Euroalueen pankkikriisi vaarassa iskeä ydinmaihin

Saksa ja Italia ovat vaarassa ajautua pankkikriisiin, joskin eri syistä. Molempia maita yhdistää paitsi käteisenä käytettävä valuutta, myös tuon valuutan takana monelle vaikeasti seurattavat rahapoliittiset syyt näihin ongelmiin. Huono rahapolitiikka voi hajoittaa yheiskuntia. Mutta euroalueella ongelman korjaus ei ole korjata rahapolitiikkaa kuntoon. Se, mikä sopii yhdelle, ei sovikaan toiselle. Melonit ja omenat, jos muistatte?

Italian pankkikriisin syyt ovat euroajan alkuajoilta tuttu holtiton velkaantuminen. Euro edesauttoi merkittävästi tätä tapahtumaa, koska sijoittajat pitivät jokaista euromaata yhtä vähäriskisenä. Kaikkien euromaiden valtioiden velkakirjojen korkotaso alkoi yhdentyä. Sen sijaan maat pitivät omasta finanssipoliittisesta linjauksestaan kiinni. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä. Suomessakin huomataan, miten vaikeaa tämä "yhteiskuntasopimus" on ollut saada etenemään. Ja Suomi tarvitsee euroympäristössä vielä noin puolen tusinaa lisää samansuuntaisia sopimuksia. Lyhyessä ajassa.

Italian pankkien luottokannasta 360 miljardia euroa on tuottamattomia luottoja. Tämä tarkoittaa, ettei luottoja olla lyhennetty asianmukaisesti 90 vuorokauteen. Se vastaa noin 20 prosenttia maan pankkien lainakannasta, kuten myös maan bruttokansantuotteesta. Pahinta on, että noin 200 miljardin euron erä tästä happamasta lainakannasta ei ole järjestetty lainkaan uudelleen. Vertailun vuoksi voi kertoa, että Suomen 1. eurokriisin aikana 90-luvun alussa tuottamattomien luottojen määrä ei noussut suhteellisesti näin korkealle.

 

Italiakin joutui kärsimään Saksan pelastamisen vuoksi

Italian pankkikriisi – tai sellaista ennakoivat suursijoittajat – ovat antaneetkin oman tuomionsa alkuvuodesta maan pankkien osakkeille ja muille rahoitusinstrumenteille. Maan pankkien osakeindeksi on tipahtanut 40 prosenttia nopeassa tempossa. Uusi 5 miljardin euron pankkikriisirahasto on saanut käännettyä kurssit kohti nousua.

Kriisi ei koske niinkään suuria toimijoita. Lukuisilla pienillä pankeilla on kuitenkin vaikeuksia. EU:n uusi sijoittajavastuulaki (ns. bail-in) astui voimaan, mikä oli omiaan hermostuttamaan sijoittajia. Pääomapako oli valmis alkamaan, koska juuri kellään ei ollut kanttia vastaanottaa todennäköisiä tappioita.

Harva sen sijaan oivaltaa, että Italian hulppeat velkavuodet syntyivät euroajan alkupuolella, jolloin korkotasoa pidettiin epäterveellisen alhaalla. Sitä pidettiin, koska eräs euromaa tarvitsi apua yhdistymiseensä ja teknologiakuplan paikkaamiseen. Se maa on Saksa.

Korkeammalla ohjauskorolla EKP olisi voinut hillitä massiivista luottoekspansiota niin Italiassa, Kreikassa, Espanjassa kuin Portugalissakin. Se ei vain tehnyt niin. Kolme maata on pankkiensa vuoksi jo euromaiden letkurahoituksessa.

 

Etelä-Euroopan piina

Kreikka oli jo lähteä vajaa vuosi sitten ulos eurosta, ja tappelee nyt luotottajiensa kanssa luottojen ehdoista. Maan velkataakka on vain kasvanut entisestään ja maan talous on ajautunut yhä syvemmälle lamaan. Deflaatiokin on tuttu ilmiö. Maa on tuhottu euron vuoksi.

Espanja ajautunee uusiin parlamenttivaaleihin kesäkuussa. Maassa järjestettiin joulun alla 20. joulukuuta parlamenttivaalit, mutta hallitustunnustelut eivät ole menneet putkeen. Viimeksi Podemos hylkäsi ajatuksen muodostaa Espanjaan enemmistöhallitus sosialistien ja Ciudadanoksen kanssa. Lisäksi Katalonia janoaa itsenäisyyttä. Maan talous on kuitenkin kääntynyt nousuun, mutta finanssipolitiikka on täysin retuperällä, jos ohjeistuksena pidetään Euroopan komissiolle valvottavaksi annettua talouskuriohjelmaa.

Portugalissa saatiin Espanjan kaltainen hallitus (tai siis se, mitä Podemos haki), jossa istuu muun muassa eurovastaiset kommunistit. On hyvin epäselvää, miten kauan tällainen hallitus voi toimia talouskuriohjelman kanssa yhteen. Maa on jo anonut höllennyksiä finanssipolitiikkansa liekaan.

 

Saksan vuoro kärsiä

EKP oli oikeastaan pakon edessä pudottaessaan ohjauskorkonsa nollaan. Lisäksi pankkien yli yön pidettävästä "ylimääräisestä rahasta" pankit joutuvat maksamaan EKP:lle rahaa negatiivisten talletuskorkojen myötä.

Saksalaispolitiikot ovatkin älähtäneet EKP:lle asiasta. Tämä on hyvin poikkeuksellista, koska EKP:n tulisi olla itsenäinen. Se tarkoittaa, ettei keskuspankki olisi yhdenkään jäsenmaan vasallina kopauttelemassa kantapäitään yhteen ja hokemalla "αμέσως!"

Saksalaispolitiikkojen huolenaiheena ovatkin maan pienet pankit. Niillä on tiukat kytkennät politiikkaan, vaikka ex-talouskomissaari Olli Rehn puhuikin monasti pankkien ja valtioiden välisen "tuomiokehän" purkamisesta. En ole tietoinen nostiko hän pikkusormeaankaan yrittäessään purkaa saksalaispankkien kytköksiä.

Pankeilla on myös tulosvastuu, eikä vain tuotto-odotuksia. Se tarkoittaa, että nollakorot tietävät näille vaatimuksille ongelmia. Ja tuota pikaa pankkien ongelmat ovat sitten valtapuoluepolitiikkojen ongelmia. Ei ihme, että Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble antoi EKP:lle 50-prosenttisesti "kunnian" olla kasvattamassa Saksan vaihtoehtopuolueen kannatusta.


Jos joku luulee, että eurokriisi on nyt taputeltu niin tulee mitä todennäköisimmin yllättymään. Eurooppalaisjohtajat toki mieluusti loikoilevat aurinkokannella virvokkeita nauttien, eivätkä haluakaan edes kuulla valtavista riskeistä. Sitten paniikin edessä poljetaan EU-kansalaisten oikeuksia kovalla kiireellä. Niin ne diktatuurit toimivat.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu