Maanläheinen jumi

Suomen talouden oikaisemiseksi ja kääntämiseksi kasvuun oli eduskuntavaalien alla kaksi vastakkaista ajattelutapaa. Vasemmistoliitto lähti peräänkuuluttamaan elvytystä, muiden ollessa enemmän tai vähemmän leikkauslinjalla.

Vaalitulos kertoo melko selkeästi, että leikkaajat voittivat. Käsittelin leikkauksia viime kirjoituksessani. Tulin samalla luvanneeksi tehdä jatko-osan Suomen talouden ongelmista.

Nimittäin barcelonalainen ekonomisti Edward Hugh käsittelee todella monipuolisessa ja käppyräpitoisessa kirjoituksessaan Suomen talouden tilaa. Hugh pohtii sitä, josko Suomi on nyt secular stagnation -tilassa. En tiedä oikeaoppista suomennosta tuolle, mutta kutsun sitä nyt "maanläheiseksi jumiksi".

 

Kriisin jälkeen

Olen useasti aiemmin yrittänyt viestittää, että yhteisvaluutan oloissa emme pääse käyttämään niitä työkaluja, joilla Suomen talous saataisiin pikaisesti käännettyä kohti parempaa.

Maanläheisen jumin kohdalla kasvu ei lähde oikeastaan käyntiin, vaan polkee paikallaan. Siitä se jumittaminen tulee tähän termiin. Työttömyys pysyy korkealla tässä jumituksessa ja vastahan saimme tiedon siitä, että Suomen työttömyysaste on kasvanut, ja on siis kaksinumeroisissa prosenttiluvuissa.

Toinen tekijä maanläheiseen jumiin on demografinen. Suomen työikäinen väestö on kääntynyt laskuun. Tämä johtuu (suhteellisesti) eliniän odotuksen kasvamisella, mutta (absoluuttisesti) myös siitä, ettei Suomessa synny tarpeeksi uusia lapsia.

Maanläheisen jumin erityispiirteisiin kuuluu, ettei leikkaaminen auta, vaan voi johtaa paheneviin ongelmiin (kuten monessa euromaassa on käynyt.) Pahaksi onneksi elvytyskään ei ole ratkaisu. Elvyttäminen ei elvytä, vaan paisuttaa vain velkakuormaa.

Suomi onkin siten "elvyttänyt" jo muutaman vuoden, jos asiaa tarkastellaan velkaantumisvauhdin näkökulmasta. Suomen valtion velka on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa.

 

Ongelmia kaikkialla

Suomen teollisuustuotanto on kyntänyt miinuksilla pitkään. Vaihtotaseen ylijäämä on kääntynyt alijäämäksi. Harmaantuva väestö aiheuttaa paineita sosiaaliturvaan.

Kilpailukykymme on mennyttä, siksi työttömyys onkin piinaavan korkealla ja on kivunnut jo 10,3 prosenttiin. Ekonomisti Roger Wessman tosin kävi jo viime vuoden alkupuolella kertomaan, että lukemiin kannattaa suhtautua varauksella. Viime vuoden tammikuun kirjoituksessaan työttömyyden ollessa lähes 8 prosenttia Wessman esittää graafin, jonka mukaan "todellinen työttömyysaste" on noin 16 prosenttia.

Kilpailukyvyn menetys on suurelta osin syyllinen Suomen nykyiseen ja vähemmän mairittelevaan tilaan. Hughin ansiokkaassa kirjoituksessa näkee selkeästi, miten yksikkötyökustannukset lähtivät kiitoon juuri silloin, kun maailmantaloudelta lähti matto jalkojen alta.

Poliittiset päättäjät varmastikin tiedostavat tämän, mutta olettavat asian hoituvan "äärimmäisellä palkkamaltilla", mikä ymmärtääkseni tarkoittaa nollakorotuksia.

Tämä ei kuitenkaan auta, sillä "pahimmat kilpailijamaamme" ovat nekin jo deflaatiossa, tai ainakin sen partaalla. Tällöin Suomen palkkataso ei pääse kilpailukykyisemmäksi vain odottelemalla. Vuotuiset julkistalouden alijäämät eivät kestä nykyistä tilaa kuitenkaan esimerkiksi 20 vuotta.

Samalla deflaatio on iskenyt myös monen suomalaisen sijoituskohteeseen: asuntoihin. Asuntojen hinnat ovat kääntymässä laskuun.

Kaiken kukkuraksi nettoinvestoinnit ovat valahtaneet pakkasen puolelle.

 

Mikä avuksi?

Hugh käy lävitse asiat, jotka eivät auta. Elvytys tuottaa vain velkaantumista, leikkaukset romuttavat taloutta lisää.

Mielenkiintoisesti Hugh ei usko myöskään yhteisvaluutasta lähtöön, koska hän epäilee, ettei Suomi saa sitä kautta tarvitsemaansa valuutan heikkenemistä. Syynä tähän hän pitää muita keskuspankkeja, jotka ovat aggressiivisesti heikentämässä omia valuuttojaan. Sitä toki tekee EKP:kin. Oma huomioni on, että EKP:n yhdenmukaiset toimet eivät kuitenkaan helpota Suomen kilpailukykyyn muita euromaita vastaan.

Helsingin Sanomat uutisoi hiljattain "valuuttasodasta". HS:n mukaan "heikko euro" ei auta Suomen vientiä.

Hugh uskoo, että vain työmakkinoiden uudistukset auttavat tähän hätään. Oma huomautukseni on, että toki sääntelyssä on rutkasti karsittavaa. Moni yritys tarvitsee jos jonkinlaista todistusta ja lisenssiä. Kuluttajille tämä on ehkä mieluisa asia, koska laatuun voi luottaa. Pidän silti aiheellisena kysyä, että eikö yhtän pienempi määrä lupia riitä siihen, että kansalaiset tulisivat silti "suojelluiksi". Heidän pitäisi vain käyttää enempi omaa maalaisjärkeään. Jos esimerkiksi ravintolaruoka haisee pilaantuneelle niin sitä ei kannata syödä.


Jälkikirjoitus: Demarit tekevät sen ihan itse

Aiheeseen kuulumattomana huomio kollegaltani. Hän kirjoitti, että SDP on hakannut itsensä kanveesiin, mutta jatkaa edelleen itsensä pieksemistä. Hän viittaa tähän uutiseen:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-n-ryhmyrivaalista-rumaa-…

SDP:n pj. Antti Rinne ihmettelee siinä, että mistä ihmeen Jutta Urpilaisen suosiosta toimittaja siinä kyselee.

Demarileirissä ei nyt ilmeisesti kovin hyvin mene.

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu