Deflaatio – kukaan ei taaskaan nähnyt mitään

Seremoniallisesti juhlittu Euroopan keskuspankki EKP:n tekemä europankkien tasetarkastelu ja stressitesti jätti yhden oleellisimmista asioita poskelleen. EKP odotti rasituskokeessaan inflaation olevan 1,0 prosentissa. Tällä haavaa se on 0,3 prosentissa. Moni euromaa on jo deflaatiossa, ja aivan erityisesti kriisimaat. Ne, joiden pankkeja epäiltiin eniten.

EKP saikin vastata ensimmäiseen kysymykseen, jotta miksei inflaatiolukuja asetettu realistisemmalle tasolle. Vastaus oli, ettei sitä ollut testiä laadittaessa nähtävillä. Rasituskokeen skenaariot lyötiin lukkoon alkuvuodesta.

Siltikin on jo nähtävillä, että eri euromaissa osa on jo ollut deflaatiossa, toiset pidemmän aikaa. Monella maalla inflaatioluvut ovat olleet nollan pinnassa, eikä yhdessä prosentissa, kuten testitulos osoittaa.

Tämä on outoa. Talousasioita seuraavat tietävät miten "inflaatio syö velkaa". Samalla logiikalla deflaatio nostaa velan reaalista hintaa. Tämä on se syy, miksi tasetarkastelussa mentiin hakoteille. Eurovaltiot, -yritykset ja -kotitaloudet ovat korviaan myöden veloissa. Deflaatio olisi varsin tuhoisaa.

Finanssialan Keskusliitto FK julistaa tiedotteessaan, että tämä testitulos osoittaa europankkien olevan rotevassa kunnossa. FK ilmoittaa myös, että rajumpikin taantuma kyllä kestetään. Kaikki on siis hyvin?

FK ei osaa ihmetellä rasituskokeessa käytettyjä inflaatiolukuja, mutta taloustoimittajat äkkäsivät kysyä tätä heti alkuun EKP:lta. Miten taitamatonta väkeä FK:ssa oikein on?

Euroopan komission puheenjohtajan entinen neuvonantaja Philippe Legrain sentään ihmettelee omassa esityksessään inflaatiolukuja. Hän nimittelee testitulosta "farssiksi".

Ja kukaan ei osannut arvata, että vimmalla ajettu talouskuri kesken ankeiden aikojen ei voisi johtaa putoavaan inflaatioon? Väärin. Jo viime joulukuussa Credit Suissen The Financialistissa kirjoitetaan, että Euroopan tulisi varoa putoavia hintoja.

Suomi ei voi tehdä asialle juuri mitään. Suomi on liian riippuvainen ulkomaiden investointihaluista. Deflaatiokierteen alettua niitä saa odottaa. Suomen tulisi tällöin tehdä tyystin erilaista finanssipolitiikkaa, mutta Suomi on tehnyt EU-maiden kanssa talouskuria vaalivan sopimuksen.

Se sopimus tukahduttaa meidät.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu