Hiljainen enemmistö

Kuka muistaa Ison-Britannian viime parlamenttivaalien "yllätystuloksen"? Kuka muistaa Italian ex-pääministeri Silvio Berlusconin "odottamattoman hyvän" vaalituloksen? Näitä, ja muutamia muita asioita, yhdistää yksi yhteinen tekijä: hiljainen enemmistö.

Uuden Suomen Puheenvuoro on hyvä blogialusta, jossa kansalaiset kansanedustajasta pitkäaikaistyöttömään saa kirjoittaa painavat sanansa (jotka leikkimielisesti ovat tietysti norsu ja veturi!)

 

Somen oma "vauhtisokeus"

Somessa ei iske "vauhtisokeus", vaan "ollaan kaikki samaa mieltä" -sokeus. Somessa, kuten vaikka Facebookissa taputellaan toisiamme selkään. Kuvittelemme koko maailman olevan samaa mieltä. Jotkut ystävystyvät erimielisten kanssa, mutta fiksut erimieliset eivät lähde somevirtaan "kinaamaan" asioista. He ovat yhdestä asiasta täysin eri mieltä, mutta joku muu asia saattaa heitä yhdistää.

Kritiikin – jopa hyvin argumentoidun – puuttuessa tuntuu siltä, että nyt olen oikeassa, ja kaikki muut ihan pihalla. Ei tarvitse kuunnella hiljaista enemmistöä.

Kirjoitin omia näkemyksiäni aiemmin kirjoituksessa "Kivi Merkelin kengässä" koskien Eurooppaa ravistuttanutta pakolaiskriisiä. Katsoin, ettei Saksan liittokansleri Angela Merkelillä ole mandaattia alkaa tunkea ulkomaalaisia toisten suvereenien valtioiden alueelle sen jälkeen, kun on itse omatoimisesti "avannut ovet" – muilta kysymättä.

Kirjoitus oli kuitenkin vain yksi pieni osanen. Aiheesta on kirjoitettu maailman sivu jo nyt, vaikka esimerkiksi kuluvasta vuodesta ennakkomerkkien mukaan tulee edellistä hullumpi.

 

Totuus punnitaan

Unkarin pääministeri Viktor Orbán ilmoitti Unkarissa järjestettävän kansanäänestyksen siitä, saako muut EU-maat päättää siitä, kuka saa Unkarissa olla ja elää.

Kiistanalainen kysymys on viime kesältä. EU on perinteisesti turvautunut yksimielisiin päätöksiin. Toisinaan vähämerkityksellisissä asioissa päätöksiä on nuijittu myös enemmistöpäätöksellä. Pakolaiskriisi ja Merkelin avoimien ovien politiikka ei kuulunut toissijaisiin kysymyksiin.

Äänestyksessä neljä valtiota äänesti vastaan. Suomi äänesti tyhjää, mikä tulkittiin vastaääneksi esitykselle. Unkari oli yksi niistä maista, jotka äänestivät "ei tule tapahtumaan".

Näin on hyvä. Kansanäänestys – jollaisiksi voitaneen laskea myös parlamenttivaalit esimerkiksi Isossa-Britanniassa – kertoo todellisen totuuden. Se kertoo sen riippumatta siitä, miten paljon "kohinaa" somessa on aiheesta puolesta tai vastaan. Unkarilaisille tulee aito ja oikea valinnan paikka.

 

Totuus ei pala ahjossakaan

Edesmenneen suomalaisen valtiomiehen, Johannes Virolaisen, mukaan kun kansa on puhunut niin pulinat vaietkoon.

Unkari on ensimmäinen maa, joka aikoo antaa omalle kansalleen (jota Unkarin hallinto hallinoi) päätäntävallan siitä, miten EU:n enemmistöpäätösrunttauksen kanssa menetellään.

Itse en voi olla kuin kateellinen. Haluaisin tällaisen neuvoa antavan (lakimme ei tunne sitovia kansanäänestyksiä) kansanäänestyksen samasta aiheesta. Silloin saisi myös se somen ulkopuolella elävä hiljainen enemmistö sanoa oman sanansa.

Ison-Britannian parlamenttivaaleissa povattiin kannatusmittausten mukaan vaikeaa tulosta. Hiljainen enemmistö äänesti konservatiivit selkeästi valtaan. He eivät remuneet tai "revitelleet" somessa. He äänestivät. Lienee turha mainita, että kumpi merkitsee: somessa vaahtoaminen vai äänestäminen.

Mielestäni Unkarin kansanäänestyksen tulos on varsin selkeä. Toivottavasti se herättäisi myös pilvihattaroissaan elävät utopistit tosielämän rajallisuuksiin. Mutta "mäkikotka" Matti Nykäsen sanoin: hypätään nyt ensin.

Jos tulen olemaan väärässä kansanäänestyksen tuloksen osalta niin lupaan julkisesti esittää syvät ja nöyrät pahoitteluni siitä, että olen ollut väärässä.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu