Kun mitään ei koskaan korjata

Kreikan kolmannen tukipaketin kohdalta olen aktiivisesti yrittänyt hakea sitä merkityksellisintä kysymystä, miksi tähän ylipäätään jouduttiin. Kaipaisin suomenkielistä analyysiä siitä, mitä sellaisia toimia euroalueella on tehty, jotta voisimme saada alati jatkuvan eurokriisin päätetyksi. Taloussanomien Jan Hurri kirjoittaa sunnuntaisessa analyysissään syitä siihen, miksi draama jatkuu.

Hurrinkaan analyysi ei sinänsä tarjoa kriisin lopettamiseksi tarvttavia toimia. Toisaalta hänen aiemmista kirjoituksistaan kyllä näitä kipupisteitä käydään lävitse. Kokoan laajemmalti tähän kirjoitukseen niitä kohtia, joita euroalueella tulisi korjata, jotta voisimme edes joskus päästä niin sanottuun normaaliin päivärytmiin kiinni.

 

Julkistalouksien valta ja vastuu

Yleisesti ottaen pidetään valtaa ja vastuuta hyvänä parina. Vallan kasvaessa vastuunkin tulisi kasvaa, ja tietysti vastuun vähetessä pitäisi vallankin kaventua.

Eurokriisin aikana tässä kohtaa on itse asiassa kuljettu päinvastaiseen suuntaan. Valtaa on siirretty keskitetysti Brysseliin, mutta vastuu talouksista on edelleen jätetty euromaiden julkistalouksille. Tämä on kestämätöntä kehitystä.

Toisaalta voidaan aivan hyvällä syyllä arvailla, mitä tapahtuisi jos vastuukin siirrettäisiin pois. Jo nyt erityisesti Kreikassa ollaan tyytymättömiä siihen, että talouspolitiikka on "sanelupolitiikkaa". Tätä harjoitetaan siksi, että todellinen valta tulee ulkoa.

Bryssel ei tosin voi ottaa itselleen vetovastuuta: sen rahkeet eivät riitä. EU-maiden budjettivaroista ei ole riittävää apua satojen miljardien eurojen pankkitukitalkoissa, ja liitokset natisevat jo pienempienkin vaikeuksien edessä. Eräs tällainen on Italian ja Kreikan kohtaama pakolaiskriisi.

 

Poliittinen mahdottomuus

Tarvittavia poliittisia toimia on likimain mahdotonta ajaa lävitse. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker totesikin osuvasti, että melkein kaikki tietävät, mitä pitää tehdä. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, miten sitten voittaisi seuraavat vaalit.

Jossain päin Eurooppaa on aina vaalit. Ja aivan erityisesti ison jäsenmaan vaalien alla ongelmia on totutusti lakaistu nopeasti mattojen alle.

Toinen ongelma korjata eri euromaiden finanssipolitiikkaa johtuu sekin vaalikausista. Niiden "tarpeelliseksi todettujen" rakenteiden korjailu kun on siitä ikävää, että niiden haittavaikutukset ilmenevät heti, mutta hyödyt seuraavat vasta vuosien päästä. Ja usein välissä on sitten vaalit. Näitä tekemällä käytännössä nykyiset vallanpitäjät heitetään pihalle ja työn hedelmät saavat sitten poimia jotkut muut.

 

"Kohtalonyhteys" kasvaa

Ikävintä tässä kriisissä ovat luonnollisesti ne osat, joista politiikot ovat sentään onnistuneet tekemään oikean diagnoosin, mutta eivät ole kyenneet puuttumaan itse ongelmaan. Itse asiassa he ovat onnistuneet vain paisuttamaan ongelmaa.

Eurokriisin yksi suurimmista ongelmista oli pankkien ja euromaiden väleillä olleet "kohtalonyhteydet". Tämä takoitti sitä, että kun pankki tai valtio joutui vaikeuksiin niin yhteyden vuoksi myös toinen osapuoli joutui liriin.

Eurokriisin alkuvuosina tilanne oli jopa niin, että yhden valtion vaikeudet heijastuivat toisen jäsenmaan pankkeihin. Tämän vuoksi kriisissä eli "tartuntavaara". Esimerkiksi Portugalin vaikeudet osuivat suoraan espanjalaispankkeihin. Ja espanjalaispankkien murheesta tuli Espanjankin murhe.

Politiikot lähtivätkin tarmolla pureutumaan ongelmaan. Heidän näkemyksiensä mukaan pankkiunioni olisi vastaus ongelmaan. Tavallaan on, mutta nykyinen rakenne on varsin riittämätön. Olkoonkin, että pankit ovat itse puuhaamassa erillistä omaa kriisirahastoa, niin se tulee vasta kymmenen vuoden päästä riittämättömään mittaansa. Pankit ovat joutuneet myös varaamaan kallisarvoista pääomaansa tähän rahastoon.

Nopeampikin keino olisi: poistaa euromaiden valtiolainojen täysi riskittömyys. Kreikan velkasaneeraus kertoi jo sen, etteivät euromaat voi olla riskittömiä, koska niiltä puuttuu rahapoliittinen itsenäisyys. Euromaita tulisikin käsitellä riskien puolesta kuin yrityksiä.

Tämä riskittömyyden poistaminen tietäisi samalla myös sitä, että pankkien tulisi varata enempi pääomia uusille riskipitoisille sijoituksilleen. Silloin ne voisivat paremmin turvata vakavaraisuutensa, eikä pankkikriisin puhkeaminen olisi jatkossa niin todennäköistä kuin se on nyt. Siirtymäajalla pankkien tila olisi kuitenkin hutera. Samalla se voisi johtaa euromaiden velkakirjojen myynteihin, mikä tietäisi lainakorkojen kasvua.

Tartuntavaarasta on toki päästy eroon, sillä toisen jäsenmaan pankeilla on hyvin vähän toisen jäsenmaan valtiolainoja taseissaan. Sen sijaan maan omien pankkien valtiolainatasot ovat nyt korkeammalla tasolla kuin kriisin alussa. Pankkikriisien iskiessä tilanne tulee jäsenmaalle todella tukalaksi. Vastaavasti valtion ajautuessa vaikeuksiin myös saman maan pankit ovat herkemmin helisemässä. Näin yhden jäsenmaan kriisi kerää kuin itsekseen itselleen tuhoisan noidankehän.

Esimerkiksi Kreikan pankit ovat nyt jo lähes kokonaan kansallistettu, ja uuden pääomituksen myötä Kreikan valtion omistusosuus pankeistaan on paikoitellen lähes täydet sata prosenttia.

 

EKP on sentään toiminut

Eurokriisin alkuvuosina oikeastaan likimain kaikki tehdyt toimet ovat olleet vain tosiasioiden tunnustamisen välttelyä. Kriisiä on pitkitetty tarpeettomasti.

Edes Euroopan keskuspankki ei toiminut riittävällä voimalla kriisin taltuttamiseksi. Kolme vuotta sitten EKP kuitenkin aloitti tekemään sitä, mitä se tulisikin tehdä. EKP lupasi tehdä mandaattinsa rajoissa kaikkensa euron eteen.

Ongelma on edelleen siinä, että EKP:n mandaatti on varsin puutteellinen. On toki mahdollista, että EKP voi surutta ylittää mandaattinsa kovassa paikassa, mutta se ei tee eurotalouden ennustettavuudelle hyvää. Olisi parempi, jos Lissabonin sopimus avataan ja EKP:n mandaattia täydennetään siihen suuntaan, mihin esimerkiksi Yhdysvaltain Federal Reserve on lähtenyt. EKP:kin voisi varsin hyvin ottaa tavoitteekseen alhaisen työttömyyden. Tuskinpa kukaan järjissään oleva tämänlaisen mandaatin noudattamista pitäisi hulluna.

Yksi hyvä asia Kreikan kolmannessa tukiohjelmassa on: Kreikka saa kipattua EKP:n taseessa olevia velkakirjoja EVM:n taseeseen. Näin Kreikkakin pääsee osalliseksi EKP:n arvopaperien osto-ohjelmaan, jotka keskuspankki aloitti keväällä.

EKP:takin voisi kritisoida siitä, että se tekee liian vähän, ja auttamattoman myöhään. Se on sentään toiminut tehtävässään – puutteistaan ja vioistaan huolimatta – kriisin ratkaisemiseksi edes joillain osin. Hitaasta reagoinnista kertoo EKP:n ainoan mandaatin, n. 2 prosentin inflaatiotason säilyttäminen, tulleen toteutetuksi vasta alkuvuodesta, jolloin koko euroalue valui jo deflaatioon. Ennusmerkit ja kehitys kun oli nähtävillä jo kolmen vuoden ajalta.

 

Suomen tila voisi olla huonompikin

Kiitos kohtuullisen pienen valtiovelan, Suomi on voinut loiventaa omaa kriisiään velkarahoituksella. Ilman tätä mahdollisuutta Suomenkin talousluvut olisivat vuodesta 2012 asti erittäin murheelliset.

Frances Coppola kuvaa hyvin Suomen tasavallan alijäämäkehitystä, ja talouden tilaa. Yksityistä kulutusta on voitu ylläpitää tulonsiirroin, jotka on rahoitettu velkarahalla.

Ilman tätä mahdollisuutta Suomi olisi yksi ongelmamaista. Nyt on vain kyse siitä, otammeko me vastaan talouden syöksyn, koska hallituksen tavoite on saada velkaantuminen kuriin. Toinen vaihtoehto on, että me sinnittelemme nollakasvulla ja reippaalla velkaantumisvauhdilla.

Tätä kutsutaan myös vastasykliseksi talouspolitiikaksi, jonka tarkoitus on tasoittaa talouskehitystä niin, ettei kriisit tai huiput heiluttaisi liiaksi kotitalouksien tilaa. Yleisesti ottaen ennustettavuus ja tasaisuus ovat kotitalouksille mieleen. Näin siis siitä huolimatta, että kotitalouksissa myötäsyklisen euron kannatus on kovaa.

Jos Suomen hallitus lopettaisi tällaisen velkaantumisen, suomalaisetkin alkaisivat toden teolla tuta eurojäsenyyden haitat omissa nahoissaan. Kokonaan eri asia on se, halutaanko tämä tosiasia piilottaa, ja kehitetäänkö jostain muusta osattomasta tahosta syntipukki.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu