Euromaiden yhdenmukaisuus on utopiaa

Viime päivien "leikatako vaiko elvyttää" -keskustelussa tuntuisi olevan tiukat premissit molemmilla leireillä. Niistä tiukasti kiinni pitämällä ei päästä yhteisymmärrykseen.

Leikkaajien premissinä on raamatulliset mittasuhteet saanut EU:n kasvu- ja vakaussopimus. Se kertoo, ettei velan suhde bruttokansantuotteeseen saisi nousta yli 60 prosentin, ja ettei rakenteellinen alijäämä saisi nousta yli kolmeen prosenttiin bkt:sta. Rakenteellisella alijäämällä tarkoitetaan suhdannevaihteluista siivottua alijäämää. Se, mikä lasketaan rakenteellisen ja mikä suhdannevaihtelun piikkiin, on mielikuva.

Elvyttäjät ovat taas liikkeellä enemmän makrotaloudellisten oppien siivittämänä. Tässä leirissä kerrotaan, miten leikkaaminen keskellä taantumaa vain näivettää entistä enemmän taloutta. Miten se leikkaa bkt:a ja siten heikentää velanhoitokykyä ja pitää velkatasot parhaimmillaankin vain entisellään. Tällöin joudutaan leikkauksien kierteeseen.

 

Onko bkt hyvä puntari velkaisuudessa?

Pitäisi muistaa, että velanhoitokykyyn vaikuttaa moni asia: elinkeinorakenne, korruptioaste, oikeusjärjestelmän luotettavuus ja mutkattomuus, ennakoitava lainsäädäntötoiminta, koulutustaso jne.

Pitääkö tämä paikkaansa? Itse pienimuotoista sijoitustoimintaa harrastavana ei tullut pieneen mieleenikään sijoittaa Venäjälle kovin paljoa. Ei edes vuosia sitten. En vain oikein luota esimerkiksi maan oikeuskäytäntöön. Minulle oli se ja sama mitkä ovat Venäjän kasvuprosentit ja paljonko valtion velka on. Yhtenä aamuna voi tulla ilmoitus, että sijoituskohteenasi oleva yhtiö on kansallistettu. Bkt ei mittaa tällaista riskiä.

Kaikkien elementtien mukaanotto tarkottaisi toki sitä, että EU:ssa jouduttaisiin myöntämään, etteivät kaikki maat oikein voi olla samanarvoisia. Olisi kuitenkin "epäreilua" asettaa eri maille eri velkaisuusrajat.

Siksi olisikin parempi, että jokainen saisi määritellä ne itse ja täysin omalla riskillään ja vastuullaan. Jokainen sijoittaja saisi itse punnita riskit omilla painoarvoillaan ja valita sijoituskohteensa sen mukaan. Sijoittajia ei tarvitse holhota.

 

Euron valuviat voitaisiin myös korjata

Euromaiden riitaannuttamat tukipaketit eivät olleet välttämättömiä. Edellä kuvatun sijoittajariskin mukaisesti Kreikasta aiheutuneet luottoriskit olisivat aktualisoituneet ilman tukirahoja.

Miksi "Suomella" (institutionaaliset sijoittajat ja pankit) oli keväällä 2010 Kreikasta saatavia vain noin 26-27 miljoonaa euroa, mutta saksalaisilla ja ranskalaisilla pankeilla miljardikaupalla? Luvut ovat haettavissa Kansainvälisen järjestelypankki BIS:n (Bank for International Settlements) tilastotiedoista.

Nämä saatavat olisivat hapantuneet sijoittajien käsiin. Lisäksi Kreikan konkurssissa olisi tapahtunut toinen ilmiö: luottoriskijohdannaiset olisivat lauenneet. Vain hetkeä tätä ennen Lehman Brothersin konkurssin vuoksi amerikkalainen vakuutusjätti AIG oli sekin vaarassa mennä nurin – ei suorien sijoitustensa, vaan näiden johdannaisten vuoksi.

On hyvin valitettavaa, että jotkut näkevät vain "Kreikan eläneen kuin siat vatukossa", vaikka holtittomuutta oli havaittavissa niin pankeilla kuin vakuutusfirmoilla (sekä muilla johdannaiskauppiailla.)

Euroalueella voitaisiin minun puolestani palata markkinatalouteen. Tällöin annetaan sijoittajien itse määritellä riskit. He saisivat kantaa myös vastuunsa voittojensa ohella.

Kuten "Suomen" saatavat Kreikasta osoittavat: tällainen omavalvonta on aivan mahdollinen. Kreikkalaiset politiikot eivät olisi kuuna päivänä voineet luvata niin mittavia etuuksia viime vuosikymmenellä, jos muillakin euromailla olisi ollut yhtä mittava itsekuri kuin Suomella.

 

Tilaisuus teki varkaat

Tilannekuvan täydentämisessä tulisi muistaa, etteivät kreikkalaiset politiikot olleet ainoita, jotka tarrautuivat tilaisuuteensa.

Yhtä lailla europankeille vakuuteltiin kaikkien euromaiden olevan riskiasteikolla samalla viivalla. Tämä oli heidän tilaisuutensa yrittää tehdä tuntuvia voittoja. Se ei vain onnistunut – tai ei olisi onnistunut ilman euromaiden Lissabonin sopimuksen vastaisia tukitouhuja.

Kirjoituksen alkupuolelle listasin muutamia tekijöitä, jotka vaikuttavat ainakin minun sijoituspäätöksiini. Yksikään listaamistani asioista ei ole harmonisoitu euroalueella. Ei yksikään. Periaatteessa meillä on EU-tuomioistuin, mutta tässäkin mielessä usein pitää ensin samota kansalliset oikeusasteet lävitse. Se voi olla paitsi kallista ja hidasta, myös tuloksetonta.

 

Perä edellä puuhun?

Väitän, että listaamieni asioiden (elinkeinorakenne, korruptioaste, oikeusjärjestelmän luotettavuus ja mutkattomuus, ennakoitava lainsäädäntötoiminta, koulutustaso) harmonisointi euroalueella tulee viemään rutkasti aikaa.

Nyt mennään kuitenkin perä edellä puuhun: ensin väitetään euromaiden olevan samanlaisia klooneja keskenään, ja sitten yritetään tämän jälkeen tehdä näistä toistensa klooneja.

Näitä kaikkia elementtejä voidaan toki yrittää harmonisoida, jotta kaikki euromaat ovat keskenään samalla viivalla. Katsoisin, että sitä ennen jokaisen euromaan tulisi antaa olla erilaisia. Silloin niiden riskitasotkin olisivat erilaisia.

Kaikista parhainta olisi, ettei euromaita edes yritettäisi laittaa samaan nippuun. Olen muutamaan otteeseen miettinyt Kreikan turuilla ja toreilla liikkuessani, että missä ajassa näistä tulisi saksalaisia ja/tai suomalaisia?

Ei koskaan. Se on sekä selkeä toteamus, että kaino toive.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu