Millä saamme Suomeen kasvua ilman viennin apua?

Vuodet 1990-luvun alussa ovat monella suomalaisella karvaasti mielessä. Loppujen lopuksi pääsimme pinteestä ja vältimme Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n "holhouksen". Teimme ilmeisesti jotain, minkä vuoksi taloutemme oikeni ja lähti suorastaan ripeään kasvuun. Erityisesti viennin turvin Suomeen alkoi sataa markkoja.

Nyt samaiset puheet IMF:n holhouksesta ovat alkaneet jälleen kuulua. Sekä 90-luvun karmeudessa, että nykytilassa on jotain yhteistäkin. Niillä on molemmilla samanlaiset syyt. Jos yhdellä kertaa onnistuu voittamaan vaikeudet, voisi nopeasti ajatella, että toistamalla samat keinot vaikeudet voitettaisiin tälläkin kertaa. Mitä tällöin pitäisi tehdä?

 

Mistä 90-luvun kaaoksessa oli kyse?

Suomi oli 80-luvun ajan liberalisoinut rahoitusmarkkinoita enempi eurooppalaiseen suuntaan. Olimme olleet vuosikymmeniä Neuvostoliiton kaupan varassa. Suomea haluttiin "länsimaalaistaa".

Jo vuosikymmeniä sitten eurooppalaiset ideologit olivat piirtäneet karttoja yhteiselle eurooppalaiselle valuutalle. Oli "valuuttakäärmettä" ja ties mitä ideoita. 90-luvun alussa oli yksi tällainen kokeilu meneillään. Sitä puhuttiin ECU:sta.

ECU oli puhtaasti laskennallinen valuutta. ECU:lla oli lievät rajat, jonka sisällä ECU-maan kansallinen valuutta sai heilahdella. Suomi liittyi länsimaalaisuustavoitteensa kanssa tähän.

Markkinoiden vapauttamisen vuoksi syntyi myös jotain ikävää, kuten täyteen pumpattu asuntokupla. Pankit tulivat lähestulkoon tyrkyttämään kotiovelle velkaa milloin huvijahteihin, lomamökkeihin ja golf-osakkeisiin.

Samaan aikaan itänaapurissamme alkoi suuret mullistukset. Kremlin romahduttua romahti myös idänkauppamme. Pääosin näistä tekijöistä muodostui yhdessä varsin myrkyllinen keitos.

 

Kaikille asioille ei aina voi mitään

On tietysti suomalaisen teollisuuden kannalta hyvin valitettavaa, että idänkaupalle kävi ohraisesti. Sille ei vaan voinut tehdä juuri mitään. Tällaisia meistä riippumattomista ikävistä tapahtumista käytetään termiä "ulkoinen taloussokki". Niitä voi tulla melkein mistä tahansa.

Nykyaikana parhaiten tunnetaan Yhdysvaltain asuntokupla (Subprime-kriisi), joka poksahti vuonna 2008. Asuntokuplan merkit oli toki jo luettavissa vuotta aiemmin. Ensimmäiset varoitukset tulivat esille jo paria vuotta itse kriisiä aiemmin.

Tavallaan nytkin Suomi kärsii Venäjään liittyvistä asioista. Talous- ja vastapakotteet ovat purreet varsin kovaa Suomeen. Eräiden arvioiden mukaan Suomi kärsii vallitsevasta tilanteesta Venäjää pahemmin.

Vaikka Suomen pakotteista onkin osa "omissa käsissämme" tulee silti miettiä niiden oikeudenmukaisuus.

Ajatellaan asiaa vaikka niin, että kun Suomi lähti 2010 maksamaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkiireiden möhläilyjä miljardein euroin niin onko vastaavanlaista "solidaarisuutta" nyt näkyvillä sieltä suunnalta? Onko Suomen kärsimät suhteellisesti suurimmat vahingot tulleet likimainkaan oikeudenmukaisesti korvatuksi?

Toinen suuri taloutta painava tekijä tällä haavaa on eurooppalainen velkakriisi. Suomi ei juuri voi mitään sille, että moni euromaa on imenyt velkaa toivottomuuksiin asti.

Meidän pitäisi keskittyä siihen, mitä voimme asioille tehdä.

 

90-luvun poppakonsti

Aivan kuten 1990-luvulla ECU-putkessa ollessamme näiden taloussokkien (asuntokupla ja idänkaupan romahtaminen) edessä, vaikeudet kärjistyivät hyvin tukaliksi. Markkamme ei olisi saanut vajota ulos tuosta valuuttaputkesta.

Marraskuussa 1991 Suomi teki ns. minidevalvaation. Suomi kertoi valuuttaputkikoekavereilleen, että nyt on tosi kyseessä. Suomi sai erikoisluvan devalvoida markkaa hieman.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan vaikeudet jatkuivat. Syyskuussa 1992 Suomi otti hatkat tästä eurooppalaisesta valuuttakokeilusta.

Taloussanomat uutisoi niin ikään hiljattain noussutta "Suomi on pian IMF:n holhouksessa"-puheita:

"[Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko] Kianderin mukaan 1990-luvulla Suomessa talous kääntyi vahvaan vientivetoiseen kasvuun, kun markan devalvoituminen teki Suomesta kilpailukykyisen.

– Tämä hoiti talouden kuntoon. Nyt tällaista näkymää ei ole, koska ei ole valuuttaa, jota voisi devalvoida."

 

Tosiasia, jota ei haluta muistaa

Tuntuu sikäli omituiselta, että tuolloinen kikka saada Suomen talous vahvaan ja rivakkaan kasvuun on varta vasten haluttukin unohtaa.

Asia onkin käännetty itse asiassa nurin niskoin. Väitetään, että markka-aikana tuli 90-luvun kaameudet ja "kaksinumeroiset korot". Kyllä tavallaan ne tulivat ECU-putken vuoksi, koska markkinoilla tiedettiin, ettei Suomen markka saa niiden sääntöjen mukaan joustaa (eli devalvoitua).

Nykyisessä tilassa on siinäkin samat ainekset kuin 90-luvun kriisissä. Ulkoisia sokkeja (Etelä-Euroopan velkakriisi ja Venäjän vastapakotteet) ja eurooppalaista valuuttakokeilua.

Oikeastaan ainoa asia, jossa Suomella on ohjakset omissa käsissään on eurojäsenyys. Siitä me voimme luopua.

Totta kai joku toinen olisi valmis luopumaan Venäjäpakotteista toivoen, että vastapakotteet hellittäisivät. Kolmas toivoisi Euroopan velkakriisin olevan vain pahaa unta.

Etelä-Euroopan mittavaksi päässyttä velkakriisiä ei haluttu kuitenkaan kohtuullistaa viisi vuotta sitten, Venäjäpakotteista lipsuminen voisi tulkita niin kuin Suomi hyväksyisi Venäjän aluevaltaukset.

Ja vaikka tällä kertaa ulkoiset seikat päättyisivätkin onnellisesti niin uusia iskuja on tulossa ennemmin tai myöhemmin.

Jos kerran irtautuminen ECU-putkesta sysäsi Suomen talouden kasvuun viennin piristyttyä, mutta tällä kertaa emme aio käyttää samanlaista kikkaa eurojäsenyyden vuoksi, niin mistä päättäjämme aikovat taikoa talouskasvun ilman vientiä?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu