Rahoitamme terroristeja
Monet terroristit saavat elintärkeän rahoituksensa huumekaupasta. Erityisesti kannabiksen myynti on tuottoisaa, koska sillä on takanaan kova volyymi, mutta sillä ei ole monessakaan Euroopan maassa "laillista kauppiasta". Tunnustaudun tässä asiassa olevani arvoliberaali, vaikka konservatiivisen puolueen värejä liehuttelenkin.
Mitä vaihtoehtoja Ranskalla ja Belgialla on väelle, joka toisinaan haluaa "nollata aivonsa"? Se on alkoholi. Moni vanhempi konservatiivi ei voi hyväksyä muita päihteitä (jos kohta kofeiinia ja nikotiinia ei lasketa niiden vähäisen päihdevaikutuksen vuoksi), vaikka nuorison joukossa kannabis antaakin miellyttävämmän päihdekokemuksen.
Terroristien ja muun alamaailman saama rahoitus tästä "monopoliasemasta" ei ole suinkaan ainoa merkittävä asia, jonka vuoksi miedon päihteen laillistamimem Euroopassa, myös Suomessa, saisi aktualisoitua.
Alkoholi aiheuttaa joillekin käyttäjille aggressiivisuutta, eritoten suurina annoksina nautittuna. Siitä huolimatta tuotetta on saatavilla kaupoista sellaisiakin määriä, jotka ylittävät jopa LD-50 -arvon. Alkoholi aiheuttaa myös töistä poisjäämisiä, niin sanottuja maanantairokuleita. Se on mittava tappio kansantaloudelle.
Kansantalouden tappio ei tule ainoastaan tarpeesta haudata terrori-iskuissa menehtyneitä, korjata aineellisia vahinkoja ja joutua allokoimaan resursseja valvontaan ja järjestyksen ylläpitämiseen.
Se tulee myös verotulojen menetyksenä, kun nuo rahat valuvat kalashnikoveihin. Tietty kansanosa – eritoten nuoriso – polttaa (tai ainakin polttaisi, jos voisi) mielummin kannabista kuin dokaa itsensä tajuttomaksi tai örveltäjäksi. Alkoholin aiheuttama sammaltunut puhe, sekavat ääneen lausutut ajatukset, aggressiivinen käyttäytyminen ja motoriikan ylitsepääsemättömät vaikeudet eivät edistä esimerkiksi parinmuodostusta.
Voisimme leikata rahoitustukea terroristeille ja ottaa vastaan verotuloja, vähemmän käyttäytymishäiriöitä ja töistä poisjäämisiä.
Mutta niin kauan kuin aihe on tabu, niin asiasta ei usein käydä edes keskustelua. Ikävä tosiasia on, ettei nuoret jaksa äänestää, vaan "ikäihmiset" valitsevat ne kannabiksen kieltävät ikäihmiset päättämään lainsäädännöstämme yhä uudelleen ja uudelleen.
Siksi me rahoitamme terroristeja.
Niinpä. Kyllähän se kannabis vapautuu, kun eduskuntaan saadaan nuorempi polvi.
Poliitikkojen pitää aina miettiä äänestäjiään. Vanhempi polvi ei voi julkisesti kannattaa järkevää päihdepolitiikkaa, vaikka yksityisesti olisikin liberaalilla kannalla.
Tämä on ikäluokkakysymys. Kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, ja kannabis on vapaata tässä maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse keikun tässä sen äänestämättä jättävän nuorison ja vanhojen paarmojen välimuodossa, ja siksi rohkenen tuoda näkemykseni esiin vielä niin kauan kuin voin. Kohtahan minäkin olen se vanha paarma. 🙂
Vaan minusta Euroopan ei ole järkevää odottaa 10-20 vuotta sitä, että se alinomainen räjäyttely lakkaisi – tai edes vähentyisi merkittävästi.
Siinä olet oikeassa – kuten usein niin aina ennenkin -, että politiikkojen on PAKKO ajatella äänestäjiään. Muutoin he joutuisivat takaisin telakoille tai sorvin ääreen. Eikä kukaan tuo edes kampaviinereitä lahjaksi veronmaksajilta.
Ilmoita asiaton viesti
Politiikot laittavat asiat tärkeysjärjestykseen, ja ovat aina laittaneet. 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=iKSXRv8vqlc&spfrel…
Ilmoita asiaton viesti
Hih, olinkin ihan unohtanut tuon kohun;)
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on taas norsun muisti, mutta ei norsun massaa. ;(
Ilmoita asiaton viesti
Minulla asia on valitettavasti päinvastoin:o/
Ilmoita asiaton viesti
Usein urokset eivät ota tuollaista sanomaa vakvasti, mutta jos näin oikeasti on niin älä pompi tasajalkaa, ettei Telluksemme suistu radaltaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en ole tähän päivään mennessä saanut selville, mihin kohtaan maapalloa se kanki pitäisi laittaa, että saisi pallon suistumaan radaltaan.
Ilmoita asiaton viesti
Päästetään naaras pohdiskelun piinasta ja sanotaan: hieman sen ekvaattorin eteläpuolelle, ja vips. Sinne meni. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
USA:n suojeluksessa olevasta Afghanistanista tulee yli 90% laittomasta oopiumista markkinoille. USA voisi käyttää samaa taktiikkaa kuin Vietnamissa, napalmia pelloille, mutta ei halua hävittää markkinoita.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyisin ei pyritä levittelemään napalmia tappamalla ekosysteemiä, siviileitä ja muuta.
1960-luku ja 2010-luku ovat eri asioita. Niitä yritin tuoda myös blogissani esille, että ajatusmaailmallisia eroja on.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.youtube.com/watch?v=y2bC2XatVoY
Sinänsä mielenkiintoista problematiikkaa. Ihminen (homo sapiens) on vähän helkkarin kekseliäs olio saamaan päänsä sekaisin. On se sitten uskonto, politiikka, finanssitalous tai muu vastaava. Ulkopuoliset aineet tuovat lisämaustetta näihin asiohin. Sitä mielenkiintoisempia mitä kielletympiä ne ovat.
On se sitten alkoholi, miedot huumeet tai kovat. Kerran kun käyttää niin vastuu siirtyy yksilölle itselleen. Vaikea keksiä mitään lakeja tai säädöksiä, jotka asiaa muuttaisivat.
Ilmoita asiaton viesti
Heroiinin, amfetamiinin tai kokaiinin käyttäjiä ei ole mielestäni niin paljoa kuin kannabiksella. Toisin sanoen, niiden kysyntä olisi joka tapauksessa alhaisempaa.
Volyymi ratkaisee. Ja koska kannabis ei ole mielestäni niin vaarallinen aine kuin vaikka alkoholi niin kysyntää riittää.
Ja juuri tuo suuri kysyntä alkoholin vaihtoehtoiselle päihteelle pitää alamaailman ja terroristien kassakoneet kilisemässä.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä tuohon ole vastaan sanomista. Amsterdamissa kävin aikoinani työasioissa muutaman kerran vuodessa. Roel tarjosi aina neuvottelujen päätteeksi ”libanonilaista”. En kerro otinko vastaan. Se, että kaupungin katukuva oli kyllä hiukan erilainen verrattuna Tampereen tai Turun vastaavaan. Punaisempi ja nakkikojujen jonoissa ei tapeltu.
Kannabiksen kanssa tulee käymään samoin kuin kieltolain aikaan alkoholille ja aika nopsaankin. Toisaalta lääketehtaiden märkä uni on tarjota laillisia, korvaavia synteettisiä juttuja ja jotka maksetaan Kelan kaltaisten instituutioiden kautta. Ei tarvitse olla järjen jätiläinen, etteivätkö ne estäisi vaikka kotikasvatusta kaikin mahdollisin keinoin. Volyymia….
Ilmoita asiaton viesti
Asuin vuoden taannoin Hollannissa ja kyllä nenä kertoi, missä mitäkin oli tarjolla.
Rotterdamin merimieskirkon naapurissa tosin ammuskeltiin, mutta kahvi siellä vain haisi… 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Mennäänpä Henryn aiheeseen terrorismi versus huumeet. Aasisilta on sikäli oikea, että huumekaupassa liikkuu raha, joka on alkujaan laillista. Rahalla on taipumus muuttua harmaaksi tai jopa mustaksi. Onko valvomaton oikea ilmaisu?
Tarttee ihan aidosti miettiä. Mikä tuo raha oikeastaan on? Tavaranvaihtoon tarkoitettu apuväline….?
Ilmoita asiaton viesti
Se oli oli, että on päihdetavaraa, jota halutaan, ja joka ei sinällään ole vaarallisempaa kuin alkoholi (vaan päinvastoin – molemmilla aineksilla on pitkäaikaiskestokäytössä ongelmansa), mutta sen kauppaa käyvät nyt terroristit ja alamaailma.
Jotkut ovat vuosia sotineet kannabista vastaan. Missä ovat tulokset? Missä ei polteta jointtia? Millaisissa maissa?
Pointti oli, että terroristit ovat valmiita käymään kauppaa tällä kysytyllä substanssilla, mutta Oy Suomi Ab ei. Ja mihin ne terroristit käyttävät saamansa voitot? ”Kansanterveyteen”, kuten RAY?
Ilmoita asiaton viesti
Yksi hyvä pointti lisää kannabiksen laariin. Se voisi olla vaihtoehto minulle, jolle ei viina käy, kovemmista päihteistä puhumattakaan.
Kokeilin kannabista joskus kauan sitten ja muistan olleeni hyvällä tuulella. Istuin seinää vasten auringossa ja kaikki oli hiljaista ja rauhallista. Alkoholin kanssa olen aina jotenkin tolaltani. Hyperaktiivinen. Hyperaggressiivinen. Hyperitsepäinen. Hyperälytön. Mutta sen kautta pääsee jotenkin samoille leveysasteille muun ihmiskunnan kanssa. Ei ole niin vieraantunut.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle taas kannabis ei sovi, koska on tuota kaksoistautia: verenpaineen säätelyhäiriö ja alhainen verenpaine. Kannabis laskee niitä. Tulee tajuttomuutta.
Se ei ollut ongelma silloin, kun vielä tupakoin, koska (tämä on arvausta) elimistöni oli tottunut tiettyihin verenpaineisiin ja niihin vaikuttaviin ainesosiin.
Mutta toivoisin, että mahdollisimman moni harkitsisi asiaa, että olisiko parempi olla pienessä pöllyssä kuin nakkikioskijonossa nyrkkeilemässä?
Esitit ihan hyvän kokemuksen ko. substanssista.
Ilmoita asiaton viesti
Mihinköhän tuo väite, että terroristit saavat rahoituksensa kannabiskaupasta oikein perustuu? Tuntuu epäilyttävän tarkoitushakuiselta väitteeltä.
Ilmoita asiaton viesti
Saivatko he rahoituksensa sitten kenties Suomen valtiolta? Ranskalta? Microsoftilta? Suomen rakennustarkastajat Oy:ltä?
Voisit sanoa, että mistä ne miljoonat sitten tulevat, sen sijaan että vain epäilet?
Ainahan sanotaan, että sanotaan vain ”ei”, mutta ei tarjota vaihtoehtoja, jotta: παρακαλώ.
Ilmoita asiaton viesti
Alkoholi on joidenkin riemu ja joidenkin kiirastuli. Kannabis on vähemmän kiirastuli, koska sen käyttäjät ovat enemmänkin hiljaisia ressukoita.
Mielenkiintoista on se, miksi meidän joidenkin pitää saada boltsimme sekaisin jollain aineella. Aivan kylmästi ajattelemalla taitaa olla perempi, että mieluummin kannabiksella kuin alkoholilla. Siis kaikki valvontaresurssit alkoholiin ja kannabis kunniaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän sopisi Henrin tueksi kommenttini sisältö linkkeineen: http://harri-lindell.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2133…
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni jenkeissä huumekaupan profiiteista 40% tulee kannabiksesta.
Parempi ottaa nuokin rahat pois rikollisten käsistä.
Lisäksi huumekaupasta langetetut tuomiot ovat täyttäneet vankilat pullolleen (n. 2 miljoonaa vankia).
Kannabiksen laittomuudesta yhteiskunnalle aiheutuvat kokonaisvahingot ovat valtaisat.
Tämä sota on kyllä hävitty.
—
Uruguaissa taidettiin kannabis laillistaa vuodenvaihteessa.
Kohta saanemme kuulla tuloksista.
Ilmoita asiaton viesti