FT: Kreikalle rinnakkaisvaluutta ja velat pystyyn?
Talouslehti Financial Timesin vakiokolumnisti Wolfgang Münchau toivoo Kreikan hallituksen pysyvän lujana velkojiensa edessä. Hän esittää kreikkalaisille hyvän vaihtoehdon: rinnakkaisvaluutan käyttöönoton, ja kun tästä on tullut toimiva järjestelmä, Kreikka jättäisi velkojaan euromaille ja vakausrahastolle maksamatta. Esitys tietäisi suuren luokan luottotappioita euromaille, myös Suomelle.
Rinnakkaisvaluutta olisi yhtä kuin eräänlaisia Kreikan valtion velkasitoumuksia kansalaisille ja yrityksille. Luonnollisesti tällä "valuutalla" tuskin syntyisi ostovoimaa maan rajojen ulkopuolella. Velkasitoumukset valtio maksaisi sitten tulevista verotuloista "oikealla valuutalla", olkoon se sitten euro tai uusi drakhma.
Vähän rinnakkaisvaluutan käyttöönoton jälkeen Kreikka voisi jättää velkojaan hoitamatta euromaille ja vakausrahastolle. Münchau kysyy, että mitä jäsenmaat voisivat asialle tehdä?
Ei mitään. Kreikkaa ei voida erottaa sen koommin euroalueesta kuin EU:stakaan. Mikäli perussopimusta (Lissabonin sopimus) haluttaisiin muuttaa siihen suuntaan, että erottaminen olisi mahdollista, niin se pitää saada hyväksyttyä kaikissa jäsenmaissa, siis myös Kreikassa.
Poliittinen keskuspankki?
Toki tällainen temppu voisi vaarantaa Euroopan keskuspankin itsenäisyyden. Keskuspankista tulisi poliittinen keskuspankki, jossa jäsenmaiden edustajia painostetaan poliittisten päättäjien toimesta tekemään sellaiset keskuspankin rahapoliittiset liikkeet, että Kreikan eurojäsenyys kävisi mahdottomaksi.
EKP:n neuvosto voisi esimerkiksi 2/3 enemmistöäänin turvin evätä Kreikan pankeilta hätärahoituksen (ELA, Emergency Liquidity Assistance). EKP ei luonnollisestikaan haluaisi vaarantaa itsenäisyytensä statustaan, mutta poliittisen ohjailun osoittaminen on kuitenkin vaikeaa.
Tällainen toimi kuitenkin kaataisi Kreikan pankit eurojärjestelmässä hyvin nopeasti. Kreikalle ei jäisi muuta vaihtoehtoa kuin kansallistaa pankit, ja myöntää näille uutta pääomaa. Koska uuden pääoman luonti ei onnistu euromaalta kuin EKP:n kautta (jota ei siis olisi tulossa), tulisi pääomitus toisella valuutalla. Kreikan uudella kansallisella valuutalla.
Valtit Kreikalla
Koska mikään osapuoli ei kuitenkaan halua Kreikan sotkuista euroeroa, ei euromailla ole paljoa valinnanvaraa Kreikan pysyessä lujana.
Ja koska velkojen maksamatta jättäminen vain ruuhkauttaisi oikeussalit sen suurempaa hyötyä saavuttamatta, niin euromaiden olisi Muncahun mukaan parempi tehdä laiha sopu Kreikan kanssa. Toiseksi parhaimpana vaihtoehtona Münchau pitää sitten sotkuista Kreikan euroeroa. Vasta viimeisenä kannattavana vaihtoehtona hän suosittelisi Kreikan taipumista.
Münchau muistuttaa minun tavoin, että Kreikassa ei tämän jälkeen ole kuin yksi puolue vastustamassa vyönkiristelyä. Se puolue on Kultainen sarastus. Kreikkalaiset ovat uusimman mielipidekyselyn mukaan erittäin vahvasti nykyisen taistelevan hallituksensa takana.
Olisi siis suuri vaara saada nostatettua Kreikkaan avoimen misantrooppinen puolue kärkeen. Tästä päättävät epäsuorasti europäättäjät itse.
Luonnollisesti euromaiden taipuminen edes osittain Kreikan suuntaan nostattaa vastaavaa kapinahenkeä muutamassa muussakin euromaassa. Se on vain hyväksyttävä. Kansalaiset siitä päättävät mihin suuntaan Eurooppaa kehitetään. Näin ainakin, jos demokratiasta halutaan säilyttää edes pieniä rippeitä.
Kummallista viivytystä kaikki. Kreikkalaiseen resetointiperinteeseen kuuluu sotilasjuntta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ehdotus on fantastinen ja niin Kreikan perinteiden mukainen. Maahan on ollut tunnettu yli 1500-vuotta ylväistä miehistä, jotka kehuvat itseään ammuttuaan vihollista selkään väijytyksestä.
Drakma käyttöön euron rinnalle ja jonkun ajan kuluttua ainoaksi valuutaksi. Siitä sitten hieman aikaa ja temppu kaksi eli Suomen sekä Neuvostoliiton sodanjälkeinen teko toimeen: Suurten setelien puolitus saksilla.
Ilmoita asiaton viesti
Edelleen, se oli Münchaun näkemys, ja hän piti parhaimpana vaihtoehtona sitä, että euromaat sopisivat Kreikan kanssa jatkosta. Kreikan hallitus on kuitenkin luvannut jatkaa 70-prosenttisesti vanhan hallituksen toimia. Ei se ole kamalan huonosti.
Eurooppa nimittäin ottaisi takkiin tuntuvasti Kreikan sotkuisesta euroerosta. Mutta vielä hurjempaa olisi, että Merkel ja kumppanit saisivat seuraavaksi ”neuvotella” Kultaisen sarastuksen kanssa.
Se oli jo ainakin joidenkin tiedossa 2010 alkaen, että tästä on tulossa reippaasti pakkasta. Kaikki eivät vain uskoneet sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Euromaat (ml.Suomi) ”antavat” Kreikalle jo nyt 8,7 miljardia euroa/vuosi eli tulonsiirtounioni toimii varsin mainiosti.
Kreikan velka on 320 miljardia, josta euromaiden veronmaksajat ovat ottaneet harteillaan 75%. Siitä summasta noin 3/5 osaa hoitaa Luxemburgista käsin Klaus Regling, joka kertoi, että Kreikka ”saa” täten, olemattoman koron ja pitkän, pitkän maksuajan ansiosta, noin 8.7 miljardia/vuosi.
Oikeasti euromaat ja IMF ovat antaneet Kreikalle 240 miljardin euron lainan, mutta tämäkin summa on todellisuudessa laskenut jo 40%, olemattoman koron ja pitkän maksuajan ansiosta. Näin ollen siitäkin jo 100 miljardia on ”annettu lahjaksi”. Esimerkiksi Hollannin osalta tämä tarkoittaa jo nyt 8 miljardin häviö. Kyseinen maa antaa Kreikalle oheisen lähteen mukaan 0,5 miljardia/vuosi. Kreikkalaisten on hyvä muistaa näitäkin tosiasioita. Aivan kuten Suomessa, myös Hollannin poliitikot puhuivat 4-5 vuotta sitten, että ”tällä lainaohjelmalla jopa tienataan” (valtionvarainministeri Jan Kees de Jager). Suomalaisten ei tarvitse siis hävetä omaa sinisilmäisyyttä (meillä samanlaiset puheet piti mm. Matti Vanhanen).
Lähde:
http://www.elsevier.nl/Europese-Unie/blogs/2015/2/…
(P.S.: meinasi unohtua, Saulille ja Paavolle kiitos tästä)
Ilmoita asiaton viesti
Aivan oikein. Maksuaikojen pidennys ja kuponkikoron alennus ovat omiaan heikentämään lainojen arvoa, vaikka nämä jotkut markkinataloudesta mitään ymmärtämättömät politiikot toista yrittävätkin väittää.
Suomen rahoitusasema heikkenee joka kerta, kun vastaavia mukautuksia tehdään. Tätä ei voi kiistää edes pää- tai valtiovarainministerimme puhumatta totuuden vastaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Perusongelma alkaa olla siinä, että jo nykyisessä kuviossa kreikkalaiset jättävät siis velkansa maksamatta, aivan ”sovitulla tavalla” ja vieläpä kohtuuedullisesti. Vaalilupausten takia uusi hallitus ei voi kuitenkaan tätä vaihtoehtoa enää tarjota Kreikan kansalle, joka ei tajua koko touhusta mitään. Syriza on siis melkoisessa takalukossa, joka on itse aiheutettu.
Näytti jo siltä, että Varoufakis sen kyllä tajuaa, mutta soitto Ateenaan muutti koko tilanteen. Mieshän on renki, hänkin.
Minusta Kreikan kannattaisi jatkaa nykytouhussa, neuvottelemalla hieman lisää löysyyttä sekä lisättynä siihen veronkierron tehokasta alasajoa (johon kuuluu nuo 23 miljardin ”kreikkalaiseurojen” takaisin periminen sieltä Sveitsistä).
Ilmoita asiaton viesti
Varoufakis on tilanteesta kartalla, sitä en epäile. Mutta on myös muistettava, että kun kymmenet tuhannet tulevat parlamenttitalon edessä olevalle aukiolle kannustamaan hallitusta niin on tuo hallituksen myös lunastettava lupauksiaan.
Kreikkalaisten reaktiot ymmärtää kyllä. Nyt heillä on pitkästä aikaa taas hallitus, joka tekee sitä mitä on luvannutkin tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Henri: ”Nyt heillä on pitkästä aikaa taas hallitus, joka tekee sitä mitä on luvannutkin tehdä.”
Näillä näkymin ojasta alikoon (ellei sitten Kiina tai Venäjä ryhdy rahoittamaan tätä entistä EU-maata). Sääliksi käy Kreikan kansaa, joka uskoi (taas kerran) vaalilupauksiin, mutta niinhän teimme mekin koko ajan.
(itse kuulun siihen kansanosaan, joka äänesti EU-liittymistä vastaan vuonna 1994; meitä oli vain 43 %)
Ilmoita asiaton viesti
Ei Kreikka enää kovin paljoa putoaisi, vaikka eroaisikin eurosta. Mahdollisesti jonkin verran, mutta jo parin vuoden päästä Kreikka olisi saanut kilpailukykynsä ja sisämarkkinansa toimimaan (edellyttäen, että hallitus ei asetu ihan mahdottomasti poikkiteloin).
Sääliksi käy ennen kaikkea muuta euroaluetta. Etenkin suomalaisia. Suomessa toimivilla pankeilla oli hyvin olemattomat Kreikka-riskit, ja 26 miljoonaa lähdettiin turvaamaan 1000 miljoonalla ensi alkuun. Sitten hyvää rahaa huonon perään.
Ilmoita asiaton viesti
” jo parin vuoden päästä Kreikka olisi saanut kilpailukykynsä ja sisämarkkinansa toimimaan ”
Kuulostaa aivan samanlaiselta optimismilta kuin eurojäärien puheet…
Ilmoita asiaton viesti
Vai kuulostaako vähän Islannin mallilta?
Ilmoita asiaton viesti
Tämän lähtölaukaus nähdään mahdollisesti pian. Edellytyksenä siis on, ettei hallitus rupea aivan mahdottomaksi, vaan sallii sisämarkkinayritysten mutkattoman toiminnan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Syriza toimii kotimaassa kuten meidän vasen laita, niin ei kai se sitten salli ”sisämarkkinayritysten mutkatonta toimintaa” – poikkeuksena ehkä sellaiset firmat kuin Alko Oy…
Ilmoita asiaton viesti
Juuri ostin kauppareissullani marketista nakkien, talousrättien ja suihkusaippuan ohella litran lekan tsipuroa. Pullo maksoi sen 8€ ja se tulee tästä lähellä olevalta paikallistoimittajalta…
Eli täällä on jo joissain asioissa järkeä käytetty jo paljon aiemmin. Edistys ei ole vielä vain tavoittanut Suomea. 😉 Pikemminkin olette menossa siellä toiseen suuntaan, kun nopeasti vilkaisen avauksia ja galluppeja. 😀
Piruparat siellä.
Ilmoita asiaton viesti
Alko Oy on paras työpaikka, koska siellä on: ”… konkreettiset ja mitattavat tavoitteet, osaamisen ja asiakaskokemuksen pitkäjänteinen kehittäminen sekä osallistava johtaminen ja esimiestyö.”
http://ri.search.yahoo.com/_ylt=A0LEVxUtxuFUaAkAzW…
Eikä kilpailijoita, jotka häiritsevät hinnoittelua, sortimentin laatua, myymälän sijoittumista jne. Osaamista löytyy, sillä poliitikkokin voi olla pääjohtajana.
Piruparat tosin pulittavat halvastakin viinistä 10€/plo. Mutta älkäämme äitykö kyyniseksi…
Ilmoita asiaton viesti
Ostin enempi Peloponnekson suunnalta 20 litran punaviinierän, kun totesin sen ”keskivertoa paremmaksi” viiniksi. Köyhdyin toki järkyttävät 20€, joten pari illallista ulkosalla (juomineen) meni sitten siihen. 🙁
Mutta että täällä sitten on ollaan paitsi kaikesta tästä ihanasta johtamiskulttuurista. Sääliksi käy. Ehkei kreikkalaiset ole vielä hoksanneet alkoholimonopolin ihanuuksia? Pitäisiköhän Suomen viedä tätä erinomaista konseptia, ja vaikka laskuttaa suolaisesti kreikkalaisia siitä ilosta, että johtamiskulttuuri paranee?
Ilmoita asiaton viesti
Pentele, tähän pitää äkkiä laittaa alkoholivero joka peritään kaikilta suomalaisilta kun ne tulee takaisin kotimaahan.
Ilmoita asiaton viesti
Pertti sanoi:
”Pentele, tähän pitää äkkiä laittaa alkoholivero joka peritään kaikilta suomalaisilta kun ne tulee takaisin kotimaahan.”
__________________
Ei me tulla – Kreikka on jo täällä. Kohta sielläkin, mutta paljon kylmempi.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Sitten me taidetaan tulla sinne, lämmin ja halpa viini kyllä houkuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
#22:
Kaikkea ei voi saada, edes kreikkalainen… Riutukaa ilman johtamiskulttuuriamme!
Ilmoita asiaton viesti
Jessus mies! 20 €kkulia!!!!! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin näin. Se on tasan tarkkaan sitä rahojen kuskaamista Kreikkaan, kun esim. Suomen antamaan miljardin lainaan tehdään maksuajan tuplaus ja kuponkikorko tiputetaan 0,55 %:iin.
Nordean Von Gerich oli laskenut, että Kreikan riskipreemiot huomioiden sen meidän lainaamamme miljardin euron arvo on nyt jota kuinkin 300 miljoonaa euroa.
Vvm Rinne pystyy tietysti venkoilemaan maailman tappiin sillä, että velan nimellisarvoon ei puututa, vaikka tosiasiassa (veronmaksajan) rahaa palaa aina kun Kreikan maksuehtoja helpotetaan.
Ilmoita asiaton viesti
”…tosiasiassa (veronmaksajan) rahaa palaa aina kun Kreikan maksuehtoja helpotetaan.”
… ja joka päivä.
Älkää siis äänestäkö six-pack-puolueita vaan päästäkää uusia naamoja sisälle.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Muistuu mieleen, että Väyrynen on ehdotellut myös Suomelle markkaa rinnakkaisvaluutaksi. Voisi olla hyvä ratkaisu myös Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko Kreikan kanssa tulossa sopu tänään? En usko. Ehkä vielä tämän viikon kalenteriin tulee muutama ”huipputapaaminen”, mutta niissäkään on tuskin mieltä, jos osapuolet eivät pääse edes alkuun yhteisymmärryksen tiellä.
Kreikan näkökanta: http://www.reuters.com/article/2015/02/15/us-euroz…
Muiden euromaiden näkökanta: http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsit…
Kreikkalaisten näkökanta: http://en.protothema.gr/greeks-ask-for-yet-another…
Europäättäjät ovat päättämässä hajottaa euroalue. Tavallaan en aio estellä, mutta ihmettelen sitä aina niin kuulutettua ”neuvotteluvalmiutta”.
Se taisi kadota kuin suolistokaasu 20 pohjoisen leveysasteen halkomaan autiomaahan.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi suotavaa, että EKP EI olisi poliittinen keskuspankki, että euroalue EI olisi poliittinen valuutta-alue ja että Euroopassa kunnioitettaisiin demokratiaa myös jäsenmaiden aidoissa kansallisissa ilmenemismuodoissa: erilaisuus EU-jäsenmaiden kulttuureissa, mentaliteeteissa jne. jne., on fakta, ei mielipidekysymys.
Wolfgang Münchau (Financial Times): ”Euroalueen tulisi hylätä 5 vuotta jatkunut epäonnistunut politiikkansa ja jatkaa eteenpäin [toisin eväin?].”
Aika suorapuheista. Ovatko Persut maksaneet hänet kirjoittamaan noin? 😀
Ilmoita asiaton viesti
”Je suis Persu” -kylttejä ja t-paitoja sitten vain kyhäämään. 🙂 Se on vaihe numero #2. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Haluavatko eurojäärät nyt siis itselleen ihan sotkuisen euroalueen hajoamisen, ja turvallisuustyhjiön itäiselle Välimerelle (pelkällä Grexitillä)?
Bloomberg muistuttaa, että Syyriassa kahakoidaan, etelässä Libya sössittiin Gaddafin syrjäyttämisellä, Israelissa tunnelma kiristyy ja Ukrainassakin tulitaot rakoilee. Tähän päälle sitten Natomaa mahdolliseen kaaokseen?
Voi sitä rauhan Nobelien tulvaa, mitä tempulla saisi ajoiksi. 🙂
http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-02-16/…
Ilmoita asiaton viesti
Varoufakisin ehdottamalla listalla oli tietääkseni vielä yhden 100 miljardin euron lisäleikkaus velkoihin IMFn lemppaamisen ja muun sälän ohella. Tulonsiirtoliittovaltion alku on erittäin lupaava kun samaan jonoon änkevät kaikki muutkin velalliset.
Koska Suomi väärensi oman taloutensa 90-luvun tahallisen pankkikriisin ja vakuudeksi asetettujen eläkevarojen ansiosta maksukykyiseksi, saamme toimia vielä pitkään nettomaksajana, vaikka kansalaiset on jo kupattu todellisuudessa tyhjiin. No, on siellä joillakin vielä säästöjä joissakin rahastoissa, mutta pankeillehan ne sosialisoidaan hätätilassa taseen tilkkeeksi, kuten ennekin.
Osallistumista veronmaksajanakaan ei voi välttää kuin siirtämällä likvidit varat tuota pikaa halvemman elintason maihin ja itse perässä. Kreikkahan on erittäin potentiaalinen muuttokohde, jos rinnakkaisvaluuttaan siirtyisi.
Suomen tosin kannattaa luikahtaa samasta raosta, eikä taida joukkopako muutenkaan olla enää estettävissä? Aikataulu tosin on avoin. Jos TTIP, Tisa, Ceta jne. saadaan runnotuksi kabinettien kautta läpi, niin sitten pelit on lopullisesti pelattu. 10 vuoden kuluttua Suomikin kamppailee elintasossa Albanian kanssa tasapäisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Rahoitusneuvontayhtiö Lazard on 100 miljardin euron velkasaneerausta esittänyt, Varoufakis on ehdottanut velkakirjavaihtoa, jonka saneerauksen suuruus riippuu siitä, miten Kreikan talous kehittyy.
IMF:ää ei olla heittämässä pihalle, vaan se on kuulunut koko ajan siihen ryhmään, jonka velkoja Kreikka on kunnioittamassa.
Täällä on ihan mukavaa. Allekirjoitan potentiaalisen muuttokohdeajatuksen. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Jos Kreikka lisävippiä tarvitsee, eikö jatkoavustaminen pitäisi jo luovuttaa kokonaan IMF:n kontolle. Eikös kuuluisi sen rooliin ihan virkansa puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässäpä selvitys Kreikan esittämistä vaateista. Saattaa olla sitkeää purtavaa ja kitkerää niellä.
https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/02/16/ilta…
Ilmoita asiaton viesti
#20 Alkolla ei ole pääjohtajaa. Alkon johdossa ei ole poliitikkoja. Alkoholijuomien hinnat ovat Suomessa korkeita alkoholijuomaverojen vuoksi. Etelässä viinejä ei veroteta, koska Kristuksen veren symbolia ei voi verottaa.
Suomessa ei kasva viiniköynnös, mutta etelässä se kasvaa. Siellä vallitsee viineissä jatkuva ylituotanto.
Vain suomalaiset arvottavat eri maita tarkastellen alkoholia.
Ilmoita asiaton viesti