Kaikkien lamojen äiti

Uuden Suomen uutinen tietää kertoa, että nyt on saatu arvio Suomen rämpivän kaikkien aikojen lamassa. Vertailuun on käytetty niin Eurooppaa ravistellutta 1930-luvun kultakannasta johtuvaa lamaa. Toisena verrokkina on 1990-luvun alun ecu-kytkennän aiheuttama lama.

En epäile hetkeäkään sitä, etteikö valtioneuvosto olisi tässä muutaman viimeisen vuoden aikana saanut kosolti hyviä neuvoja niin kotimaan kuin ulkomaidenkin ekonomisteilta. Onhan ex-pääministerimme jopa lähtenyt neuvomaan mm. Italiaa pari vuotta sitten – joskaan neuvoista ei ole näkynyt juuri olevan apuja.

Euroopassa on otettu ohjenuoraksi päästä tästä kriisistä ylitse vientivetoisella strategialla. Oheisessa kuvaruutukaappauksessa Euroopan komission syksyn 2014 talousennusteesta tämä käy selväksi. Euroalueen ulkopuoliset EU-maat, sekä Yhdysvallat ovat valinneet toisin: näissä on yksityinen kulutuskysyntä ollut kasvun moottorina. Kuva käsittelee nyt tästä kriisistä selviytymistä.

Yksityisen kulutuksen komponentti näkyy vaaleansinisellä ja vienti valkoisella. Yhdysvaltain vienti on itse asiassa maan talouskasvua hidastava komponentti, mutta siitä huolimatta maa on pystynyt paljon parempaan tulokseen. Tällöin saattaisi olla viisasta edes harkita vastaavia keinoja. Mutta miten yksityinen kulutus saadaan kasvuun?

 

Kysyntälama pitää siivota pois

Ranska raportoi taloutensa kasvaneen syksyllä 0,3 prosenttia. Tämä saavutettiin pitkälti lisäämällä julkista kulutusta, sekä varastoarvon kasvulla. Talouskasvu ei siis ollut kovin kestävää. Maan julkistalouden alijäämä kasvaakin viime vuoden 4,3 prosentista tänä vuonna 4,4 prosenttiin. EU-maiden tavoite on päinvastainen: se pitäisi saada siivottua.

Yksityisen kulutuksen kasvun aneemiseen tilaan löytyy syy: eurokansalaiset ovat joko varattomia, varovaisia tai molempia. Epävarmat hetket ynnättynä hetki sitten toden teolla rieponeen eurokriisin jälkeen yritykset ja kotitaloudet ovat säikähtäneet. Heillä on taipumuksena nyt maksaa olemassaolevia velkoja pois, ennemmin kuin hakea uutta.

Vastaavasti pankeilta vaaditaan lisää pääomia. Tällöin uusia luottoja ei kirjata sieltäkään taholta kovin innostuneesti.

Alhaisen ostovoiman vuoksi kotitalouksilla ei ole ollut mahdollisuuksia ylläpitää vastaavanlaisia kulutustottumuksia kuin yhdysvaltalaisilla. Ja koska luottohanatkin ovat kiinni pankkitiskin molemmin puolin niin luotollakaan ei voida korvata rahan puutetta.

 

Kilpailukyky, kilpailukyky, kilpailukyky

Katson parhaaksi avata ongelmaa hieman laajemmin. Ostovoiman supistuminen kansantalouden mittakaavassa johtuu suurilta osin sisäisestä devalvaatiosta. Sen tarve taas johtuu kahdesta asiasta: kilpailukyvyn trimmaamisesta ja yhteisvaluutasta.

Kilpaliukykyä voisi ajatella kohennettavan esimerkiksi tuotekehityksen ja paremman koulutuksen kautta, mutta tämä on turhan hidas keino, eikä lopputulostakaan voi pitää varmana nakkina. Sen sijaan tuotehinnoittelun kautta saadaan tuloksia nopeammin ja varmemmin. Tätä taustaa vasten en jaksa kuin ihmetellä, miksi moni suomalainenkin haluaa ennemmin keskittyä hitaaseen ja epävarmaan menetelmään.

Koska yhteisvaluutassa valuuttakurssi ja keskeiset korot ovat identtiset niin heikon kilpailukyvyn maassa valuutta ei voi devalvoitua, kuten se markkinatalousehtoisesti muutoin tekisi. Vastaavasti se ei voi kilpailla korkotasonkaan kautta. Ilman valuuttaunionin sisäisiä tulonsiirtoja ja likimain täydellistä yhteisvastuuta (esim. työttömyyskorvaukset) ei jäljelle jää muita keinoja käytettäväksi kuin kilpailukyvyn parantaminen muita jäsenmaita vastaan.

Edelleen, koska kilpailukyvyn parantaminen tuotekehittelyn tai optimoinnin kautta on hidasta ja epävarmaa, jää kilpailukyvyn palauttaminen sisäisen devalvaation tehtäväksi.

 

Inflaatioero muodostaa kilpailukyvyn muutokset

Tämä on tärkeä asia ymmärtää: kilpailukykyeroja suuntaan tai toiseen muodostuu tässä valuuttaunionissa inflaatioerojen kautta.

Nykyhetkellä Suomen ja monen muun eurokriisimaan pitäisi saada kurottua kilpailukykynsä Saksaan nähden kiinni. Tällöin Saksalla tulisi olla Suomea ja muita eurokriisimaita korkeampi inflaatio.

Ajatusmalli on helpompi mieltää, jos Saksalla olisi esimerkiksi 5 prosentin vuotuinen inflaatio. Tällöin meille riittäisi vallan hyvin 2 prosentin inflaatio. Saksan palkkataso nousee, sillä muutoin inflaatiota ei oikein pääse muodostumaan. Mikä tärkeintä: se nousisi meitä nopeammin.

Tilanne on kuitenkin se, että Saksan inflaatio on alle prosentin vuosivauhdissa. Tällöin kilpailukykyeron kuromista umpeen joudutaan hakemaan deflaation kautta.

Ja tämä deflaatio ei ole hyvälaatuista deflaatiota, joka johtuisi tuotannon lisääntymisestä ja tuotteiden kilpailutuksesta. Se on huonoa deflaatiota, joka leikkaa siis palkkoja ja kansantalouden mittakaavassa ostovoimaa. Tämä deflaatio johtuu siis kysyntälamasta.

Tilastoteknisesti Suomen inflaatio on kuitenkin ripeimpiä euroalueella. Tähänhän voidaan vaikuttaa finanssipolitiikallakin: jos veroja kiristetään kauttaaltaan niin tuotteiden tai palveluiden hintoja ei ole mahdollista laskea. Esimerkiksi veron osuus alkoholin ja bensiinin hinnasta on varsin suuri.

Kehotan tutustumaan aiemmin kirjoittamaani deflaatioartikkeliin.

 

Kamala, kamalampi, velka?

Kysyntälaman ja deflaation yhteisvaikutus on murhaava. Se näivettää julkistalouden oikeastaan riippumatta siitä, saksitaanko valtion talousarviota kynsisaksilla vai leikkuupuimurilla. Edellä linkkaamassani deflaatioartikkelissa käytiin läpi julkistalouden ongelmaa varsin yleisellä, mutta toivottavasti helposti ymmärrettävällä tasolla.

Suomella ja koko euroalueella alkavat olla ne viimeiset hetket käsillä korjata tilanne, ennen kuin monen euromaan talous – Suomen talous mukaanlukien – suorastaan soljuu viemäristä alas.

Ensimmäinen toimenpide on repiä vakaus- ja talouskurisopimukset silpuksi. Tällaisessa takalukkoisessa tilanteessa ei ole juuri muita kasvun käynnistäjiä kuin julkistalous. Julkistalous voi hyvinkin investoida reippaasti, vaikka velkarahalla. Kun katsoo Suomeltakin vaadittavia korkoja niin näin alhaisilla koroilla on paljon helpompaa venyttää budjettia alijäämään kuin korkeiden korkojen aikana.

Tärkeää on kuitenkin käyttää investointirahat järkevästi. Esimerkiksi homekiinteistöjen korjaus maksaa paljon rahaa, mutta se voi vastapainona estää kansanterveydellisen katastrofin. Voidaan ajatella, että muutoin jatkossa nelikymppiset makaavat hengityskojeissa. Ei sillä strategialla taloutemme tule kasvamaan jatkossa.

Satamat, rautatiet ja muu infrastruukturi kuntoon. Valitaan itsekkäästi ensisijaisesti suomalaisia työntekijöitä. Silloin suurempi osa rahasta jää kiertämään kansantalouteemme. Varovaisuus häipyy hiljalleen, kysyntä kasvaa, liiketoiminta on helpompaa kiitos paremman infran ja lopulta yksityinenkin puoli uskaltautuu investoimaan.

Muistakaa, että prosentin lainakorko ei ole mitään, jos sen avulla saadaan talous kasvamaan yli prosentin vuosivauhtia. Kasvava talous tuo mukanaan korkeamman veropotin, jolla lainat on mahdollista hoitaa.

 

Virallisten kriisilääkkeiden riskit

Talousuutisia alinomaa seuraavana olen törmännyt tämän tästä ajatukseen, että EKP alottaisi valtiolainaostot. Ensin keskuspankki saattaa laajentaa tasettaan yrityslainojen kautta.

Tämä voi toimia euroa heikentävänä tekijänä, joka yleisesti ottaen helpottaisi vientistrategisen euroalueen tolaa. Se ei silti poista kilpailukykyeroja euromaiden kesken. Kilpailukykyeroista ei tosin tarvitse huolehtia enää siinä kohtaa, kun euroalueen sisällä suoritetaan tulonsiirtoja. Tulonsiirrotkin toki sisältävät sen riskin, ettei se kannustaisikaan euromaita trimmaamaan kilpailukykyään. Eihän niiden enää tarvitsisi.

Mutta ostoissa on omat riskinsä. EKP voi huomaamattaan ajautua tilaan, jossa se pitää kilpailukyvyttömiä yrityksiä lainaostoillaan tekohengityksessä. Näissä firmoissa ei juuri tuotettaisi mitään, mikä menisi kaupaksi, mutta virallisissa tilastoissa näkyisi suotuisa työllisyyskehitys.

Valtiolainaostotkaan eivät välttämättä tehoa. Valtiolainojen hinnat ovat jo pilvissä (korot ovat alhaalla), joten ostoilla ei välttämättä saavuteta mitään erityistä hyötyä. Eikä ainakaan tilanteessa, jossa valtiot eivät saisi velkaantua talouskurisopimuksen mukaan. EKP:sta voisi hyvinkin tulla määräävä markkinahinnoittelija.

Tällä on muutamakin ongelmatekijä. Ensinnäkään hintatasosta ei voisi saada täyttä varmuutta, koska sitä ei päästä markkinoilla yleisesti ottaen kokeilemaan. Toiseksi se voi latistaa valtiolainojen kysynnän, jolloin EKP:n ei auttaisi muu kuin ostaa kaikki euromaiden velkakirjat ja pitää euromaiden rahoitus pyörimässä. Tämä johtaisi puolestaan vakavaan uskottavuuskriisiin.

Finanssipolittisten toimien osalta on todettava, että mitään niin typerää tuskin kukaan osaa keksiä kuin ruveta leikkaamaan keskellä vakavaa lamaa. Onneksi sentään Suomessa on herätty byrokratian keventämistalkoisiin. Toivottavasti byrokratian karsintatietllä myös pysytään.

 

Toimivia lamalääkkeitä ei ole liikaa

Yhteenvetona totean, että Saksan inflaatiokammoinen kansakunta tuskin tulee suostumaan korkeaan inflaatioon. EKP voisi estää kysyntälamaa ns. helikopterirahoituksella, jossa keskuspankki mieikuvamaisesti ripottelee seteleitä helikoptereista kansalaisille ostovoimaa kohentamaan. Se ei vain saa tehdä niin.

EKP:n ostoissa on omat riskinsä, mutta en aliarvioi niiden psykologista merkitystä: se voisi auttaa. Ja sitä voisi ainakin kokeilla. Tuskin se tämän hullummaksi enää voi mennä.

Mikäli suunnanmuutosta ei ole tulossa, uskon, että rahapoliittisessa kolmiossa seuraava muutos on pääomakontrollit, joiden kautta euromaat ottavat käyttöönsä oman valuutan. Se tietänee pitkiä oikeusprosesseja, koska luotottajille tarjotaan kansallisia valuuttoja samalla nimellismäärällä kuin mitä ne nyt ovat euroissa.

Se tietää huimia luottotappioita. Sen vuoksikin on tärkeää, ettei Suomi lähde ottamaan osaa yhteisvastuuseen lainatakauksin, suorina lainoina muille tai millään muullakaan tavalla. Jos tulonsiirtounionista ja keskitetystä liittovaltiovarainministeriöstä tulee totta niin silloinhan Suomen ei tarvitsekaan osallistua tällä tavoin kohdennettuihin kriisirahastoihin.

Oma arvioni on, että jos Saksan vastarintaa ei saada kumottua niin tämä eurokokeilu jää yhdeksi synkeimmistä ajoista Suomen rauhan aikaiseen historiaan. Ja kuten US:n uutisessa todettiin, tämä on vielä kamalampi tilanne kuin 1990-luvun alussa, jolloin ecu-kytkennän vuoksi pakoitetut kaksinumeroiset lainakorot jylläsivät.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu