Antaako julkisuus oikeuden tehdä mitä vaan?

Julkisuushenkilön tekemät törttöilyt ovat suomalaisen kansan mielestä "annettava anteeksi". Onhan meillä ylinopeussakkoja napsinut Tapani Kansa (jonka taiteellisuutta en kyseenalaista), "Pillu aina mielessä" muisteleva Matti Nykänen (jonka perheväkivaltatasot haluaisin kyseenalaistaa, mutta "ihailen" byrotanttojen intoa sopeuttaa tämä autisti yhteiskuntaan) ja alaikäisenä pauhavan moottoriajoneuvon rattiin päässyt Toni Nieminen. Viimeisenä menin ilmaisemaan käsitykseni kokaiinista kärynneen Eremenkon rangaistuksesta. Palaute oli kritisoiva. Siitä huolimatta, että kirjoitin kokaiinin nostavan itsetunnon vaaralliselle tasolle. Ei auttanut.

Vaarallisena tasona pidän esimerkiksi niitä lukuisia tapauksia, joissa on murhattu läheinen ihminen kokkelipöllyssä. Tapauksia, joissa selvin päin tekijät itsekin ihmettelevät, että mitähän hittoa sitä on tullut tehtyä.

Politiikan puolelta en jaksa törttöilylistaa edes nimetä. Tuntuu tietysti pahalta, että nyt julki tulleen tiedon mukaan oman puolueeni korkeassa asemassa oleva (ja edelleen astinlautana korkeampiin stratosfääreihin ponnistanut) julkisuuden henkilö on törttöilyt, eikä edes osaa pyytää kunnolla anteeksi.

Julkisuuden henkilöt ovat likimain aina saaneet kansalta anteeksiannon. Heille on haluttu antaa erivapaudet.

Ja niitä he myös käyttävät.

Koskemattomuus ja ihailu turmelevat ihmisen. Suuri palkkapussi auttaa. Ihailua en voi, enkä halua patoa. Haluan puuttua koskemattomuuteen.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu