Ei sitten annettu Kreikan vetää meitä höplästä

Viimeiset viisi kuukautta ovat olleet tällaiselle omatoimiselle Euroopan talous- ja politiikkatoimittajalle varsin työntäyteistä aikaa. Suurimmasta työsarasta on vastannut luonnollisesti Kreikka ja sen hallitus. Olen hämmästyksekseni huomannut olevani suomenkielisessä mediassa niitä aniharvoja, jotka ovat kirjoittaneet niin sanottua vastavirtaa.

Uutispuolella tätä ei sinällään erota. Uutisoinnin tehtävä on vain kertoa mitä on tapahtunut tai mitä joku on sanonut taikka kirjoittanut. Sen sijaan uutisaiheiden valinnalla voi jotenkin vaikuttaa. Lukijapuolella taas voi "välttyä" valitsemalla vain niitä medialähteitä, jotka tukevat omaa käsitystä siitä, miten maailma makaa.

Track Record: Kreikka 2015

Aion jatkaa poikkeuksellisella linjallani tässäkin kirjoituksessa. Kirjoitinhan jo ennen Kreikan vaaleja, että todennäköisin vaihtoehto on minusta Syrizan ja AN.EL:n (kansallismielinen oikeistopuolue) koalitio, koska Syrizan päätavoite on tukipakettien vastustaminen.

Likimain kaikki muut tuudittautuivat siihen, että Syrizan ollessa vasemmalla, tulee Joki-puolue olemaan "lähempänä" vasenta laitaa. Joki on samalla Eurooppa- ja euromyönteinen, joten tukipakettipolitiikka ei ole mitenkään vaarassa. Voidaan siis huokaista helpotuksesta. Business as usual jatkuu.

Sittemmin arvelin Kreikan hakeutuvan kohti omaa valuuttaa. Siitä huolimatta, että suurin osa kreikkalaisista ei tätä halua. Joskus on pidemmän aikavälin hyödyt lunastettava lyhyen aikavälin kaaoksella. Kyseinen kirjoitus pitää edelleen kaikilta osin paikkaansa. Kreikka ei ole taipunut, sopimusta ei ole syntynyt, eikä likviditeettikriisillä olla puristettu.

"Asian etenemisessä" ollaan siis yhä samassa pisteessä kuin aika tarkkaan päivälleen neljä kuukautta sitten. Vain välit ovat kiristyneet.

Väärässäkin on tullut oltua – ajoituksellisesti. Huhtikuun puolessa välissä tuli kirjoitettua, että Kreikka valmistautuu velkojensa laiminlyönteihin. Ei tapahtunut vielä tuolloin. Kreikka keräsi kuntatason kassoista rahaa, ja lykkäsi valtion tavara- ja palvelutoimittajien maksuja. Tällainen toiminta yllätti minut aivan täysin, mutta myöhemmin palaset alkoivat minun mielestäni loksahtaa kohdilleen.

Miten Syriza on "pelinsä" pelannut?

Koska yleinen konsensus on sitä mieltä, että Kreikan hallitus on nippu "pellejä" – ja kun minun tulisi olla vastavirtaan niin mitähän tähän sitten "keksisi"?

Kelpaisiko tosiasiat?

Kreikan hallitus ilmoitti alkuasetelmissaan haluavansa neuvotella lainaehtoja uusiksi. Moni epäili, että Syriza "tulee järkiinsä" ja huomaa, että vaaleihin valmistaudutaan totta kai kovilla palopuheilla, mutta realismi tulee eteen sitten vaalien jälkeen. Minulla oli aavistukseni, että toisin tulee käymään. Oma tuntumanihan oli, että Kreikka on tosiaan valmis jopa eroamaan yhteisvaluutasta, jos se ei saa kasaan neuvottelutulosta.

Kreikan toimittamissa luonnoksissa oli totta kai kitkerää kalkkia muille europäättäjille. Erityisesti Espanja oli tiukkana, sillä maassa järjestetään tänä vuonna parlamenttivaalit, ja Syrizan sisarpuolue Podemos tekee kovaa nousua. Jos Syrizalle annetaan periksi niin Podemos saa vain lisää tuulta purjeisiinsa. Uusia "populistisia" puolueita saattaa nousta pohjamudista muissakin kriisimaissa.

Kreikka ei kuitenkaan esiintynyt uhmakkaana, vaan sovitteluhenkisenä. Tämä mahdollisti sen, ettei EKP:n taholta ruuvattu sitä likviditeetihanaa soukemmalle. Kuuluu Syrizan "peliin". Kreikkalaiset saivat vapaasti nostaa säästöjään turvaan ennen kuin H-hetki koittaa. Valtavirta piti totta kai Syrizaa naiiveina ja todellisuudesta vieraantuneina. Sekin kuuluu "peliin". Pitää osata naamioida omat aikeensa.

Mutta Syrizalla oli neuvotteluhakuisuudessaan myös ihan rehtikin ote. Syrizan kannalta tilanne oli win-win: jos tulee neuvottelutulos niin hyvä, jos ei niin jatketaan neuvotteluja, koska aikaa tarvittiin muuhun.

Syy, miksi Kreikka vetkutteli maksuhäiriöllä huhtikuussa (kts. edeltä) oli yksinkertaisesti se, että Kreikan hallituksen julkisen velan totuuskomitea ei ollut saanut vielä työtään valmiiksi. Kreikan hallitus aavisti, että he saavat hyvän keissin todeta velkojensa olevan oikeutettuja mitätöintiin, mutta se piti tehdä monen henkilön kuulemisen kautta, virallista protokollaa pitkin.

Pääministeri Aleksis Tsipras kävi moikkaamassa Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Tsiprasin arveltiin hakevan rahaa sieltä suunnalta. Itsekin arvelin, mutta pidin sitä epätodennäköisenä. Ulos kerrottiin vain, että juteltiin ja kumpikin osapuoli kiisti rahankerjuuepäilyt. Jotain siellä kuitenkin puuhattiin.

Showdown

Yhtä-äkkiä Tsiprasin puheet alkoivat tiukentua. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tiedettiin olevan niitä Tsiprasin harvoja ystäviä Euroopassa. Valtavirran näkemys oli, että nyt se tolvana meni pilaamaan viimeisetkin välinsä Junckeriin puhuttuaan Kreikan parlamentille tiukkaan sävyyn.

Sitten alkoi tapahtua. Komitean alustava raportti valmistui. Kreikka ja Venäjä allekirjoittavat kaasuputkisopimuksen. Uutta neuvottelutarjousta ei Kreikan suunalta tule. "Viimeisen hetken" kokous päättyy tuloksettomana.

Ennen torstain euroryhmän kokousta Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis totesi, että asioista pitäisi sopia ylemmällä päättäjätasolla (pääministeri / presidentit.) Sieltä suunnalta kuitenkin todettiin, että koska erimielisyydet koskevat "teknisiä asioita", kuten verojen kirsitystä ja etuuksien leikkaamista, niin oikea forumi on euroryhmä.

Kun euroryhmän kokous päättyi tuloksettomana hermostui Eurooppa-neuvoston presidentti Donald Tusk ja kutsui maanantaiksi hätäkokouksen juurikin tällä ylemmällä päättäjätasolla.

Tämä kuvastaa sitä harhakäsitystä, mikä valtavirralla ja muilla europäättäjillä on: että kyllä se Kreikka nyt taipuu, koska sen on "pakko". Ensin pääministeritason kokous oli mahdoton, mutta sitten se yhtä-äkkiä alkoikin maistua.

Tuo kokous lienee se viimeinen kokous, jossa europäättäjät voivat vielä taipua Kreikan esitykseen. Muutoin tulee aika rajut defaultit, drakma ja Venäjän siltarahoitus ja myöhemmin energiakin sieltä. Kreikka pystynee ilman velanhoitokuluja ylläpitämään omaa toimintaansa, koska velanhoitokuluista siivottu budjetti on hyvin lähellä tasapainoa. Ilman velkataakkaa Kreikka siis pystyy pyörittämään omaa talouttaan.

Jos europäättäjät eivät taivu, saa Saksan liitokansleri Angela Merkel kyseenalaisen kunnian olla "liittokansleri, joka hajoitti euron."

Valtavirta voi vielä olla oikeassa

Tarvitsee huomioida, mitä Kreikan irtiotto tarkottaisi. Se on hurja loikka. Pohdintani perustuu sille ajatukselle, että Varoufakis todella tietää, ettei euroalueesta koidu mitään hyvää, jos sitä muunneta tulonsiirtounioniksi, eli liittovaltioksi.

Hän tietänee myös, ettei liittovaltiolla ole oikein mahdollisuuksia. Nykymuotoinen euro tietää Kreikalle vain pelkkää harmia. Hänen on tarvinnut pelata "pelinsä" näin kansalta salassa, koska muutoin euroa kannattava väestönosa hermostuisi.

Vielä emme tiedä, onko valta- vai vastavirta oikeassa. Mikäli Kreikka taipuu esimerkiksi maanantain kokouksessa, se olisi todella sääli erityisesti Kreikan, mutta myös muun Euroopan kannalta.

Ja vaikka niin tapahtuisikin, tuli esiteltyä se median todellinen tehtävä: olla kriittinen ja epäillä kaikkea. Sitten, kun valta- ja vastavirta ovat sopivasti tasapainossa ne katoavat, ja kansalaiset saavat tasapuolisemmin punnittua hyötyjä ja haittoja eri eteen tuleviin kysymyksiin.

Se tekee demokratialle hyvää. Se tekee medialle hyvää.