Hyvää yötä Suomi – Καληνύχτα Φινλανδία

Suomen tavaraviennin arvo putosi kymmenen prosenttia vuodessa, kertoo Suomen Tulli.

Arto #1 kehoittaa minua lukemaan iltapäivälehtiä, vaikka tuskin osaa sanaakaan lukea näitä (Kreikan) paikallisiltapäivälehtiä edes "varteenotettavista" lehdistä. Voin olla väärässä. Siksi laitoin otsikkoon globaalisti molemmilla kielillä. Hän on globaali, minä en ole.

Olen tympääntynyt. Olen asunut vieraassa maassa jo pari vuotta. Kritiikkini alkuvuosiin asuessani Suomessa en ollut riittävän kansainvälinen. Nyt asuttuani melkein pari vuotta ulkomailla en enää tiedä Suomen ja Venäjän suhteista mitään.

Arto #1: Joo, euro ei ole kaatunut. Hurraappa siksi tätäkin kymmenen prosentin pudotusta. Nauti tästä seurauksesta täysin rinnoin!

P.S. Voit toki pyytää Arto #2 (Sen, joka tulee aina höpöttämään kaikkea sekavaa joka ainoaan asiapitoiseen blogiin näistä asioista) kanssasi tanssijuhlaan. Mitäpä Suomen viennin ja tulojen tekemisen romuttamiseksi ette tekisi?

Vain yksi kysymys: entä, jos olettekin olleet alusta asti väärässä?

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu