu liikepankeissa luottoekspansion mahdollistamalla tavalla. Siitä seuraisi myös lainakorkojen nousu, sillä finanssimaailmassa pankista pankkiin kiertävä raha nostaa myös tuottovaatimuksia. Eräänlainen Musta-Pekka pelattaisiin siten niille, jotka sitä eivät voi välttää.

 

Hän kertoo, että tätä pelkäävät myös taloustieteilijät, eikä EKP ole sen vuoksi tähän lähtenyt. Hankamäki pitää tätä itsekin epätoivottavana.

 

– Toivon myös itse, että niin ei tehdä, sillä on olemassa toinenkin vaihtoehto: jätetään yhteistalous sikseen ja siirrytään takaisin kansallisvaltioiden kokoisiin talousyksiköihin eli kansantalouksiin, joissa voitaisiin itsenäisellä rahapolitiikalla eli devalvaatiolla – tai tarpeen mukaan revalvaatiolla – hoitaa sama homma, hän kertoo.

 

Mitä tohtori Hankamäki sitten toivoo?

 

–Pidän parhaana vaihtoehtona, että koko EMU:a ei olisi luotu. Paluu itsenäisiin valuuttoihin ja taloudelliseen itsemäärämisoikeuteen olisi kaikille osapuolille paras vaihtoehto. Muistan, että vuonna 1994 kaikkiaan 75 taloustieteen professoria laati Saksan hallitukselle kirjelmän, jossa todettiin, että EMU:n kaltainen liitto ei voisi toimia, mutta se vaiettiin lehdistössä ja poliittisessa hallinnossa taktisesti.

 

Hankamäki toteaa ironisesti, että ainoa hyvä puoli kasvavista velkatakauksista, avustuksista ja Suomen Pankin Target2-riskeistä on se, että ero eurosta lähestyy.

 

– Päivää en osaa sanoa, mutta joka päivä tuo hetki on yhtä lähempänä, Hankamäki kuvaa.

 

Kerron, että yleensä tällaiset päivät osuvat maanantaille, pankkien ollessa kiinni edeltävinä päivinä. Hankamäki naurahtaa, ja toteaa, että niin se taisi Neuvostoliiton romahduksenkin kohdalla olla.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu