Talouskriisit tuottavat "keynesiläisiä"

Talouskriisien aikana miltei kaikista tulee keynesiläisiä, sanotaan. Tähän talousoppiin sisältyy muun muassa ajatus siitä, että julkisten tahojen tulisi elvyttää lamassa. Keynes väitti, että yksittäisen kotitalouden tuleekin sopeuttaa menonsa tulojensa tasolle, mutta tämä muodostuu ongelmaksi silloin, jos kaikki lähtevät tekemään sitä yhtä aikaa.

Euroalueella tämä näkyy hyvin. Siitä huolimatta, että luottamus monen euromaan kykyyn hoitaa velkojaan näkyy ennätysalhaisina korkoina, ovat EU-päättäjät päättäneet keskenään sopia, että velkaa ei sitten oteta. Sopimus tunnetaan tuttavallisemmin "talouskurisopimuksena". Luotottajien vahvasta luottamuksesta velan hoitoon selviää mm. Italian 10-vuotisten joukkovelkakirjojen jälkimarkkinakorosta, joka on painunut kirjoitushetkellä 2,36 prosenttiin.

Epävarmat kotitaloudet ovat säikähtäneet ja vähentäneet kulutustaan. Osaltaan kulutusta hillitsee sisäinen devalvaatio, jolloin työttömiksi jääneet ovat joutuneet tinkimään kulutuksestaan. Toinen karsijaryhmä kostuu heistä, joiden palkkoja on leikattu.

Yritykset vähentävät väkeä, koska tuotteille ei löydy entisenlaista kysyntää, jolloin tuotantoa on liiaksi. Eli kaikki säästävät yhtä aikaa. Tämä on huono kierre.

Onko Suomella varaa elvyttää?

Elvyttäminen velaksi herättää pääosin kahta eri ajatusta. Toisten mielestä nyt voisi hyvin tehdä peruskorjauksia, kehittaa tie- ja rataverkostoa ja laittaa julkista rahaa tutkimukseen. Vastakkainen näkemys on puolestaan sellainen, että velka on lainaa lapsiltamme, ja valtiolla tulisi olla velkaa mieluusti nykytasoa vähemmän.

Yksi muuttuja selvittää velkaantumisen mielekkyyden: kasvaako talous lähiaikoina? Jos Suomi nyt maksaa prosentin korkoa kymmenen vuoden lainastaan ja tuona kymmenenä vuonna talous kasvaisi vaikka kahden prosentin vuosivauhtia niin velka ei ole ongelma. Kääntäen tämä tarkottaisi sitä, että velkaantumista vastustavat eivät usko Suomen talouden kasvavan, vaan mahdollisesti uskovat sen uppoavan yhä lisää.

Suomen talous on kuitenkin hyvin herkkä yleisen talouden vireestä, ja juuri tämä on erityisesti Euroopassa hyvin heikolla tolalla.

Siksi on perusteltua hyväksyä väite, ettei Suomella ole varaa elvyttää, koska Euroopan kasvunäkymät ovat ennemminkin alas- kuin ylöspäin.

Mikäli Keynesin oppeihin on uskomista, niin taloutta tulisikin elvyttää koordinoidusti kautta Euroopan. Tämä auttaisi Suomenkin vientimarkkinoita. Tähän on varaa, sillä näin alhaisia korkovaatimuksia Euroopan valtiot ovat harvoin nähneet, osittain korkotasot ovat ennennäkemättömän alhaalla.

Millä toimilla säästökierre katkaistaan?

Säästökierre syntyy, koska yhden kulutus on toisen tuloa. Jos yksi säästää kulutuksessaan, se on toiselle vähemmän tuloa, ja tämänkin täytyy karsia kulutustaan. Tämän varsin yksinkertaisen ketjun kokonaisvaikutus on heikentynyt kysyntä.

Heikentynyt kysyntä tuottaa "huonoa deflaatiota", kun esimerkiksi parantunut tarjonta tuottaa "hyvää deflaatiota". Huonon deflaation vuoksi säästökierre kuitenkin yltyy ja velkaisten yritysten ja kotitalouksien reaalinen velkataso kuitenkin kasvaa. Vähentyneellä rahan kierrolla on vaikeampi maksaa ennallaan pysyviä velkatasoja.

Säästäminen velkojen lyhennykseen ei ole kuitenkaan ainoa tie vähentää velkoja. Velkoja on jouduttu jopa saneeraamaan, eli velkoja on kohtuullistettu. Tämä voidaan tehdä paitsi leikkaamalla suoraan velkoja, myös esimerkiksi pidentämällä takaisinmaksuaikaa ja/tai pienentämällä lainakorkoa jälkikäteen.

Tämän lisäksi kansalaisten ostovoimaa voidaan kasvattaa suorin tulonsiirroin. Karkea esimerkki voisi olla nostaa työttömyyskorvauksen tai opintotuen määrää. Valtio voi lisäksi elvyttää vaikka rakennuttamalla lisää. Sen lisäksi valtio voi keventää verotusta, joka sekin kasvattaa kotitalouksien ja yrityksen käytettävissä olevaa rahamäärää. Näiden kaikkien toimien varjopuolena on kuitenkin se, että valtiontalouden alijäämä kasvaa. Ja kuten todettua, se ei ole ongelma, jos niillä saadaan talous kasvamaan.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että säästökierre vain kasvattaa velkamääriä, aivan kuten nyt on monen euromaankin kohdalla nähty. Suomikin on leikannut budjettiaan, mutta alijäämä ei taitukaan ylijäämäksi.

Eri puolueet keskittyvät näistä muutamastakin vaihtoehdosta yleensä vain yhteen kerrallaan.

Euroopassa veri punnitaan

Mielestäni parhain ratkaisu olisikin se, että nyt euroalueella ymmärretään ennätysalhojen korkotasojen auttava käsi. Markkinoilla on päässyt jo valloilleen huoli siitä, että koko euroalue voi ajautua deflaatioon, jolloin esimerkiksi Suomen valtiolta pyydetty prosentinkin korko on tuottavaa.

Tällainen korkotaso tuskin säilyy, jos jatkamme deflationaarista politiikkaa, jossa säästämme yhä vain enemmän alijäämien pysytellessä sitkeästi ennallaan. Valtion takaisinmaksukyky heikkenee ilman talouskasvua. Tällöin korot voivat revetä taivaisiin asti, kuten esimerkiksi kesällä 2012 kävi muutamalle euromaalle.

Suomi tuskin voi yksin kääntää koko Euroopan talousajattelua, mutta muuallakin puheet ovat kääntyneet siihen suuntaan, että talouskasvua tulisi lähteä tavoittelemaan nykyistä aktiivisemmin.

On siis aivan mahdollista saada Eurooppaan uudenlainen ajattelutapa, jossa asetetaan talouskasvu etusijalle ja jätetään taloutta kuristava talouskurisopimus syrjään.

Jos tähän ei pystytä tai uutta ajattelutapaa ei halutakaan tukea niin pahoin pelkään, että näemme vielä useamman kriisivuoden, uusia markkinapaniikkeja ja aamuyöhön venähtäneitä Brysselin kokouksia.