Saksa ja Ranska: euromaille yhteinen valtiovarainministeriö

Saksan ja Ranskan talousministerit Emmanuel Macron ja Sigmar Gabriel laativat kulmakarvoja nostattavan mielipidekirjoituksen useaan eurooppalaiseen sanomalehteen. Tässä brittiläisen The Guardianin kirjoitus linkkinä.

Ministerit toivovat melko puhtaasti sanoen euromaiden liittovaltiota. Tällaista todellakin tarvitaan, jos euroalue halutaan säilyttää. Se on ikävä tosiasia, jota varsin monet suomalaispolitiikot ovat torjuneet – ja samalla tulleet iskostaneeksi myös suomalaisiin äänestäjiin ikävän harhakuvan, ettei euroalueesta ole välttämätöntä tehdä liittovaltiota.

Vaikka jotkut voivat edelleen torjua ministerikaksikon näkemyksen utopistisena niin tulee kuitenkin muistaa, että Gabriel on myös Saksan varaliittokansleri. Kovin paljon ylempää ei yhteisen budjetin ja veronkanto-oikeuden halu voisi enää tulla.

Ministerit kertovat sen, minkä pölhöpopulistit ovat tienneet jo vuosikausia: yhteisvaluutassamme on vakavia vikoja. He siis myöntävät varsin avoimesti, että projekti tehtiin hutaisten.

Ja nyt sitten tämän hutiloinnin vuoksi Euroopassa on miljoonia työttömiä turhan vuoksi. Köyhyys lisääntyy ja pari maata on saatu jo likimain korjauskelvottomaan jamaan. Erityisesti korkea nuorisotyöttömyys taitaa tietää sitä, että sosiaalinen kriisi jatkuu näissä maissa vielä pari vuosikymmentä sen jälkeen, kun eurokriisin taloudellinen ulottuvuus on saatu nujerrettua.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu