Todellisuuden- tai edes suhteellisuuden tajua, kiitos

Maria Ohisalo (vihr.) kävi sitten rustaamassa vääränlaisen feminismin kirjoituksen Puheenvuoroon. Osaltaan hän on oikeassa siinä, että leikkaukset varmastikin koskevat julkista sektoria. En nimittäin oikein pidä mahdollisena sitä, että Suomen tasavallan tuleva hallitus voisi ruveta leikkaamaan yksityiseltä sektorilta.

Yksityinen sektori on valtion tulonlähde. Rahansa se kuluttaa julkiseen sektoriin. Jos Ohisalo viitsii vaivautua niin sopii katsoa valtion talousarvioita tässä viime vuosilta. Menot ovat tuloja suuremmat. Se ei olisi huolestuttavaa satunnaisesti, mutta krooninen suuri alijäämä kertoo, ettei näin voida jatkaa.

Suomalaisten miesten työttömyysaste on naisia korkeampi. Ymmärtäisin Ohisalon murehtimista verraten paljon paremmin, jos työttömyys olisi sukupuolijakaumaltaan päinvastainen.

Sekään ei tietysti Ohisaloa ilahduta, että Suomessa miesten ja naisten työelämän tasa-arvo on kärkisijalla.

Ja jos hän viitseisi katsoa osa-aikaisten työsuhteiden määrää niin Suomessa tilanne on täysin erilainen kuin Hollannissa, missä väki on onnellisempaa osa-aikaisista työsuhteista huolimatta. Hollannissa lähes 80 prosenttia naisista työskentelee osa-aikaisissa työsuhteissa, Suomessa vajaa viidennes.

Ja jos perusturvan varassa elävien ääni ei kuulu vaaleissa niin se johtuu siitä, ettei heitä ole montaa. Tai sitten he eivät käytä oikeuttaan äänestää. Tai äänestävät kaikesta huolimatta viime vaalien tuloksen mukaan.

Turha siitä on puoluejohtajia syyttää.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu