Emme sitten innovoineet

”Suomelle mielekkäämpää on, että yksityiset yritykset – eritoten vientiyritykset toimivat palkkauksen keihäänkärkenä. Niin, että sinne hakeutuisi mahdollisimman etevää väkeä.”

Viisas lause. Tässä tullaan ytimeen: niukoista resursseista paras sinne missä sitä eniten tarvitaan. Palkkauksen lisänä magneettina voi toimia myös parhaille aivoille mielekäs toimiala, mahdollisuus tehdä jotakin, johon itse henkilökohtaisesti ja syvällisesti uskoo.

Ympäristöteknologia voisi olla tällainen toimiala. Ja jos näin olisi, niin siitä kasvualan tuottaminen edellyttäisi tutkimus- ja kehitysrahan kohdistamista sinne, missä on sekä motivaatiota että mahdollisuuksia. Tässä kohtaa avainsana on synkronisointi.

Täällä on keskustelussa mainittu sana ”laitostuminen”. Erittäin hyvä, että tämä laitostumisilmiö tuodaan esiin. Sitä kannattaisi jäädä jopa hetkeksi tarkastelemaan. Laitostuminen kerää pölyä nurkkiin. MIksi? Koska laitoksessa toimijat eivät vaihdu eikä uutta ajattelua ja aktiviteettiä tule sisään vaan helposti mennään totutun kaavan mukaan – koska se on helpointa.

Tästä päästään käsitteeseen ”vaivannäkö”.

Parhaiden tekijöiden saaminen vientiyrityksiin edellyttää yrityksiltä itseltäänkin vaivannäköä, ajatustyötä. Ja sitä, että erilaiset sidosryhmät tulevat tässä ajattelussa vastaan. Tästä esimerkkinä mainitsen PriceWaterhouseCooperin yhteistyön HKKK:n (Helsingin kauppakorkeakoulu) kanssa. PWC on HKKK:ssa kairaamassa yhteistyön avulla tekijöitä jo ennen näiden valmistumista, samoin kuin oletettavasti jokunen muukin yritys. PWC on _liikkeellä_.

Jos laitostumista puolestaan rahoitusta myöntävän tahon päässä (Tekes ja mitä näitä on) halutaan välttää, niin silloin pitää väkeä kierrättää sopivin väliajoin, jotta ajattelu ja tapa tehdä pysyvät tuoreina ja ajantasaisina; tilannekuva vientiyritysten meneillään olevista hankkeista päivittyy, kun sitä saapuvat tarkastelemaan uudet ihmiset.

Sitten on vielä yksi sana, jonka haluan nostaa mukaan keskusteluun. Se on nepotismi.

Kirjoitat vastauksessasi myös näin:
”Nimittäin kyllä kansalaiset kilpailevat myös firmoista, joissa on hyvä palkkaus. Tällä hetkellä se on julkinen sektori (joskin valtion ja kuntien palkkatasoissa on eroa).”

Varmaankin tulkitsen kirjoittamasi oikein, kun tulkitsen tämän niin, että valtion viroissa tarjotut hyvät palkat ja mahdollisesti lyhyemmät työpäivät ja suurempi yksityiselämälle jäävä tila (lue: ei tarvitse olla tavoitettavissa kännykällä 24/24 h) ovat ohittaneet vetovoimassa yksityisen sektorin työpaikat. Näinkö?

Tähän tulee sopivana kuittauksena (kuitti: asia on näin) kommentti, jonka valtionhallinnossa oleva henkilö tuli lausuneeksi, kun keskustelimme työmarkkinoista yleensä. Puhuimme oikeustieteellisen koulutuksen saaneista henkilöistä. Tämän osaajaryhmän edustaja oli hakenut paikkaa x-hallinnosta ja kuulemma esittänyt syyksi vaihtoon yksityiseltä valtiolle, että haluaa lyhyemmät työpäivät. Kaino veikkaukseni on, että muita vaikuttavia syitä saattoivat olla parempi palkkaus ja vähemmän kilpailuhenkinen työyhteisö.

Vielä mainitsi keskustelukumppanini senkin, miten ennen maailmassa tekijöitä valtiolle piti oikein etsimällä etsiä, mutta kuinka nyt tulijoita riittää. Keskustelukumppanini itse uskoi _yleisen arvostuksen_ valtion virkoja kohtaan nousseen. Vaikutti siltä, että hänellä ei ollut käsitystä valtion palkkatason noususta suhteessa yksityiseen sektoriin eikä yksityisen puolen kilpailuhenkisestä ja paikoin äärimmilleen viedystä, varsin paineistetusta toimintaympäristöstä – ja siitä, että nämä saattoivat olla syitä siihen, että valtion virkojen ”arvostus” oli noussut.

– – – No niin. Juttu lähti jo polveilemaan. Palaan vielä takaisin tähän nepotismin käsitteeseen. Nepotismi eli sukulaisten suosiminen, esimerkiksi virkanimityksissä, oli ennen maailmassa jotakin todella varottavaa. Nepotismilla oli sanana ikävä kaiku, dålig klang. Miksi? Siksi, että pienellä Suomella ei ollut varaa keskinkertaisuuteen vaan joka paikkaan oli valjastettava parhaat voimat, jos maa haluttiin pysyttää itsenäisenä ja jos valtiota haluttiin viedä eteenpäin; ei yksinkertaisesti ollut varaa olla keskinkertainen; perustaa työsuhdetta sukulaisuussuhteen tai kaveruuden varaan sen sijaan, että se perustettiin osaamissubstanssin varaan.

Leventynyt leipä on suonut sijaa sille, että myös keskinkertaisuuteen on varaa. Ja onhan se toki mukavaa, jos voi itse valita työkaverinsa, ei siinä mitään.

Pieni Hanko monine yrityksineen on oivallinen esimerkki siitä, miten nimenomaan perheenjäsenet, sukulaiset, kaverit ja naapurit ovat ensimmäisenä jonossa, kun uusia työntekijöitä valitaan. Hanko on suhteessa väkilukuunsa Suomen 7. teollistunein kaupunki. Työntekijöiden lapset tulevat kesätöihin vanhempiensa työpaikoille ja myöhemmin töihin samaan yritykseen. Kokonaiset perheet saattavat olla koko elämänsä yhden ja saman yrityksen palveluksessa.

Tässä ei sinänsä ole mitään valitettavaa. Hankolaiset ovat säntillisiä työntekijöitä, jotka ovat tottuneet sekä kovaan teollisuustyöhön että vuorotyön rytmittämään, kurinalaiseen työelämään. Onhan Hanko sekä teollisuuskaupunki että satamakaupunki. Hankolaiset eivät elä missään leivoslaatikossa.

Kaupungin sisäistä puhelinluetteloa lukemalla voi todeta saman asian: perhearvot ovat kunniassa, vaikkei leivoslaatikossa eletäkään.

Hangon kaupunginvaltuuston kokoonpanoon en tässä kohtaa paneudu.

Ylläolevan esityksen myötä nähdäkseni päädyn sinun käsityksesi kanssa yhtenevään ajatukseen siitä, että tällä hetkellä valtio työnantajana on osin, alasta riippuen, kilpailukykyisempi kuin yksityinen sektori ja imuroi näin ollen itselleen ne voimat, joita eniten tarvittaisiin Suomen kilpailukyvyn ylläpitoon ja kehittämiseen yksityisellä puolella. Näinkö?

Vielä tuli mieleen – näitä palkanalennuksia pohtiessani – sekin, että on aloja ja työtehtäviä, joissa terveys ja henki ovat alati vaarassa, ja sitten on näitä vähemmän vaarallisia aloja ja työtehtäviä. On paljon ihmisiä, jotka eivät voi valita työtehtäviään sen mukaan, että säilyttäisivät terveytensä mahdollisimman hyvänä tai ettei oma henki olisi alituisesti uhattuna työtehtävässä. Ja niinkin vielä on, että yhteiskunta siinä muodossa kuin sen nykyisin tunnemme, ei pyörisi, jos nämä ihmiset eivät täyttäisi paikkaansa yhteiskunnassa. Että jos jonkun ryhmän palkkaa alennetaan, niin tästä päästä sen ei ainakaan tulisi alkaa. Menetettyä terveyttä ei saa takaisin rahallakaan.

Siteeraan tähän lopuksi Sunzin ”Sodankäynnin taito” -käsikirjasta ajatuksia valtion hallinnon järjestämisen jalosta taidosta:

”Shao loi peltojärjestelmän, jossa sadankahdenkymmenen neliöaskeleenalue muodosti yhden wanin ja kahdensadan neljänkymmenen neliön alue muodosti yhden chenin, mutta talouksia yhdistäviä veroyksiköitä ei laadittu. Tällöin ruhtinashuoneet pysyivät vähävaraisina, ylläpidettävien ritareiden määrä vähäisenä, hallitsija säästäväisenä ja virkamiehet vastaanottavaisina hallitessaan ja rikastuttessaan kansaansa. Sanotaan, että näin he päättäväisesti lujittivat valtionsa ja koko Jin-valtio oli oleva heidän.

Kuningas Wu huudahdi: ’Erinomaista!Kuninkaallinen tie …pitää tuntea kansaa kohtaan syvää rakkautta’.”