Ehkä tämän vuoksi demarit ei kysele taloustilannekuvaa?

Eräässä Puheenvuoron blogissa ihmetellään Suomen taloustilannekuvan uupumista hallitustunnustelukysymyksissä. Tuskin kyse on mistään unohtamisesta tai muusta epähuomiossa tehdystä hutiloinnista. Puute saattaa hyvinkin johtua siitä, ettei sille ole tarvetta.

Napakan tietoiskun henkilöille lyhyesti: Euroopan keskuspankki EKP piti jopa nousukauden huipulla lama-ajan rahapolitiikkaa yllä. Tällä haetaan selkeää eurooppalaista yhteisvastuuta.

Hieman pidemmin:

Suomi on mukana Euroopan keskuspankkijärjestelmässä ja ottaa osaa sitä kautta eurooppalaiseen yhteisvastuuseen. Jos tämä tuntuu hieman kaukaiselta ajatukselta niin mietitään nyt vaikka Kreikan tilannetta.

Maalla on velkaa vaikka kuinka paljon. Siitä huolimatta maa saa huokeampaa viiden vuoden rahoitusta kuin Yhdysvallat. Toisin sanoen sijoittajat luottavat enemmän Kreikan talouteen kuin Yhdysvaltojen talouteen? Eikö?

Syy on juuri siinä, että suomalaiset, saksalaiset, belgialaiset ja muiden euromaiden kansalaiset ovat vastaamassa Kreikan(kin) veloista, jos sattuu käymään huonosti. Kreikalle uskalletaan syytää rahaa, koska ongelmien sattuessa suomalaiset verovelvolliset valjastetaan kuittaamaan sijoittajien tappiot.

Hyvin yksinkertaista.

Miksei Suomikin voisi luottaa samaan?

Ja vielä varmemmaksi vakuudeksi toinen esimerkki.

Espanjassa käydään nyt sunnuntaina parlamenttivaalit. Tarkkaan ottaen kolmannet noin 3½ vuoden aikana. Vaalikeskusteluissa ei olla juurikaan puhuttu taloustilanteesta. Sen verran toki, että sosialistinen työväenpuolue (PSOE) haluaisi nostaa veroja ja kansanpuolue (PP) muun oikeistopuolueiden ohella keventää verotusta.

Siinä kaikki.

Ihan sama juttu Suomessa. Demarit haluavat kiristää verotusta, oikeisto keventää sitä.

Jos siis Espanjassa – missä työttömyysaste on 14,7 prosenttia, valtion velkaisuusaste on 97,1 prosenttia bruttokansantuotteesta ja vaihtotase pakkasella – ei korvia lopsautella talousaiheista niin miksi hitossa Suomessa pitäisi?

Siksikö, että jotkut huolestuneet kansalaiset haluavat pitää huolen siitä, että kun eurooppalaisille kanssaveljillemme tarvitaan maksumiehiä niin me suomalaiset olemme siinä kohtaa täydessä tikissä?

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu